Miksi osa leipäjuuresta pitää heittää pois?
https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/nain-onnistut/hapanjuuri
Hei, ensimmäistä kertaa täällä teen leipäjuurta ja jää hämmentämään tuo k-ruoan ohjeen kohta jossa kehotetaan ottamaan 1/4 talteen ja heittämään loput biojätteeseen. Tuohon artikkeliin ei saa kommentoitua, kysynpä siis täältä jos joku osaava leipuri osaisi kertoa aloittelijalle: miksi tuota pitäisi tehdä nelinkertainen määrä, jos 3/4 kuitenkin tulee heittää pois?
Kommentit (18)
Onpa aika järjetöntä tuhlausta. Ilmeisesti ohjeessa on tuollaiset ainesmäärät, koska pienempiä määriä olisi niin hankala mitata, esim. 1/8 dl. Ja pois heitettävä keskeneräinen juuri ei kuitenkaan ole vielä valmista, joten sitä ei voi käyttää mihinkään.
Laita loput pakkaseen, siinä on sulle leipäjuuri seuraavaksi kerraksi.
Osa pakkaseen taas seuraavasta satsista.
K- kaupan väki on jotenki sekoillu ohjeessa.
Ehdottomasti juuri kiertoon, vanhoissa maalaistaloissa saattoi leipäjuurella olla ikää vuosia. Pakastinta ei tuolloin ollut,
leipätaikina tehtiin sina samaan puuastiaan ja reunoille jätettiin hieman taikinaa seuraavaksi kerraksi, juureksi.
Itse tehty leipä on parasta! Hienoa että joku tekee juuren!
Isompi juuri tarvitsee enemmän ruokaa eli jos osaa ei heittäisi pois, olisi juuri kohta valtava.
Vierailija kirjoitti:
Se kasvaa muuten ulos purkista.
Tämä kuulostaa ihan loogiselle, mutta silti en ymmärrä miksi sinne purkkiin alunperin tehdään yli kahden desin verran juurta jos siitä käytetään vain 1/4 dl?
Vierailija kirjoitti:
Laita loput pakkaseen, siinä on sulle leipäjuuri seuraavaksi kerraksi.
Osa pakkaseen taas seuraavasta satsista.
K- kaupan väki on jotenki sekoillu ohjeessa.
Ehdottomasti juuri kiertoon, vanhoissa maalaistaloissa saattoi leipäjuurella olla ikää vuosia. Pakastinta ei tuolloin ollut,
leipätaikina tehtiin sina samaan puuastiaan ja reunoille jätettiin hieman taikinaa seuraavaksi kerraksi, juureksi.
Itse tehty leipä on parasta! Hienoa että joku tekee juuren!
Ohje on noilta osin ihan oikein. Tuossa tehdään täysin uusi juuri eli niiden ekojen päivien aikana se ei ole vielä kovin elinvoimainen.
Siinähän on linkki varsinaiseen ohjeeseen:
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/hapanjuuri-speltista
Ja sieltä voikin kommenteista lukea:
"juuri tarvitsee toimiakseen tietyn määrän uutta nestettä ja ravintoa. Osa heitetään loppuvaiheen ruokinnoissa pois, koska juuresta tulisi muuten turhan suuri taikinaa varten."
Vierailija kirjoitti:
Isompi juuri tarvitsee enemmän ruokaa eli jos osaa ei heittäisi pois, olisi juuri kohta valtava.
Jep, jättijuurta ei kannata kasvattaa mutta miksei k-ruoka huomioinut sitä jo lähtömäärissä, vaan ennen aloittamistakin juurta on moninkertaisesti liikaa :D
Vierailija kirjoitti:
Onpa aika järjetöntä tuhlausta. Ilmeisesti ohjeessa on tuollaiset ainesmäärät, koska pienempiä määriä olisi niin hankala mitata, esim. 1/8 dl. Ja pois heitettävä keskeneräinen juuri ei kuitenkaan ole vielä valmista, joten sitä ei voi käyttää mihinkään.
Onhan se tuhlausta, mutta siinä on kuitenkin vaan jauhoja ja vettä eikä mitään sisäfileetä.
Mä olen tehnyt ginger bugin, johon tulee inkivääriä ja sokeria, ja pakko on sitäkin heittää jossain vaiheessa pois, kun sitä inkivääriä kertyy purkkiin.
Sitä tulee liikaa. Näin olen pähkäillyt.
Vierailija kirjoitti:
Siinähän on linkki varsinaiseen ohjeeseen:
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/hapanjuuri-speltista
Ja sieltä voikin kommenteista lukea:
"juuri tarvitsee toimiakseen tietyn määrän uutta nestettä ja ravintoa. Osa heitetään loppuvaiheen ruokinnoissa pois, koska juuresta tulisi muuten turhan suuri taikinaa varten."
Ymmärrän miksi ylimääräistä juurta ei tarvita, mutta en ymmärrä, miksi jo alussa tehdään tarkoituksella liian suuri juuri vain heitettäväksi biojätteeseen...
-ap

Helpon mittauksen takia. Voihan sen ensimmäisen aloittaa 1/4 desillä vettä ja 1/3 desillä jauhoja, mutta helpompi mitata nuo annetut mitat.
Pakastetaan kai seuraavaan kertaan . Ja leivätkin voi pakastaa . Mutta leipää voi tehdä ilman juurtakin .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isompi juuri tarvitsee enemmän ruokaa eli jos osaa ei heittäisi pois, olisi juuri kohta valtava.
Jep, jättijuurta ei kannata kasvattaa mutta miksei k-ruoka huomioinut sitä jo lähtömäärissä, vaan ennen aloittamistakin juurta on moninkertaisesti liikaa :D
Pienemmällä määrällä on hankala saada juurta aikaiseksi.
Kyseessähän on kaupallinen taho. Tottakai haluavat myydä enemmän tavaraa kuin tarvitaan.
Voisko ton ylimääräisen laittaa toiseen astiaan juurenaluksi? Toimisiko se?
Se kasvaa muuten ulos purkista.