Mitä uskot että kadonnelle koneelle on tapahtunut oikeasti?
Uskotko ufoihin tai että tapahtuma olisi kuin suoraan Lostista? On vaikea käsittää, ettei nykypäivän voida löytää tuon kokoeisesta koneesta jälkeäkään vaikka olisi kuinka isossa meressä. Mietityttää myös se ranskalaisnainen, joka kertoi miehensä puhelimen hälyttävän oletetun onnettomuusajankohdan jälkeen..
Kommentit (44)
Eli siis - kone hajosi rajussa turbulenssissa, joka vei ensin miehistöltä tajun, niin, että eivät pystyneet lähettämään hätäviestiä. Lensi kuitenkin autopilotilla vielä hetken ennen lopullista kappaleiksi hajoamistaan.
Mene toki ihmeessä etsimään sitä tuolta Atlantilta, varsinkin jos se on uponnut. Alue on hyvin laaja eikä pinnalle jää välttämättä mitään.
Tuntuu myös oudolta, että Atlantilla olisi GSM-puhelimille kuuluvuutta... varsin outoa. Tosin ehkä UFOilla on tukikohta Atlantin pohjalla ja siellä on omat GSM-tukiasemat.
ja odottelevat siellä pelastajia. ainakin osa hengissä. en ymmärrä miksei tästä mahdollisuudesta kirjoiteta lehdissä mitään? eikö heitä edes yritetä löytää hengissä olevina?
vaihtoehtoisesti ovat pudonneet mereen ja ainakin osa on hengissä, kelluu koneen kappaleiden päällä, väistelee haita ja odottelee pelastajia. ahdistaa jos heitä ei edes yritetä löytää.
Miten joku voi edes kuvitella moista?
Uskon, että salama on iskenyt (kun kerran ukkospilven läpi lähdettiin lentämään ennen katoamista) ja tuhonnut järjestelmät täysin, ei ole pystytty lähettämään sähkeitä yrityksistä huolimatta. Ja sitten on kone kokonaisuudessaan uponnut todella syvälle keskelle merta. Ehkä osa henkilökunnasta ja matkustajista on loukkaantunut/kuollut jo salaman iskiessä.
Missä sellainen on? Että teillä on maantiede ollut heikkoa tai ruuvit löysällä, jos tosissanne näitä kirjoitatte.
mihin olisi voinut laskeutua. hajonnut ja tippunut palasina mereen.
ja odottelevat siellä pelastajia. ainakin osa hengissä. en ymmärrä miksei tästä mahdollisuudesta kirjoiteta lehdissä mitään? eikö heitä edes yritetä löytää hengissä olevina?
vaihtoehtoisesti ovat pudonneet mereen ja ainakin osa on hengissä, kelluu koneen kappaleiden päällä, väistelee haita ja odottelee pelastajia. ahdistaa jos heitä ei edes yritetä löytää.
Katsopa huviksesi kartasta kuinka monta "asumatonta" saarta koneen katoamisalueelta löytyy. Ei yhtään. Atlantti on suuri aava meri ja hyvin syvä. Voi olla että koneen katoaminen jää mysteeriksi. Jos kone tippuu mereen niissä olosuhteissa kun nyt on tapahtunut niin siitä ei kyllä kukaan selviä hengissä. On ihan eriasia laskeutua pian nousun jälkeen jokeen kuin tippua 10km matkakorkeudesta vioittuneella koneella valtamereen...
Järki käteen ohoi!
olen alkanut ymmärtää syyn mm. näille h1n1-ketjuille ja niiden päättömille pelon lietsojille. Jotkut vaan ei elä ihan samassa todellisuudessa mun kanssa. Kaikki tuntematon on uhkaa ja yliluonnollista.
mistä te tiedätte noin tarkkaan kaikki atlantin saaret? eikö siellä sitten ole niitä? eikös se ollut juuri lähellä jotain saarta kun katosi?
tehdä hallitun hätälaskun mereen.
mistä te tiedätte noin tarkkaan kaikki atlantin saaret? eikö siellä sitten ole niitä? eikös se ollut juuri lähellä jotain saarta kun katosi?
650km:a siitä saaresta koilliseen... onhan se tietysti atlantin mittakaavassa lähellä, mutta jos kone tippuu helsingissä niin aika pitkä matka on uida ouluun ;-)
H1N1-pelon lietsonta ei ole turhaa ollenkaan. Sehän on oikeasti uhkaamassa ja voi muuntua vaarallisemmaksi aalloksi.
ok, tunnutte tietävän ettei siellä ole saaria. ehkä sitten uskon etteivät he ole jsosain saarella odottamassa pelastajia.
kertokaapas minulle vielä että voinko olla varma että ovat kuolleet ennen koneen uppoamista? ahdistaa se kun ajattelen että ovat olleet hengissä ja tajunneet mitä tapahtuu.
Ehkä jokin televisioyhtiö maksoi lentoyhtiölle tarpeeksi siitä, että saavat Lost -tyylisen realitysarjan. Uskon tähän vahvasti.
Ihmiset ovat mitä luultavammin tällä hetkellä koneenhylkynsä kanssa autiolla saarella. Mietin vain sitä, kun koneessa taisi olla suurin osa ranskalaisia, että mitenköhän ne pärjää ilman patonkia?
Jokainen meistä ymmärtää sen, että on mahdollista, että tauti muuntuu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tässä pitäisi elämänsä pilata pelkäämällä ja tartuttamalla sitä pelkoa muihin.
Koko elämä menee hukkaan, ei tule nautittua elämästä, kun koko ajan pelkää kuolevansa. News flash -> me kaikki kuollaan joskus, ihan jokainen 100% todennäköisyydellä.
ja sinne laskeutuminen tuollaisella jumbolla. Viimeistään siinä vaiheessa koko kone menisi täysin pillan päreiksi ja selviytyneitä nolla.
niin ovat varmasti kuolleet nopeasta paineen laskusta. automaattiviestihän kertoi, että paineet matkustamossa laskivat, silloin lähti taju.
koneen tuhoutumista, kyllä, voit olla huoleti, siellä ei ole ollut kukaan tajuissaan koneen pudottua mereen.
Sellaisessa kunnossa olevaa konetta ei edes universumin paras pilotti olisi saanut laskettua hallitusti mereen (joka onnistuu vain äärimmäisen harvoin!). Atlantilla aina merenkäyntiä, joten mahdotonta.
Myös ajatus pakkolaskusta asumattomalle saarelle on täysin absurdi. Se kone on tullut alas jytinällä, runko on ollut vioittunut, ei silloin laskeuduta, silloin tiputaan.
ok, tunnutte tietävän ettei siellä ole saaria. ehkä sitten uskon etteivät he ole jsosain saarella odottamassa pelastajia.
kertokaapas minulle vielä että voinko olla varma että ovat kuolleet ennen koneen uppoamista? ahdistaa se kun ajattelen että ovat olleet hengissä ja tajunneet mitä tapahtuu.
kaikki hengissä vielä silloin. ja sitten se on uponnut. eivät ole ehtineet pois. tai osa on ehtinyt, ja kelluu siellä jossain vielä.
Jos sinun pieneen kokemusmaailmaasi ei mahdu, että Atlantti on iso meri, ei se tarkoita sitä, että koneen on kaapannut joku ufo! Oletteko oikeasti näin lapsellisia ihmisiä?
Asuin muutaman vuoden Yhdysvalloissa ja siellä ihmisiä katosi ihan suhteellisen pienellekin alueella Atlanttiin verrattuna. Heitä ei löydetty tai löydettiin vasta päivien, viikkojen, kuukausien jälkeen. Ja haravoitavat alueet olivat huomattavasti pienempiä kuin kokonainen valtameri. Jos Suomi on pieni ja täällä et pääse hukkumaan, niin maailma on iso ja siellä KAIKKI on MAHDOLLISTA.