Katselinpa taas hotelleja, josko olisin lähtenyt kotimaan matkailua tukemaan
Helsingistä löytyi heti 70 eurolla, mutta koska olen Helsingistä itsekin niin muualle kiitos. Lähtöhinnat olikin heti sitten 120e ja ylöspäin.
Jäinkin kotiin siivoamaan.
Kommentit (16)
Ja hotellista voi huonolla tuurilla saada luteitakin.
Joskus 2015 hotellien hintataso oli vielä 80-90 euroa, siihen nähden Helsinki on jo halpa. Jos muu maa ei tajua seurata perästä, niin se ei ole minun valivalivika.
Taidatpa laskea hieman luikuria sunnuntaiaamusi iloksi. Katsoin tarjontaa kahden hengen huoneista viikonlopulle sekä Helsingissä että parissa muussa isommassa kaupungissa.
Esim. Scandic ja Sokos olivat noin 120 euroa jokaisessa ja samoin niitä 70 euron ihan siistin oloisia pienempiä hotelleja sai joka kaupungista. Ei eroa siis Helsingin ja muiden välillä ja edullisesti pääsisit kyllä reissuun, jos oikeasti haluaisit.
Itse ostin retkeilyvarusteet ja aion boikotoida kaikkia matkailuyrittäjiä.seuraavan muutaman vuoden ajan, kehotan kaikkia tekemään samoin. On aika siivota markkina ahneista paskiaisista jotka eivät halua laskea hintoja mutta vaativat yhteiskunnalta tukia.
Onpa mukava että ehdit kerrankin nauttia siivoamisesta kaikessa rauhassa kun ei tarvi lähteä resuamaan ympäri maata halpojen hotellien perässä.
Vierailija kirjoitti:
Itse ostin retkeilyvarusteet ja aion boikotoida kaikkia matkailuyrittäjiä.seuraavan muutaman vuoden ajan, kehotan kaikkia tekemään samoin. On aika siivota markkina ahneista paskiaisista jotka eivät halua laskea hintoja mutta vaativat yhteiskunnalta tukia.
Valivali. Ei mitkään paikat tässä tilanteessa täyty vaikka hintoja vähän laskisikin. Ja paikat kannattaa mielummin laittaa kiinni kuin myydä tappiolla ja totuttaa teidän kaltaiset vinkuiitat tappiollisiin hintoihin.
Enkä ole yrittäjä tai muutenkaan nykyriiston kannattaja, mutta tuo teidän mätinä on vain idioottimaista.
Miten noin persaukinen edes pystyy asumaan helsingissä, sehän on kallis kaupunki?
Höpöhöpö. Scandic mainostaa alkaen 79 eur ja sillä oli vaikka mitä tarjolla. Yhdestä niistä saa saunallisen huoneen 113 eurolla.
Me lähdetään pian pohjois pohjanmaalle huokeaan 40e yö.
Persaukisten kannattaa katsoa airbnb-majoitusta. Vilkaisin huvikseni ja jo kolmella-neljällä kympillä saa ihan mukavan näköisiä majapaikkoja Suomen kaupungeissa.
Lapin korkeita hintoja perusteltiin sillä, että elämykselliset asiat kuten revontulet ja porot ovat eksoottisia vain ulkomaalaisille ja he ovat valmiita maksamaan eksotiikasta. Suomalaisille ei tätä elämyksellisyyttä tarvitsekaan tarjota suomalaisten kukkaroille sopivalla hinnalla, joten suomalaisten ei tarvitse majoittua lasikattoigluissa, vaan heille riittää ränsistyneemmät mökit, joissa huonekalutkin natisevat liitoksistaan. Paljon on tullut lomailtua Lapissa, mutta tämä toteamus veti kyllä maton jalkojen alta. Ei enää ikinä Lappiin.
Vierailija kirjoitti:
Persaukisten kannattaa katsoa airbnb-majoitusta. Vilkaisin huvikseni ja jo kolmella-neljällä kympillä saa ihan mukavan näköisiä majapaikkoja Suomen kaupungeissa.
Eikä tarvii olla edes persaukinen. Perheen kesken majoittuu mieluummin isossa huoneistossa.
Onko kukaan seurannut leirintäalueiden isompien mökkien hintoja? Ovatko alueet edes auki?
Maaseudun hinnoittelu kannattaa pitää korkeammalla ettei idylli vaarannu kun kaikki helsinkiläiset resupekat alkavat pyöriä nurkissa, koko suomihan on kohta samanlainen slummi kuin hesa jos niillä on varaa matkustaa maalle. Menkööt ulkomaille ei niitä ole suomalainen matkailu tähänkään asti kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Lapin korkeita hintoja perusteltiin sillä, että elämykselliset asiat kuten revontulet ja porot ovat eksoottisia vain ulkomaalaisille ja he ovat valmiita maksamaan eksotiikasta. Suomalaisille ei tätä elämyksellisyyttä tarvitsekaan tarjota suomalaisten kukkaroille sopivalla hinnalla, joten suomalaisten ei tarvitse majoittua lasikattoigluissa, vaan heille riittää ränsistyneemmät mökit, joissa huonekalutkin natisevat liitoksistaan. Paljon on tullut lomailtua Lapissa, mutta tämä toteamus veti kyllä maton jalkojen alta. Ei enää ikinä Lappiin.
Hoh. Olen asunut aina eteläisemmässä Suomessa, enkä ole koskaan nähnyt niitä revontulia tai edes poroja luonnossa. Ei täällä juuri ole kunnolla luntakaan enää. Sikäli talvinen Lapin matka olisi eksoottinen elämys.
Valivali. Perusta oma hotelli minne haluat ja majoita sinne ihmiset vaikka ilmaiseksi.