Tein ensimmäisen lapseni vähän päälle parikymppisenä, nyt

Ei se elämä minnekään kadonnut... eikä katoa vielä pitkään aikaan.

sulla vaan on :)

Oikeasti olet yhä nuori ja ehdit tehdä vaikka mitä! Lapset hoitoon ja menoks!

Mulla meni niin, että opiskelin ja matkustelin ja rilluttelin "nuorena". Sitten tein lapset vasta 33- ja 35-vuotiaana. Nyt on muksut kouluiässä ja aika monella mun tutulla lapset jo aikuisia. Heiltä olen kanssa kuullut, että joskus harmittaa kun "nuoruus" meni tavallaan ohi. Voivathan he toki vieläkin matkustella, mutta eihän se ole ollenkaan sama asia kun nuorena (tämä siis heidän itsensä kertomana).

Mutta elämä on, jokainen meistä tekee valintoja, oikeita, vääriä, hyviä, huonoja, vähemmän hyviä, vähemmän huonoja jne., mutta ei kannata jäädä rypemään menneisiin, kun sitä aikaa ja nuoruutta ei takaisin saa.

Tietysti itselllä plussa esim. se kun tuli reissattua, opiskeltua ja asuttuakin ulkomailla nuoruudessa, niin nyt on ihania ystäviä ja kyläpaikkoja myös maailmalla.

Mutta eiväthän kaikki tietysti edes halua matkustella, mutta ap, olet nuori, joten sun elämä ei tosiaan ole ohi ja toteuta niitä ihania haaveita matkoista mahdollisuuksiesi mukaan! Ja onnea odotukseen!

mulla on vielä "kurjemmin":



tein ensimmäisen lapsen 16-vuotiaana,sitä ennen vietin yhden kesän "vapaana",eli karkasin kotoa.



sitten 31-vuotiaana viimein innostuin hieman käymään ulkona,treffailemaan ym, sitä elämää ehdin taas yhden kesän,ja alkusyksyn,sitten olinkin taas raskaana...



ja nyt tyttö on 4vuotias. tässä se elämä menee uusintaa:))



en ole siis ehtinyt ns. "hurvitella" tai viettää normielämää,seurustella,matkustella,käydä ulkona kuin vuoden verran elämästäni..

parikymppisenä, sit opiskelin itselleni ammatin, jäin yh:ksi ja elin tyttärelleni ja itselleni. Matkustelimme ja äiti välillä juhli.

Sitten vaihdoimme paikkakuntaa.. heti tapasin uuden mieheni, tein toisen lapseni 34 vuotiaana ja kolmannen 35 vuotiaana. En edelleenkään mieti et mihin tämä elämä meni.

Lapset on suuri rikkaus, jopa elämän tarkoituksena voisi pitää. Ei tarvitse miettiä, onko elämällä mitään mieltä jos on lapsia kasvatettavana.



Toisaalta, minä sain ensimmäisen lapsen tasan 20v. Toisen lapsen sain 25v (siinä välissä opiskelin loppuun ja hankin paremmat äitiysrahat sekä työkokemusta olemalla töissä ennen toisen lapsen syntymistä).



Nyt olen 29v ja olisi vauvakuume. Kaikki ympärillä "sikiävät" ja lapset ovat niin ihania. Ei kuitenkaan ole suunnitelmissa tehdä enempää, juuri tuosta ap:n mainitsemasta syystä: koko tähänastinen aikuisikä on vierinyt pikkulapsiaikaa viettäen. Nyt kun en tehdä lasta, niin ihan kohta, ellei jo nyt alkaa olla huomattavan helppoa esim. matkustella, ilman huonoa omaatuntoa voi viedä lapset mummolaan viikonlopuksi ja esim. kierrellä uusia kaupunkeja miehen/kavereiden kanssa. Nyt alkaa olla mahdollisuus esim. harrastaa ihan itse jotain esim. 1-2 iltana viikossa. Jne. Eli emme tee lisää lapsia tieten tahtoen, koska koemme, että välillä pitää keskittyä myös itseen, jotta jaksaa keskittyä muihin.



Toisaalta ap:n tilanteessa, yrittäisin iloita siitä ihanasta vauvasta joka on tulossa. Siitä että saan taas keskittyä perheeseen ja äitiyteen kunnolla, sekin on ihanaa! Ja kun valinta on tehty, ei sitä käy tuossa vaiheessa muuttamaan. Itsesääliin vaipuminen on tyhmyyttä suorastaan, kannattaa pyrkiä ajattelemaan positiivisesti! Omaa aikaa otat nyt sitten jonkin verran niin jaksat, vaikka se "vapaus" ei nyt lähellä häämötäkään. Niin ja eihän mullakaan mitään kunnon vapautta ole, kellään perheellisellä. Mutta kun nuorinkin on jo 4v niin kyllä alkaa helpolla päästä monessa asiassa. EHKÄ sitten vielä iltatähti joskus 5v päästä, jos tuntuu siltä. Tyhjä talo, isot lapset kavereilla ja harrastuksissa on kuitenkin ankea ajatus. Tahdon elämää ja pieniä iloisia askeleita ympärilleni.

ja ei tunnu ollenkaan tolta.. lähinnä mun elämä alko siitä:D mutta meitä on moneen.. enkä kokenut olevani mikään nuori äiti koska lapsi oli suunniteltu ja todella toivottu..

sain ensimmäisen lapseni, toivotun ja suunnitellun, 19-vuotiaana. 22-vuotiaana sain jo kolmannen lapseni. Halusin lapset nuorena monesta syystä joista yksi oli juuri se, että lasten aikuistuttua ehdin vielä matkustella ja tehdä kaikkea rauhassa. Mielummin niin päin että nuorena lapset kun kunnolla jaksaa ja sitten vanhempana voi nauttia niistä päivistä kun ei enää tarvitse juosta kenenkään perässä vahtimassa kaiken aikaa.

Mä olen ekan lapsen saanut 22-vuotiaana. Toisen lapsen sain 28-vuotiaana. Mä olen matkustanut nuorena ennen lapsia ja viettänyt erittäin vilkasta iltaelämää. En kaipaa sitä yhtään. Joskus kun lapset oli ihan pieniä niin ajattelin että, voi kun pääsis taas..nyt voisin mennä kun nuorempikin on jo koululainen, mutta ei mua vaan huvita. Kauhulla odotan sitä kun olen n. 50 ja lapset on muuttaneet kotoa..mitä mä teen? hankin koiran?



Ei sitä tiedä, ehkä mä saan viidenkympinvillityksen ja tosiaan rupeen sitten taas matkustelemaan urakalla miehen kanssa. Ehkä mä hankin prätkän?



Anyway, olen tyytyväinen siihen kuitenkin että lapset on hankittu nuorella iällä.

Joidenkin ihmisten arvomaailma on pielessä. Eiköhän se syvällisempi "elämä" ole juuri läheisten kanssa.

Joidenkin ihmisten arvomaailma on pielessä. Eiköhän se syvällisempi "elämä" ole juuri läheisten kanssa.

Jos opiskelee, matkustelee, tutustuu erilaisiin kulttureihin, saa uusia elinikäisiä ystäviä ja juhlii, jos juhlimisen aihetta... Ja mulla on tosi läheiset välit myös niihin LÄHEISIIN. Huoh!

Ap, tsemppiä sulle ja varmasti ehdit vielä matkustella, mutta voin tavallaan samaistua, vaikka itse toimin toisin päin. Lapset siis tein yli kolmekymppisenä. Ja ylllätys, hyvin olen jaksanut... Ihanaa olla kotona nyt muksujen kanssa. Kunhan vähän kasvavat, niin lähdetään maailmalle ystäviä moikkaamaan.

T. vähemmän syvällinen, mutta suvaitsevainen, elämä on valintoja :)

Sain lapseni parikymmpisenä, suunnitellusti ja toivottuna.

Nyt 30+ ikäisenä nautin jo ajatuksesta kuinka parin vuoden kuluttua voimme miehen kanssa lähteä viikonloppureissuille kahdestaan eri kaupunkikohteisiin tai käydä iltaisin leffassa ja syömässä jos siltä tuntuu, ilman että tarvitsee järjestellä lapsenvahtia yms.



Reissata, ryypätä ja rellestää ehdin aivan tarpeeksi ennen lasta ja reissata olemme voineet lapsen kanssa ilman mitään ongelmia edelleenkin. Kahta muuta "menetetyn nuoruuden merkkiä" ei ole kyllä edes ollut ikävä =).



Henk.koht. olen todella iloinen kun voin 35 vuotiaana vapaasti tehdä "aikuisten juttuja" ilman, että olen sidottuna lastenhoitoon tai sen järjestelyyn. Eikä minulla tulisi mieleenkään enää tehdä mitään iltatähtiä, koska koen, että vasta nyt oma elämäni alkaa!

mutta miksei voi opiskella ja tutustua uusiin kulttuureihin, matkustaa ja juhlia vaikka onkin lapsia? mä olen lasten saamisen jälkeen opiskellut ammatin ja tutustunut moniin kulttuureihin, ja joskus jopa juhlinutkin, sekä matkustanut, tosin kotimaassa koska olen halunnut.



ensimmäisen lapseni sain 20-vuotiaana, toinen syntyi 8 vkoa sitten, itse olen 24v. yllättävän paljon sitä voi lastenkin kanssa tehdä, ja jos sitä niin kova palo on juosta ilman lapsia, niin senkun järjestää lapsenvahdin, herran jestas. just nyt mä nautiskelen ihan vaan siitä miten mulla on ihana vauva, mutta kyllä mä sitäkin odotan kun itse olen reilut 30v. ja lapset isoja, eikä lastenhoidosta enää tarvi stressata. kuten tuossa aiemminkin kirjoitettiin :)

että se oma ratkaisu voi olla ihan hyvä OMA ratkaisu. Toinen tekee lapset nuorina, toinen vanhoina jne. Ap, nyt voivotteli, että missä elämä ja ymmärrän häntäkin, mutta katso ap tulevaisuuteen! Onnea vauvan odotukseen ja toivottavasti voit vielä reissailla, nuoruuttahan ei tunnetusti saa takaisin ja me kaikki olemme sen omalla tavallamme eläneet.

Minä synnytin viidennen ja viimeisen lapsemme 23 vuotiaana ja nyt 38 vuotiaana minulla ja miehelläni on aikaa ja voimia harrastella ja matkustella usein, kun lapset 15,16,18,19 ja 21v ja heistä kolme asuvat omillaan ja kaksi nuorinta opiskelemassa.

En todellakaan halua enää lisää lapsia, vaikka välillä tuntuukin haikealta, kun lapset lentäneet pesästä ja jos nyt vauvakuume iskisi, pitää toivoa, että saan pian lastenlapsia joita hoivata.



Siskollani ihan päinvastoin. Hän sai ensimmäisen lapsensa vasta 34 vuotiaana ja odottaa nyt 40 vuotiaana kolmatta muksuaan ja on todella loppupoikki ja kiroaa, ettei tullut tehtyä lapsia aikaisemmin ja ovat ihan avoimesti kateellisia meille, kun päätimme tehdä lapset ennen opiskelua/työuraa.

aivan yhtä hyvin lapsen kanssa ja lapsi voi olla myös hoidossa/isänsä kanssa kun äiti matkustaa.

tein sen valinnan, että vaikka mies löytyi nuorena, niin tein esikoisen vasta 32-vuotiaana.

Sitä ennen olimme ulkomailla töissä ja nukuimme aamuisin pitkään. Emme ole ryypänneet ja bailanneet.



En ole koskaan elänyt bailauskautta, enkä ole nähnyt siihen tarvettakaan. Mutta se hyvä puoli tässä on ollut, että nyt ei ole elämässä kiire minnekään. Olen jo nähnyt ja kokenut sen, minkä olen halunnut.

[Tuossa 35-40 välissä perustetaan viimeistään toinen perhe ja hupsis, ollaan taas vaippaelämässä. Näin ainakin kaikilla tuntemillani nuorilla äideillä on käynyt. Tai sitten alkuperäisen siipan kanssa tehdään vielä iltatähti, kun huomataan vanhempien lasten itsenäistyvän ja kaivataan vielä pientä ihmistä talouteen.



Ei se niin mene, että lasten saamisen jälkeen voitaisiin enää elää nuoruutta. Lapset muokkaavat arvomaailmaa ja harva nelikymppinen kotihiiri muuttuu yhtäkkiä matkustelevaksi ja bailaavaksi.:)



Eihän kysymyksessä ole se, että kaikki haluaisivatkaan enää 40-v. bailata. Meillä on varmaan vähän erilainen ystäväpiiri, mutta itse en tunne kuin yhden pariskunnan, joka on eronnut nuorena mentyään naimisiin. Mahdottoman yksinkertaista yleistää tämän "oman tuttavapiirin" perusteella. Itse olen vähän arempi ihminen, joten tuskin olisin asunut/lähtenyt ulkomaille asumaan tmv. vaikka en lapsia olisi tehnytkään nuorena. Mitä kateutta tällä palstalla aina on, kun nuorena lapsia saaneita on joku kummallinen tarve morkata? ;)



Minusta taas ihmiset ovat kauhean itsekeskeisiä nykyisin. Ei arvosteta sitä mitä on saatu ja haaveillaan aina kaikesta muusta mitä on. Ja onhan äitejä, jotka ovat nuoresta iästä huolimatta asuneet ulkomailla ja eläneet sinkkuelämää.



Jokaiselle tuo elämätön elämä on vähän suhteellinen käsite. Minulle elämä on tätä perheellisen naisen elämää ja nautin tästä suunnattomasti, olen "äitityyppi" :) suht nuoresta iästäni huolimatta, enkä ole koskaan kokenut, että lapset minua rajoittaisivat tai että olisin jäänyt jostain paitsi. Minä olen kokenut äitiyden myötä saaneeni elämääni niin paljon ihania asioita, kuten kaksi lasta. Enkä todellakaan vaihtaisi heitä mistään hinnasta yhtään mihinkään, enkä miestänikään. Perheen kanssa matkustelut riittävät minulle. En pidä bailaamisesta, olen ehtinyt bailata riittävästi. Miksi 40-v. pitäisi olla bailaava ja matkusteleva? Miksi sen pitäisi olla "oikeata elämää"? Jokainen arvostaa, mitä arvostaa. ;D

8 ja 10, menossa kolmannelle ja viidennelle. ihanaa on ollut toki raskastakin, mutta olen iloinen että tuli lapset tehtyä nuorena. Enää muutama vuosi ja pääsemme taas miehen kanssa kahdestaa matkustamaan ym. lasten kanssa tykkään kanssa viettää aikaa ja touhuta monenlaista.

ja mun 8v6kk menee tokalle ja 9v6kk menee tokalle. Nuorin on 3v. Tästähän se elämä vasta alkaa. Enää ei lisää tulee, vaikka mies vaihtuisi. Mä nauuuutin tästä kolmekymppisyydestä. Vaikka tiiraileekin peilistä omia ryppyjään, karvoja kasvaa ei haluttuihin paikkoihin ja lapsista on jäljellä roikkuva reppu niin uskon, että uusi nuoruus alkaa 40 vuodesta :)