Yleisen asepalvelun kannatus laskenut paljon. Linkki
Itse arvelen syyksi sitä, että emme ole kokeneet sotaa 80 vuoteen, vaikka se kyllä vielä tulee.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/76d03e57-3f3f-412b-ba3f-7ef4962d6…
Toinen syy on se, että ihmisistä on tullut yksilökeskeisiä. Ei enää haeta yhteistä hyvää kuten ennen.
Kolmas syy on kansainvälistyminen. Isänmaa-ajattelu on häviämässä. Lisäksi vielä se, että täällä on niin paljon jo muualta tulleita.
Kommentit (4)
Asevelvollisuudessa ei sinänsä ole vikaa, mutta Suomessa se toteutetaan nykytarpeisiin nähden väärin.
Näin sen tulisi mennä:
- valikoiva asevelvollisuus: periaatteessa koskee kaikkia, mutta vain oikeasti hyvät kelpaa. PV päättää kenet haluaa palvelukseen.
- palvelusaika 12kk, mielellään tuo jälkimmäinen
- korvaukset kuntoon: joku 1000€/kk päivärahoja palvelukseen määrätyille. Kotona asuvalle 19-20v nuorukaiselle kertyisi 12kk palveluksen ajalta 12000€, eli tosi iso raha. Lisäisi motivaatiota ja palkitsisi konkreettisesti siitä, että olet hyvä.
- reservissä olon ajalta veroetu, eli alempi verotusaste kuin muilla
Rahaa on, jos niin halutaan. Rahoitusta tulisi mm. siitä, että saapumiserä olisi nykyistä pienempi. Sodanajan vahvuus on 250000 ukkoa, joten 20v reservissäoloajalla riittäisi 13000 varusmiehen kouluttaminen vuodessa. Nykyisinhän koulutetaan 21000 vuosittain.
Vierailija kirjoitti:

Jos sota syttyy, tuo on ihan liian mitätön määrä.
Lisäksi se on velvollisuus eikä tuollainen palkka tule kyseeseen.
Miehet/naiset: yleensä naisilla menee eläkkeenkertumisvuosi hukkaan lasten takia paljon enemmän kuin miehillä armeijan takia, joten puntit on tasan.
Itänaapurissa ollaan tyytyväisiä.
Ihmiset ovat tuetuneet siihen, että ei ole pitkään aikaan ollut sotaa. Aika vaarallista.
Esim kulkutaudit: Vietnam osasi heti tukahduttaa koronaa, kun heillä oli kokemus satsista. Samoin Afrikassa osattiin, kun kokemus ebolasta.
Ihmiset luulevat, että sotaa ei tule enää koskaan.
Huono asia. Suomi on joutunut sotaan säännöllisesti joka vuosisadassa kerran tai kaksi.
Sota alkaa muiden välillä ja sitten Suomi joutuu mukaan sijaintinsa vuoksi.