Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti mikä on pahin asia vanhemmuudessa?
18.11.2020 |
Eli kertokaa kaunistelematta mikä on hirveintä mikä liittyy vanhemmuuteen.
Pysytään asialinjalla eikä tuomita ketään.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma elämä päättyy siihen päivään, kun saa lapsen.
Jos on introvertti ja kumppani välttelee vastuuta, omaa aikaa ei jää. Pää voi hajota ensin kumppaniin, sitten lapseen. Omasta latautumisesta ja jaksamisesta kannattaa pitää kiinni kynsin hampain. Älä taivu liikaa, jos kumppani välttelee vastuuta. Nosta kissa pöydälle. Olisin päässyt paljon vähemmällä mielen ongelmilla, jos olisin seurannut tätä neuvoa. Jos yksi tekee kaiken, lapsi kärsii eniten.
Huoli kyllä painaa usein, mutta sehän nyt on selvää. Huoli lisääntyy, kun lapset kasvaa ja kulkee milloin missäkin ja on omillaan. Esikoinen jo 19v.
Vierailija kirjoitti:
Huoli lapsesta.
Kyllä se on tämä. Kaikki muu riesa nyt loppuu aikanaan, mutta sitten kun lapsi on omillaan tuolla maailman riepoteltavana, eikä kaikkiin asioihin millään pysty vaikuttamaan. Kumpa pysyisi terveenä, saisi mieluisan elämän, ei tulisi sotaa eikä mitään kauheita luonnonkriisejä, ei kiusattaisi työpaikalla tai kouluissa, ei ajautuisi vahingolliseen suhteeseen tai päihteisiin sekaantuisi, ei vajoaisi masennukseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ettei lakkaa huolestumasta kaikesta mahdollisesta ja huolehtimasta että lapsella on kaikki ok, tai jos jotain on sattunut, niin päässä vain pyörii, milloin lapsella on asiat taas ok. Pitäisi antaa lapsen kokeilla omia siipiään, mutta sydän syrjällään saa toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Eli se järjetön tunteiden sekamelska samaan aikaan: pelkoa, kauhua, rakkautta, luottamusta. Eikä tämä tule loppumaan ennen kuin järjen viimeinen valo on kadonnut, tai viikatemies tullut käymään, ellei sitten jää vielä kummituksenakin hermoilemaan. :D
Vastuu ja huolen kantaminen lapsista aikuisuuteen saakka ja usein sen jälkeenkin. Jos nuori ei pääse eteenpäin elämässä, niin se huoli ei ole vain nuoren harteilla.
Puhumattakaan, jos lapsi on vaativa, jopa erityislapsi ja heitä on nykyisin paljon.
Huolenpitoon sisältyy kaikki. Asuminen, ravinto, terveys, vaatetus, koulunkäynti/ opiskelut, ihmissuhteet, harrastukset. Hyvinvointi elämän kaikilla osa- alueilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että sairastuu itse pahasti ja on pakko vaan jaksaa hoitaa se lapsi..ei saa sairaslomaa..ei sekään toki kivaa ole jos lapsi sairastuu vakavasti ja huoli on kova..perusarkea kestän hyvin, mutta sairaudet vie voimat
Huoli lapsesta ja tulevaisuudesta. Olen nähnyt tässä kaupungissa juoppoja ja narkkareita. Silloin aina ajattelen, että hekin ovat jonkun äidin ja isän lapsia. Yritän olla heillekin ystävällinen, kun ajattelen, että ihmiset olisivat ystävällisiä minunkin lapsilleni, kun minua ei enää ole .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus on hirveintä. Siitä ei voi etukäteen edes yrittää kuvitella, mitä se on kun sydän jaetaan kappaleisiin ja annetaan toiselle, jolla on oma elämänsä.
Ja silti se on myös parasta.
Ne päivät, kun mikään ei onnistu.
Kitinä. Omat lapset on vielä pieniä, 6kk ja 2v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huoli lapsesta.
Niinpä se on ikuista ja se vielä tuplaantuu lastenlasten myötä. T: Neljän äiti ja viiden mummu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoli lapsesta.
Kyllä se on tämä. Kaikki muu riesa nyt loppuu aikanaan, mutta sitten kun lapsi on omillaan tuolla maailman riepoteltavana, eikä kaikkiin asioihin millään pysty vaikuttamaan. Kumpa pysyisi terveenä, saisi mieluisan elämän, ei tulisi sotaa eikä mitään kauheita luonnonkriisejä, ei kiusattaisi työpaikalla tai kouluissa, ei ajautuisi vahingolliseen suhteeseen tai päihteisiin sekaantuisi, ei vajoaisi masennukseen...
Se on rakkautta. Joskus yllättävän tuskallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesta tulee niin tärkeä, että jos hänelle käy jotain tai kuolee niin millään ei elämässä ole enää mitään merkitystä. Onhan se ihanaa rakastaa jotain niin paljon, mutta samalla myös kauheaa. Mitä vaan voi sattua ja murskata sydämesi.
Mulle ehkä unettomuus ja se, ettei voinut moneen vuoteen nukkua omaehtoisesti
Vierailija kirjoitti:
Huoli lapsesta.
Sitten kun kaikki ei mene niin kuin käsikirjoituksessa, tuska on kamala.
Juuri sai nuorin lapsi diagnooseja.
Huoli tulevaisuudesta on musertava.
Lapsi on vielä iloinen pallero, toivottavasti löytää paikkansa jatko-opinnoissa ja työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Oma elämä päättyy siihen päivään, kun saa lapsen.
Tämä. Sen jälkeen ei ole enää paluuta.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ehkä unettomuus ja se, ettei voinut moneen vuoteen nukkua omaehtoisesti
Vauva/taaperoaika jää taakse. Jos tuo on pahinta, ovat asiat hienosti.
Vierailija kirjoitti:
Se ettei lakkaa huolestumasta kaikesta mahdollisesta ja huolehtimasta että lapsella on kaikki ok, tai jos jotain on sattunut, niin päässä vain pyörii, milloin lapsella on asiat taas ok. Pitäisi antaa lapsen kokeilla omia siipiään, mutta sydän syrjällään saa toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Eli se järjetön tunteiden sekamelska samaan aikaan: pelkoa, kauhua, rakkautta, luottamusta. Eikä tämä tule loppumaan ennen kuin järjen viimeinen valo on kadonnut, tai viikatemies tullut käymään, ellei sitten jää vielä kummituksenakin hermoilemaan. :D
Eikös tämä päde enemmän tai vähemmän ihan kaikkiin läheisiin? Itse ainakin suhtaudun noin vanhempiini.
Yksityisyys viety iäksi