Miten onnistuit löytämään liikkumisen ilon?

Tekemällä, ei siihen ole mitään muuta vaihtoehto.

Enempiä miettimättä tekemällä, kun alkaa kunto nousta tulee intoo entisestään.

Ei se kellekkään ole alussa vättämällä "ihanaa ja helppoa", sen vuoksi tauolle ei kannata jäädä vaan välttää uusia aloituksia.

Pakottamalla itseni lenkkivaatteisiin ja huijaamalla itseäni ajatellen että ei ole pakko vetää tunnin lenkkiä, riittää pikainen kävelykin. Se lähtemimen on vaikeinta.

Sitten kun sitä on juoksukuteet niskassa pihalla, tulee kuitenkin hölkättyä kun tuli jo lähdettyä. Ja jälkeenpäin on hyvä olo.

Et saa ketään liikkeelle jos hän ei itse halua. Voit koittaa herätellä niin että katsotte välillä yhdessä dokkaeita, joissa kerrotaan miten liikkumattomuus vaikuttaa terveyteen ja elinajan odotteeseen, ja voit pyytää toista mukaasi kävelylle, mutta aika mahdoton projekti.

Siten, että päättää esim. lähteä lenkille / salille manantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 18 ja sitten menee sinne ihan täysin riippumatta siitä. sattuuko juuri sillä hetkellä huvittamaan vai ei. Ajat merkitään kalenteriin eikä niihin aikoihin sovita muita juttuja. Ainoa poikkeus on jos on sairaana. Näin liikunnasta tulee tapa, joka vähitellen juurtuu päivärytmiin. Alussa on tärkeää aloittaa rauhallisesti ja kohottaa kuntoa vähitellen. Eli se lenkki voi olla aluksi vaikka puolen tunnin kävely, vähitellen lisätään juoksun osuutta.

Monet tekee sen virheen että odottaa motivaation ilmestyvän jossain vaiheessa ihan itsestään siinä sohvalla odotellessa. Näin ei yleensä käy. Motivaatio syntyy vähitellen kun jaksaa vain sitkeästi jatkaa rutiinilla lenkille/salille lähtemistä.

On myös virhe ajatella, ettei voi lähteä liikkumaan koska ei koe motivaatiota siihen. Sen kun lähtee vaan vaikka ei huvita! Toki pitää valita laji joka periaatteessa on itselle sopiva ja mieluinen.

Koira oli aikanaan tuo triggeri ja on vieläkin. Pakko oli aluksi, nyt nuo aamulenkit tms on ihan henkireikä.

Mulla auttoi ohjatun liikunnan aloittaminen. Jotenkin ryhmäpaine veti mukanaan.

Mulla liikuntainnostus töppää siihen, että noin kk sisällä aloituksesta sairastun flunssaan ja siihen se sitten jää.

Musiikki+liikunta.

Endorfiinit (tulee vasta myöhemmin, ei välttämättä heti kun aloittaa).

Tieto, että treenistä tulee aina hyvä olo.

Treenin jälkeinen hyvä olo.

Raikas ilma ulkona.

Hyvä olla omassa kehossa.

Löytämällä liikuntamuodon joka sopii itselle. Omalla kohdallani se on niinkin tylsä laji kuin kävely. Rakastan kävelyä nimenomaan kaupunkiympäristössä tai asutusalueella. On kiva katsella vastaantulijoita, ravintoloita, kuppiloita, näyteikkunoita, kampaamoja, rakennuksia, jouluvaloja, koristeita, koiria, ja iltojen pimetessä kurkistaa vilkaista ohimennen ihmisten ikkunoihinkin. Sen sijaan pururadoilla ja hiljaisilla metsäpoluilla en tykkää kävellä, ainakaan päivittäin. Nykyään kävelen paljon, keskimäärin tunnin päivässä. Se on paljon enemmän liikuntaa kuin harrastin silloin kun minulla oli salikortti. Olen tajunnut ettei liikunnan tarvitse olla tavoitteellista rehkimistä tai varsinaista hikiliikuntaa, tärkeämpää on että sitä jaksaa tehdä säännöllisesti ja pitkäjänteisesti osana arkea. Nykyään kävelen herkemmin sellaisetkin matkat jotka aiemmin olisin mennyt bussilla.

Vierailija kirjoitti:

Siten, että päättää esim. lähteä lenkille / salille manantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 18 ja sitten menee sinne ihan täysin riippumatta siitä. sattuuko juuri sillä hetkellä huvittamaan vai ei. Ajat merkitään kalenteriin eikä niihin aikoihin sovita muita juttuja. Ainoa poikkeus on jos on sairaana. Näin liikunnasta tulee tapa, joka vähitellen juurtuu päivärytmiin. Alussa on tärkeää aloittaa rauhallisesti ja kohottaa kuntoa vähitellen. Eli se lenkki voi olla aluksi vaikka puolen tunnin kävely, vähitellen lisätään juoksun osuutta.

Monet tekee sen virheen että odottaa motivaation ilmestyvän jossain vaiheessa ihan itsestään siinä sohvalla odotellessa. Näin ei yleensä käy. Motivaatio syntyy vähitellen kun jaksaa vain sitkeästi jatkaa rutiinilla lenkille/salille lähtemistä.

On myös virhe ajatella, ettei voi lähteä liikkumaan koska ei koe motivaatiota siihen. Sen kun lähtee vaan vaikka ei huvita! Toki pitää valita laji joka periaatteessa on itselle sopiva ja mieluinen.

Tää on hyvin muotoiltu.

On totta, että aina ei ole hyvä päivä. Liikunta vaan yleensä tekee sellaisestakin päivästä paremman.

En mitenkään. Liikun silti, koska tiedän sen olevan hyväksi. Mutta tähän 43 ikävuoteen mennessä en ole mistään liikunnasta saanut mitään iloa enkä hyvää oloa, en vaikka sitä olen jatkanut miten kauan. 

Hyvän olon saan punaviinistä, tummasta suklaasta, herkullisesta ruuasta, villasukista, hyvästä kirjasta jne. Liikunta on välttämätön paha jolla osaltani mahdollistan hyvää mieltä tuottavista asioista nautiskelun.

Luulen, että joillain sitä liikunnan "iloa" ei välttämättä koskaan löydy. Sen hyvän olon aiheuttaa välittäjäaineet, mutta ei niidenkään vaikutus kaikkiin ole sama. Moni pitää adrenaliinista, mutta eräälle kaverilleni tulee siitä epämiellyttävä olo. 

Itsensä voi kuitenkin motivoida tekemään vaikka mitä ikävää.

Kokeile löytää liikuntalaji, josta pidät. Ei kaikkien tarvitse juosta tai nostaa painoja. Pitäisitkö tanssista, uinnista tai jostain pallopelistä?

Yhdistä liikunta johonkin asiaan, mitä teet päivittäin. Olen huomannut, että minun on paljon helpompi käydä salilla tai lenkillä, kun menen sinne ensimmäisenä aamulla, suoraan töistä tai päivällisen jälkeen. 

Jos et pidä hikiliikunnasta, mittaa aktiivisuutta askelien määrällä. Silloin aktiivinen työpäivä, kävellyt työmatkat, parin tunnin siivous kotona ja koiran lenkittäminen saattaa täyttää 10 000 askelta. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi ohjatun liikunnan aloittaminen. Jotenkin ryhmäpaine veti mukanaan.

Minäyrtin tuota montaa kertaa, voi juma, että ahdistuin mölisevässä akkalaumassa. Ei sellaista fiksu jaksa.

Itselläni liikunnan ilo löytyi siitä, että siitä tuli hyvä olo ja voi paremmin. Moni ylipainoinen valehtelee itselleen, että liikunnassa on vain kaksi tasoa; sohvalla löhöily tai 6 tuntia päivässä veren maku suussa treenaaminen. Maskan parjat! Jo pelkästään päivittäinen 45 minuutin kävely pudotti itselläni ruokavalion muutoksen saattelemana 10kg puolessa vuodessa.

Ilon löysin siinä vaiheessa, kun aloin haluta liikkua enkä tehnyt sitä vain siksi, että "pitäisi". Halu taas tuli kolmekymppisenä puhjenneista vaivoista, joihin oikeanlaisesta liikunnasta on ollut apua. Suosittelen siis etsimään ihan omakohtaista motivaatiota liikkumiseen, vaikka sanotaankin, että pitää vain pakottaa itsensä, halusi tai ei.

Liikuntaa voi myös saada huomaamattaankin tehdessään jotain muuta, josta nauttii. Itse tykkään esim. luontokuvauksesta, ja metsässä menee heittämällä tunteja epätasaisessa maastossa talsien, kaatuneiden puiden yli kiipeillen...

Minä tykkään mitata hölkättyä matkaa kännysovelluksella, ja tallennan kaikki matkat sinne ja katson paljonko kilometrejä tulee viikossa ja kuukaudessa. Jostain syystä itselläni toimii tuollainen kilometrien kerääminen, ja matkat ovat koko ajan pidentyneet. En enää lähde lenkille ilman laskuria...

Toisille tuollainen toimii, toiset taas vihaavat sellaista. Pitää löytää itselle sopiva tapa motivoitua. Minä olin sohvaperuna melkein neljäkymppiseksi asti, mutta nyt kohtuullisen hyvässä juoksukunnossa.

Sitä ei voi tarpeeksi korostaa, että löytämällä/etsimällä lajin, josta itse tykkää ja nauttii. Hyvin harvalla se on kuntosalilla käyminen.

Itselläni liikkumisen ilo on ollut aina. Olen 60-luvulla syntynyt ja meidän sukupolvi on tottunut liikkumaan, meillä kun ei lapsuudessa ollut tietokonepelejä, niinpä ulkona oltiin ja liikuttiin aamusta iltaan.

Itse harrastin lapsuudessa ja nuoruudessa kestävyyslajeja (pyöräily ja hiihto), jotka oli melko puuduttavia. Niinpä kun kyseiset lajit lopetin, niin en koskenutkaan suksiin ja pyörään liki pariinkymmeneen vuoteen, vaan harrastelin höntsämielessä eri palloilulajeja.

Keski-iän lähestyessä palloilut jäi, mutta löysinkin hiihdon ja pyöräilyn uudestaan. Tällä kertaa kummastakin nautiskellen. Poissa oli verenmaku suussa totinen puurtaminen ja sen tilalla nautiskelu ja maisemien ihailu ja taukojen pitäminen eväiden kera juuri sillä hetkellä kun sattui huvittamaan, eikä lenkkeily tuntunutkaan enää totiselta puurtamiselta vaan suorastaan nautinnolliselta, siinä kun ei ollut enää minkäänlaista pakkoa mukana.

Minulle liikkumisen ilo tulee juuri siitä, etten päästä liikkumistani tasaisen puuduttavaksi samaa kaavaa noudattavaksi puurtamiseksi, vaan varioin sitä jatkuvasti, pyrkien kokemaan aina uutta. Hiihtämisessä se ei ole ihan yhtä helppoa, kun latuja on rajallinen määrä, mutta pyöräilyssä, kävelyssä ja hölkässä reittien määrä on rajaton, joten pyrin aina siihen, ettei yksikään lenkki ole samanlainen. Erityisesti pyöräilyssä pyrin löytämään jatkuvasti uusia itselleni täysin uniikkeja reittejä, teitä, sekä polkuja ja yllättäen niitä löytyy edelleenkin ihan lähiympäristöstä, vaikka oma kuntani alkaakin olemaan jo aikalailla läpikotaisin koluttu.

Olen aina sen omistanut, joten en voi varmaan auttaa löytämisessä.

Sincc

Endorfiinit tietty jeesaa, mutta ei ne mulla mikään tavoite ole .. 

Sincc

Sincc kiitos niin hirveän paljon tästäkin tiedosta :DDDDD