Ikimuistettavin pikkujoulupanosi?
Nyt kun koronan takia varmaan melkein pikkujoulut on peruttu, niin kerro mikä on ollut ikimuistettavin panosi pikkujouluissa?
Muutama vuosi sitten firman pikkujouluissa karattiin kesken iltaohjelman pomoni kanssa hotellihuoneeseen. Pantiin paljaaltaan kuin kaniinit lähes tunnin ajan kaikista asennoista. Mies oli kookas, hellä ja taitava. Pääsin loppuun kolmeen kertaan ja lopuksi mies laukesi suuhuni. Sitten siistittiin itsemme ja palattiin muiden kanssa tanssimaan. Seuraavana maantaina sai vähän jännittää olivatko muut huomanneet. Onneksi eivät olleet, ja pomokin on suhtautunut ihan normaalisti. Joskus kun katseemme kohtaavat, niin vähän punastellaan. Itse voisin muuten ottaa vaikka uusiksi, mutta epäilen etten ole ainoa meillä töissä ketä kyseinen esimies on pannut..
Kommentit (9)
Kauan sitten työpaikassani oli eräs talousasioista vastaava, minua vähän vanhempi tumma, muodokas, mutta varattu nainen. Hänessä oli minuun jotakin todellista seksuaalista vetoa heti ensi tapaamisestamme alkaen , ilmeisesti molemmat tunsimme samoin. Meillä oli kauan salaa erilaista flirttiä ja pientä koskettelua sinne tänne kun oli varmasti rauhaa. Puheet myös menivät erotiikkaan hyvin äkkiä keskenämme.
Sitten yhden pikkujoulun jälkeen olin lainakämpässä yön ja menimme samalla taksilla ihan samaan suuntaan kahden. Jäimme yhdessä pois ja sain hänet mukaani. Hyvin äkkiä olimme sängyssä vaikka hän aluksi ei muka olisi voinut jne..Kun sain antaa hänelle ensin kunnolla suuseksiä huomasin, miten tosi kiihkeä hän oli jo siinä ja laukesi heti. Tiesin kerrottuna, että kotonaan seksi oli vähäistä ja heikkoa ja sen sitten kyllä huomasi, kun kohtelin häntä hyvin hellästi ja pyysin kertomaan mitä haluaisi. Sellainen oli hänelle aivan ennen kokematonta ja kiihkonsa oli huipulle tultaessa sen mukaista.Niitä tuli monta peräkkäin.
Sen jälkeen tämä oikeasti tosi halukas nainen oli töissä minulle pitkään vihainen omassa morkkiksessaan, että seksi olikin ollut minun syytäni :) :) Vaikka itse oli yöllä riisumassa hyvin äkkiä ja nautti todella paljon seksistämme. Semmoisia naiset ovat joskus....
Meillä oli selvösti ylipainoinen ja supervahvoilla laseilla varustettu it-rouva jota varmaan kukaan ei yrittänyt iskeä pikkujouluissa. Hän ei yleensäkääm pitänyt meteliä itsestään enkä ollut edes oikein tutustunut häneen. Yksi asia minkä olin huomannut oli hänen lämmin hymynsä. Sitten kun oli pakolliset tanssit niin hain häntä tanssimaan, vaikka olin aiks paljon nuorempim Sitten nuoret lähti jatkoille ja vanhat kalkkikset taksilla kotiin taksilla ja minä, lähelä asuvana kerroin käveleväni kotiin.
Rillipullukka täti kysyi menenkö Töölön ohi. Väitin meneväni, vaikka siitä nyt tulikin vähän kiertoa. Yritin jotain jutella mutta it-pullukka antoi vain siks harkittuja vastauksia eikö kertonut oikein mitään. Yllätyksekseni hän kuitenkin pyysi kahville. Siinä kun alettiin ottamaan takkia pois, nainen kysyi että haluanko oikeasti kahvia vai oliko ajatukseni vain panna häntä? Hökeltyneenä vastasin että "kunpikin kelpaa" mutta kun nainen rupesi ankeassa keittiössään etsimään suodatinpusseja, vein käteni hänen pyöreän vyötärönsä ympäri ja hamusin pikku tissejä.
Tässä kohtaa nainen sävähti ja irroittautui ja kertoi että ei hän ole tottunut tuollaiseen...pahoittelin että olin kuvitellut. Kahvi jäi juomatta mutta juttua rupesi piisaamaan...juteltiin kaikesta mahdollisesta. Sitten mentiin nukkumaan, nukuttiin lusikassa alushousuissa. Arvaahan sen että kun muutaman tunnin päästä herättiin niin minulla oli kunnon seisokki ja sen tuntiessaan nainenkin sävähti, otti vaatteet päältään ja sanoi "nyt saat panna". Hyväilin naista kiihkeästi - mahtava peppu, pullea vyötärö ja pienet kiinteät rinnat joissa nännit olivat aivan pinkeänä himosta. Ujutin kullini sisään läpimärkään pilluun ja rynkytin estoitta menemään. Nainen oli melko passiivinen, joten pyöräytin hänet vielä ympäri ja pamputin takaapäin niin että pulleat pakarat lätisivät. Ehdin viime hetkellä vetää kullin ulos ja nainen sävähti kun kuuma sperma putosi hänen vahvalle selälleen. Tutkittiin vielö toistemme kehoja, ja sormetin naiselle hyvät orkut. Sitten sovittiin että tämä oli tässö, ei romanssia, ei tuttavallista kåytöstä töissä.
Yhden kerran mentiin firman johtajan assarin kanssa panemaan neukkariin. Assari oli selällään siinä neukkarin pöydällä ja minä tein töitä seisaallani. Neukkarin ovi aukeaa ja sisään tulee kyseinen johtaja, melkoisessa laitamyötäisessä. Totesi vain, että täällähän te olette, istui viskilasinsa kanssa neukkaripöytään ja alkoi sopertaa, jotain firman asioita.
Assari pyysi kuiskaten, etten vaan lopettaisi. Jatkettiin hommat loppuun, siistittiin hieman itseämme ja liityttiin takaisin juhliin. Johtaja jäi vielä itsekseen höpisemään sinne neukkariin.
Johtaja oli jo juonut itsensä pois pelistä, ja bileet firman saunatiloissa vähän karkasivat. Kövin yhden työtoverin kanssa kattoparvekkeella suutelemassa kiihkeästi mutta kun tytöt päättivät lähteä saunaan, menin mukaan. Kun oli saunottu, puettiin ja meikattiin pukkarissa. Siellä oli sitten yksi kaveri menossa saunaan ja vähän epäröiden riisui vaatteensa ja pujahti saunaan kun minä vielä kuivattelin tukkaani. Tunsin tämän kaverin, se oli puhunut ikävästi yhdestä tyypistä. Tunsin sitä kphtaan sekä mielenkiintoa että halveksuntaa. Piruuttani pysäytin kaverin saunsn ovelle ja rupesin oikein flirttaamaan. Kaveri yritti siinä saunan ovella vääntelehtiä pyyhkeensä kanssa. Minä täysissä pukeissa flirttailen ja nuolen huuliani ja näen kun pyyhkeeseen nousee nyppylä. Olen kyllä pettunyt kaverin varustukseen mutta ilahtunut siitä että onnistuin. Sanoin sitten että no mee nyt sinne saunaan. Loppuillan tämä kaveri yrityää minua. Olen tosi ylimielinen sille ja välttelen sitä. Se on ihan onneton ja juo liikaa. Nautin vallastani Sitten kun väki vöhenee, kuiskaan sille että "panettaako" vaikka se on ihan humalassa.
Lopputulos on se, että minä lähden sen kämpille, ja se yrittää kauheasti päästä panolle mutta on niin humalassa että sen katkarapu on ihan lerppu. Aamulla annan sille lepuyttely kösirunkun, mutta annan ymmärtää että hänen suoriutumisensa ei ollut kovin miehekästä ja lerron kaikille että hän on impotentti jos hän vielä puhuu paskaa työtoveristani. Miehet on NIIN yksinkertaisia.
Kerran meinasi ottaa eteen työkaveria tanssittaessa. Lähdin siltä seisomalta sinkkukotiin ja ulkoilutin lemmikkikilpikonnan. Meinasi paleltua pakkasessa, piti lähteä eläinlääkäriin. En käy enää pikkujouluissa.
Vierailija kirjoitti:
Kauan sitten työpaikassani oli eräs talousasioista vastaava, minua vähän vanhempi tumma, muodokas, mutta varattu nainen. Hänessä oli minuun jotakin todellista seksuaalista vetoa heti ensi tapaamisestamme alkaen , ilmeisesti molemmat tunsimme samoin. Meillä oli kauan salaa erilaista flirttiä ja pientä koskettelua sinne tänne kun oli varmasti rauhaa. Puheet myös menivät erotiikkaan hyvin äkkiä keskenämme.
Sitten yhden pikkujoulun jälkeen olin lainakämpässä yön ja menimme samalla taksilla ihan samaan suuntaan kahden. Jäimme yhdessä pois ja sain hänet mukaani. Hyvin äkkiä olimme sängyssä vaikka hän aluksi ei muka olisi voinut jne..Kun sain antaa hänelle ensin kunnolla suuseksiä huomasin, miten tosi kiihkeä hän oli jo siinä ja laukesi heti. Tiesin kerrottuna, että kotonaan seksi oli vähäistä ja heikkoa ja sen sitten kyllä huomasi, kun kohtelin häntä hyvin hellästi ja pyysin kertomaan mitä haluaisi. Sellainen oli hänelle aivan ennen kokematonta ja kiihkonsa oli huipulle tultaessa sen mukaista.Niitä tuli monta peräkkäin.
Sen jälkeen tämä oikeasti tosi halukas nainen oli töissä minulle pitkään vihainen omassa morkkiksessaan, että seksi olikin ollut minun syytäni :) :) Vaikka itse oli yöllä riisumassa hyvin äkkiä ja nautti todella paljon seksistämme. Semmoisia naiset ovat joskus....
No onneksi sinut saadaan lakiuudistuksen jälkeen vankilaan sikailuistasi!
Kaikissa firmoissa pomo on siis komea ja isokaluinen? Jaksaa eikä kärsi ennenaikaisesta siemensyöksystä? Urheilullinen komistus?
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa firmoissa pomo on siis komea ja isokaluinen? Jaksaa eikä kärsi ennenaikaisesta siemensyöksystä? Urheilullinen komistus?
Jep🤓 jotenkin vaikuttaa kaikki saman tumputtaja Penan tumputusfantasioilta
Ei ole. Kaikki on ollut samanlaisia.