Jos satutte kiukuissanne sanomaan jotain ilkeää tai ilkeähköä puolisolle tai lapselle, niin pyydättekö anteeksi vai pehmennättäekö tilannetta sanomalla pian jotain lempeää päälle, että tunnelma muuttuisi?

Minä en ilkeile kiukkuisenakaan.

Ajattelen ennenkuin sanat tulevat ulos.

Pyrin välttämään ilkeyksiä. Joskus jos olen hieman ärtyisänä sanonut jtkn ihan asiaa hieman kiukkuisella äänensävyllä, niin sekin harmittaa kohta. Mutta minusta sellainen "hyvittely" on typerää, mieluummin rehti anteeksipyyntö kuin mielistely jälkeenpäin. Johan siinä antaa muuten tosi ristiriitaista viestiä lapselle.

Yritän olla loukkaamatta toisia enkä ikinä esimerkiksi hauku tai kiroile muille, mutta joskus saatan tölväistä jotain typerää, josta aiheutuu mielipahaa. Tietysti pyydän sitä anteeksi. Myöhemmin saatan yrittää pehmentää tunnelmaa, mutta riippuu kovasti tilanteesta. Esimerkiksi vitsit eivät sovi joka paikkaan.

Pyydän tietenki anteeksi. Lapsiki oppii paremmin anteeksipyytämisen ku häneltä myls pyydetään eikä aikunen liian ylpeänä totea ettei tarvi.

En hauku kiukkuisena, mutta tiuskimiset pyydän anteeksi kunhan itse olen ensin rauhoittunut.

Pyrin miettimään ilkeilyäni etukäteen, mutta en ole vieläkään pyhimys. Pyydän rehdisti heti anteeksi ja selitän oman käytökseni auki sikäli kun pystyn. 

Meillä pyydetään ja annetaan anteeksi paljon :)

Yleensä pehmittelen. Ei se ole oikein, mutta anteeksi pyytäminen on niin vaikeaa...