Saksassa lähes 1000 kuollutta! Aika uskomatonta.
Kun siellä on kuitenkin parhainta hoitoa mitä voi saada.
Kommentit (17)
Korona leviää siellä kohta hallitsemattomasti, kun ihmiset pitävät häitä, syntymäpäiviä ja muita kekkereitä piittaamatta mistään mitään.
Näin kerrottiin aamu-uutisissa ja tilanne kohta sama Suomessakin, kun kyllähän sitä nyt jouluna pitää porukalla kokoontua.
On se jännä havaita mitä luonnonvalinta tarkoittaa. Kärsimättömiä ja tyhmiä eli ahneita ja itsekeskeisiä harvennetaan ensin. Sääli että siitä kärsivät sitten muutkin.
En tiedä, ehkä tuokin jengi sitten itse asiassa haluaisi, että joku lukitsee heidät kotiinsa rauhoittumaan. Kun eivät itse osaa.
Saksassa kuolee normaalisti 2 000 ihmistä päivässä. Deal with it.
Worldometerin perusteella Saksassa n. 330000 aktiivista tartuntaa, 99% lieväoireisia.
Sulla on vieläkin joku pakkomielle jakaa näitä saksan tilanteen juttuja ja päivitellä? Se mitä tapahtuu saksassa ei kuulu suomelle, suomi ei ole saksa. Pikkasen eroa väkiluvussakin heh.
Saksassa kuolee luonnostaan noin 4000 ihmistä päivässä. Aloittaja ei varmaan ole sisäistänyt, että Saksassakin kuollaan syöpään, sydänkohtaukseen, keuhkokuumeeseen, virtsatietulehdukseen ja moneen muuhun asiaan koronan lisäksi.
Huoleton kirjoitti:

Mistä revit 4000?
Saksassa kuoli vuonna 2019 939536 ihmistä eli 2574 ihmistä/päivä.
Vierailija kirjoitti:
Saksassa kuoli vuonna 2019 939536 ihmistä eli 2574 ihmistä/päivä.
https://www.statista.com/statistics/1127989/deaths-number-germany/
Joo, en itsekään näe näitä koronakuolemia kauhean vakavana asiana. Hieman vaan lisää kuolleita, eipä näy paljoa missään kun katselee koko maailman väkiluvun kehitystä.
Huoleton kirjoitti:
Saksassa kuolee luonnostaan noin 4000 ihmistä päivässä. Aloittaja ei varmaan ole sisäistänyt, että Saksassakin kuollaan syöpään, sydänkohtaukseen, keuhkokuumeeseen, virtsatietulehdukseen ja moneen muuhun asiaan koronan lisäksi.
Tuolla onjotain 22 000 tartuntaa. Toi vaan periaatteeessa vauhdittaa sitä kuolemaa jos on tollasia perussairauksia taustallla.
Vierailija kirjoitti:
Huoleton kirjoitti:
Saksassa kuolee luonnostaan noin 4000 ihmistä päivässä. Aloittaja ei varmaan ole sisäistänyt, että Saksassakin kuollaan syöpään, sydänkohtaukseen, keuhkokuumeeseen, virtsatietulehdukseen ja moneen muuhun asiaan koronan lisäksi.
Mistä revit 4000?
Laskin hätäisesti päässä, että kun siellä on reilu 80 miljoonaa asukasta, niin vuodessa kuolee reilu miljoona ja jaoin sen päivien määrällä. Vähän meni pieleen, mutta suuruusluokka on oikea.
Pointti on kuitenkin se, ettei asiassa ole mitään uskomatonta, kuten aloittaja väittää.
Kerrohan nyt vielä mitä tässä on nyt uskomatonta. Vähän heppoinen aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan nyt vielä mitä tässä on nyt uskomatonta. Vähän heppoinen aloitus.
Uskomatonta että siellä on niin monta makkaran ja potun purijaa yleensäkin hengissä. Kaljaakin ryystävät kuin pesusieni.
Vierailija kirjoitti:
On se jännä havaita mitä luonnonvalinta tarkoittaa. Kärsimättömiä ja tyhmiä eli ahneita ja itsekeskeisiä harvennetaan ensin. Sääli että siitä kärsivät sitten muutkin.
En tiedä, ehkä tuokin jengi sitten itse asiassa haluaisi, että joku lukitsee heidät kotiinsa rauhoittumaan. Kun eivät itse osaa.
Oletko siinä harhaluulossa, että niinkin monimutkainen asia kuin oppiva immuunipuolustusjärjestelmä olisi kehittynyt itsestään sattumalta?
Ei koronaan ole hoitoa. Tehohoidossa ihmisiä on vain siksi, että odotellaan josko kehon oma immuunipuolustus hoitaisi viruksen. Suurimmalla osalla ihmisiä hoitaa.