vauvakuumetta, kumppani jarruttelee

Useamman vuoden, sanotaan että 5 vuotta. "Elämänsuunnitelmaan" kuului, että lapset 25-vuotiaana, esikoinen syntyi 31-vuotiaana tuossa reilu pari viikkoa sitten. En aktiivisesti miestä kyllä vielä 25-vuotiaana ahdistellut lastenhankinnalla, kun vakitöitä ei ollut kummallakaan, mutta viimeiset pari vuotta tuli kyllä vihjailtua vähän hanakammin, että nyt olisi sopiva aika. Aktiivisesti "hiillostin" miestä jotakuinkin puoli vuotta ennen kuin alettiin yrittämään.

Ja meillähän mies ei sanonut edes suoraan, ettei elämäntilanne salli, vaan ei vain vuosiin ottanut tosissaan puheitani, kunnes lopulta tajusi minun olevan tosissani, etten enää odottele montaa vuotta. Kyllähän se vielä sittenkin vähän epäröi, että sopiiko isäksi, mutta kasvoi raskausaikana sen verran, että ymmärsi itsekin, ettei tarvi olla täydellinen vanhempi vaan riittää, että on riittävän hyvä - ja mieshän on parempi kuin riittävän hyvä isä meidän pikkuiselle :) Kun minä vielä opettelin, mies hoiti homman kotiin, vaikka varmaan molemmat epäili, että saattaa käydä toisinpäin.

Älä enää odottele. Mies ei halua lapsia sinun kanssasi ja vedättää sinua, koska parisuhde on muuten ok. Et tule saamaan lasta tuon miehen kanssa ainakaan niin, että lapsi olisi kummankin osapuolen toive.

Minulla ikää 41. Elän parhaassa suhteessa ikinä, mutta mies ei anna selvää vastausta voidaanko yrittää. "Ei juuri nyt". Mitä ihmettä se tarkoittaa? 😪

Muistakaa myös hormonipäissänne, että moni katuu lapsien hankkimista muutama vuosi myöhemmin.

Järki edellä ne päätökset, eikä minkään tyhjänsylintunteiden tms. hötön ajamina.

Terv. Katuvan naisen mies