Korona kärjistää joulun ja tulee riitariski, kun vanhukset ja nuoremmat ovat eri mieltä kyläilyistä
Huikentelevaiset vanhukset haluavat tavata monta kertaa joulussa ja nuoret vastustavat. Miten sellaisessa asetelmassa voi viettää sellaisen joulun, että kaikilla olisi hyvä mieli?
Kommentit (43)
Niinpä, itsekkäät riskiryhmät eivät aio itse joustaa missään eikä tehdä uhrauksia. Toivottavasti nämä saa sitten tartunnat, ratkeaa vanhustenhoito-ongelmat samalla.
Ei meillä ainakaan ole mitään riitaa ollut joulusta.
On jo sovittu että tässä virustilanteessa ettei kumpankaan vanhempia tavata joulunaikaan.
Vietetään joulu oman perheen kesken kotona.
Luulen vahvasti, että ensi kesänä on jo paljon parempi tilanne ja silloin voidaan viettää aikaa kummassakin mummolassa lomilla.
Tai sitten vanhat ihmiset saattavat haluta ihan tietoisesti ennemmin ottaa riskin sairastua, kuin viettää joulu yksin. Kun jokainen joulu voi olla viimeinen, toisilla todennäköisemmin kuin toisilla.
Tästä tulee ensimmäinen joulu, kun saadaan olla rauhassa oman perheen kesken. Esikoinen täyttää kohta 18v, että näin kauan siinä kesti. Juu juu, tiedän että oma moka kun ei osata sanoa sitä eitä... no nyt ei tarvitse koska ”health and safety”.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tahallasi haluat kärjistää asioita.
Normaalit ihmiset käsittävät että tänä jouluna on erilaista ja jouluvieraita ei välttämättä tule.
Monet ulkomailla asuvatkin, siis monien perheiden lapset ovat joutuneet perumaan tulonsa Suomeen jouluksi, koska lentoja ei ole ollenkaan tai lennot on peruttu tai lähtömaassa on tosi vaikea koronatilanne.
Ei kaksi kolma päivää jotain joulunaikaa ketään sukulaista tapa tai sen ihmeemmin yksinäisemmäksi.
Iltaan ja yöhön se päättyy jouluaattokin, samoin joulupäivä. Eivät ne ole päiviä kummempia.
Säästyy myös rahaa kun matkusteta ja yhteysissä voi olla videopuheluilla ym.
Kas kun normaalit vanhukset eivät ymmärrä sitä, vaan haluavat nähdä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ainakaan ole mitään riitaa ollut joulusta.
On jo sovittu että tässä virustilanteessa ettei kumpankaan vanhempia tavata joulunaikaan.
Vietetään joulu oman perheen kesken kotona.
Luulen vahvasti, että ensi kesänä on jo paljon parempi tilanne ja silloin voidaan viettää aikaa kummassakin mummolassa lomilla.
Ei meilläkään ole ollut riitaa. Vielä. Mutta joulu lähestyy ja tapaamiset tai tapaamattomuudet on sovittava pian. ap
Minä ja moni muukin vanhus, ainakin omassa ystävä- ja tuttavapiirissä huokaistaan tänä jouluna helpotuksesta, kun ei tarvitsse vääntää sukujoulua niska limassa ja pestä pyykkiä ja siivota viikkoja joulun jälkeen. Ja se pieni eläke ei mene jouluvalmisteluihin, eikä tammikuussa tarvitse pitää säästökuuria.
Vaan voidaan kerrankin saada rauhallinen joulu. Sitä jotenkin voimavarat ja melun sietokyky vähenee vuosivuodelta ja haluaisi itse tehdä niitä juttuja mitä haluaa tai olla tekemättä.
Sori lapset, en halua loukata, mutta eikö ole kivaa kun voi itse luoda omat jouluperinteet omassa kodissanne ja lekotella sohvalla, ilman että vanhukset ovat tiellänne ja tyrkyttävät niitä iänikuisia jouluruokiaan.
No jaa, minun isäni on ollut suurimmaksi osaksi eristyksissä maaliskuusta saakka, tuttuja tavannut vähän kesällä pihalla mutta nyt sekin on kelien takia loppu. Tuntee tuskaa varsinkin siksi että haluaisi ostaa joululahjoja ja nyt ei sinne kauppaan pääse. Juteltiin tästä viikonloppuna ja hän kysyi että miksi hänellä ei ole oikeutta mennä kauppaan jouluostoksille, jos kaikki muut saavat tungeksia siellä? Hyvä kysymys se on.
Miksi tosiaan osa saa rynniä Black Fridayssa samaan aikaan kun osan odotetaan olevan kiltisti eristyksissä kuukausia?
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten vanhat ihmiset saattavat haluta ihan tietoisesti ennemmin ottaa riskin sairastua, kuin viettää joulu yksin. Kun jokainen joulu voi olla viimeinen, toisilla todennäköisemmin kuin toisilla.
Miksi näiden ihmisten takia on sitten koko maailma pysähdyksissä ja aiheutetaan vuosikymmenien lama, massatyöttömyys, nuorten syrjäytymiset ja lastensuojelulliset taakat? Itsekästä sanon minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tahallasi haluat kärjistää asioita.
Normaalit ihmiset käsittävät että tänä jouluna on erilaista ja jouluvieraita ei välttämättä tule.
Monet ulkomailla asuvatkin, siis monien perheiden lapset ovat joutuneet perumaan tulonsa Suomeen jouluksi, koska lentoja ei ole ollenkaan tai lennot on peruttu tai lähtömaassa on tosi vaikea koronatilanne.
Ei kaksi kolma päivää jotain joulunaikaa ketään sukulaista tapa tai sen ihmeemmin yksinäisemmäksi.
Iltaan ja yöhön se päättyy jouluaattokin, samoin joulupäivä. Eivät ne ole päiviä kummempia.
Säästyy myös rahaa kun matkusteta ja yhteysissä voi olla videopuheluilla ym.
Kas kun normaalit vanhukset eivät ymmärrä sitä, vaan haluavat nähdä paljon.
Tottakait niiden vanhusten pitää kinuta teitä luokseen, muuten tulee hutia ja uhataan, ettei sitten enää koskaan nähdä lapsenlapsia tai isovanhemmat eivät välitä tai rakasta lapsiaan.
Vanhuksille joulu ei ole sen kummempi kuin muutkaan päivät, se on vain kaksi päivää elämänketjussa.
Meillä on sovittu hyvissä ajoin kuinka toimitaan, ei ole ollut mitään riitaa. Meidän suvussa kaikki kyllä ymmärtävät tilanteen ja toimivat vastuullisesti. Aikomuksena on pitää karanteeni ennen joulua jotta voidaan yhdessä juhlia turvallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten vanhat ihmiset saattavat haluta ihan tietoisesti ennemmin ottaa riskin sairastua, kuin viettää joulu yksin. Kun jokainen joulu voi olla viimeinen, toisilla todennäköisemmin kuin toisilla.
Eli mahdollisesti oireettomana taudinkantajana sairastuttaa lapsensa ja lapsenlapsensa. Kiitos ei.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja moni muukin vanhus, ainakin omassa ystävä- ja tuttavapiirissä huokaistaan tänä jouluna helpotuksesta, kun ei tarvitsse vääntää sukujoulua niska limassa ja pestä pyykkiä ja siivota viikkoja joulun jälkeen. Ja se pieni eläke ei mene jouluvalmisteluihin, eikä tammikuussa tarvitse pitää säästökuuria.
Vaan voidaan kerrankin saada rauhallinen joulu. Sitä jotenkin voimavarat ja melun sietokyky vähenee vuosivuodelta ja haluaisi itse tehdä niitä juttuja mitä haluaa tai olla tekemättä.
Sori lapset, en halua loukata, mutta eikö ole kivaa kun voi itse luoda omat jouluperinteet omassa kodissanne ja lekotella sohvalla, ilman että vanhukset ovat tiellänne ja tyrkyttävät niitä iänikuisia jouluruokiaan.
Tästä kirjoituksestasi tuli surullinen olo. Etkö sinä normaaliaikana kehtaa sanoa, ettet ryhdy pienestä eläkkeestäsi valmistelemaan mitään joulujuhlia? Tai ettet jaksa sitä kaikkea työntekoa, mitä valmistelut edellyttävät?
Jospa nyt kertoisit ihan aidot tunteesi näille lapsillesi ja kerrot tosiaan heille, miten helpottunut olet.
Monille vanhuksille joulu on se ainoa aika vuodesta kun tapaa perhettä, sukulaisia tai tuttuja ylipäätään. Nuoremmat eivät tätä ymmärrä, vaan heille se on usein pakkopullaa. Välissä olevat taas on jakautunut, riippuen väleistä. Osa oikeasti haluaa mennä, toiset menevät pakon edessä. Korona on hyvä tekosyy olla menemättä, mutta ei se mummi/pappa siellä ikuisuutta istu. Tämä voi olla viimeinen mahdollisuus nähdä, vaikka korona ei korjaisikaan. Moni vanhus on sitä mieltä, että mielummin elää kuukauden ja tapaa sukulaisensa kerran kuin elää seuraavat 10kk yksin terveenä.
Vanhojen ja sairaidein suojelu on meidän omaa itsekkyyttä, ei hyvyyttä. Me emme kestä menetyksiä. Sen takia pelkäämme toisten puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja moni muukin vanhus, ainakin omassa ystävä- ja tuttavapiirissä huokaistaan tänä jouluna helpotuksesta, kun ei tarvitsse vääntää sukujoulua niska limassa ja pestä pyykkiä ja siivota viikkoja joulun jälkeen. Ja se pieni eläke ei mene jouluvalmisteluihin, eikä tammikuussa tarvitse pitää säästökuuria.
Vaan voidaan kerrankin saada rauhallinen joulu. Sitä jotenkin voimavarat ja melun sietokyky vähenee vuosivuodelta ja haluaisi itse tehdä niitä juttuja mitä haluaa tai olla tekemättä.
Sori lapset, en halua loukata, mutta eikö ole kivaa kun voi itse luoda omat jouluperinteet omassa kodissanne ja lekotella sohvalla, ilman että vanhukset ovat tiellänne ja tyrkyttävät niitä iänikuisia jouluruokiaan.
Sori vanhukset, tänä jouluna ei voi tulla istumaan lapsen perheen valmiiseen joulupöytään vaan ostaa ja valmistaa ihan itse se oma joulu.

Tämä. Yksinäisyyskin tappaa.
Tulee kuitenkin pitkittyessään kiristämään välejä kun monasti lapsilla kuitenkaan niin jännittävää elämää kuten kuvittelevat ja ehdoton tapaamis kieltäytyminen siten ihmetyttää.Äitienpäivät ja synttärit kuitenkin vietettiin keväällä ja hengissä edelleen ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja moni muukin vanhus, ainakin omassa ystävä- ja tuttavapiirissä huokaistaan tänä jouluna helpotuksesta, kun ei tarvitsse vääntää sukujoulua niska limassa ja pestä pyykkiä ja siivota viikkoja joulun jälkeen. Ja se pieni eläke ei mene jouluvalmisteluihin, eikä tammikuussa tarvitse pitää säästökuuria.
Vaan voidaan kerrankin saada rauhallinen joulu. Sitä jotenkin voimavarat ja melun sietokyky vähenee vuosivuodelta ja haluaisi itse tehdä niitä juttuja mitä haluaa tai olla tekemättä.
Sori lapset, en halua loukata, mutta eikö ole kivaa kun voi itse luoda omat jouluperinteet omassa kodissanne ja lekotella sohvalla, ilman että vanhukset ovat tiellänne ja tyrkyttävät niitä iänikuisia jouluruokiaan.
Sori vanhukset, tänä jouluna ei voi tulla istumaan lapsen perheen valmiiseen joulupöytään vaan ostaa ja valmistaa ihan itse se oma joulu.
Eli teidän seuduilla ei ole kuultu nyyttäri-periaatteesta. Meillä ainakin jokainen tuo jotakin pöytään, yhdessä mietitään kuka tuo ja mitä. Kuulostaa siltä että teidän pitäisi jutella siellä perheessänne nuo asiat auki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten vanhat ihmiset saattavat haluta ihan tietoisesti ennemmin ottaa riskin sairastua, kuin viettää joulu yksin. Kun jokainen joulu voi olla viimeinen, toisilla todennäköisemmin kuin toisilla.
Miksi näiden ihmisten takia on sitten koko maailma pysähdyksissä ja aiheutetaan vuosikymmenien lama, massatyöttömyys, nuorten syrjäytymiset ja lastensuojelulliset taakat? Itsekästä sanon minä.
Höpsistä. Jos tarkastelet tilastoja, niin sairaalahoidossa yliedustettuna on 40-60v jotka ovat työelämässä edelleen, eikä voi kutsua vanhukseksi. Vanhukset makaavat hoivakodeissa, ei saalaalassa.
Tyypillinen sairaalahoitoa koronapotilas on hyväkuntoinen n. 40v mies.
Niin kuin tuo ex-jääkiekkoilija 39v, joka tanssii tähtien kanssa ohjelmassa, jonka voimat ovat menneet sairastuttuaan koronaan. Ei jaksa edes kävellä, vaikka testi näyttää jo negatiivistä.