Sitä hajua en unohda koskaan
Ketju elämäsi kamalimmasta tai parhaasta hajusta.
Kommentit (11)
No kaikista vahvimmin on jäänyt mieleen kuoleman haju, mihin törmäsi kun teki töitä sairaalassa aikanaan. Sellaista hajua ei haista missään muualla.
Ihanin tuoksu on pienen vauvan tuoksu, siitä ei pääse kyllä mihinkään. :)
Tänä aamuna työpaikan wc:ssä kananmuna rikkikaasupommi. Koko toimisto oksensi kun avasin wc:n oven.
Erään nimismiehen jälkeensä jättämää paskanhajua poliisien vessassa. Siivosin kyseistä vessaa tuolloin. Mädäntyneen kananmunan hajuinen kaasupilvi leijui siellä tosi kauan, oli pakko mennä pois ettei olisi oksentanut.
Sienien (rouskut, haperot) keittämisestä lähtevä haju. Sienet ovat kuitenkin herkkua.
Kun olin sairaalassa laitoshuoltajana, monta kertaa oli jo potilashuoneen ovella vastassa sellainen haju että meinasin oksentaa. Syöpäpotilaan mätänevät haavat esim. Sellainen kuvottava makea lemu. Eräs vanhus riisui kakkavaippojaan ja piilotteli niitä lämpimän patterin taakse.
Tietysti omilla kasvoilla täytyi yrittää pitää tyyni ilme.
Kuolon haju, kun on pitänyt menehtyneitä lemmikkejä säilyttää, ennen kuin on saanut haudan kaivettua 💔
Hiiret kuolivat ennen omakotitalon uunin alle kun niitä myrkytettiin.Sama haju oli kun sukulaisen asuttamaan kerrostaloon oli kuollut pariskunta joka oli kuollut myrkytettyyn viinaan.Ilmeisesti kalman haju.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin sairaalassa laitoshuoltajana, monta kertaa oli jo potilashuoneen ovella vastassa sellainen haju että meinasin oksentaa. Syöpäpotilaan mätänevät haavat esim. Sellainen kuvottava makea lemu. Eräs vanhus riisui kakkavaippojaan ja piilotteli niitä lämpimän patterin taakse.
Tietysti omilla kasvoilla täytyi yrittää pitää tyyni ilme.
Jotain vikaa varmaan jo paikassa, jos niitä pitää piilotella. Kantsiskohan laittaa sinne roskikset.
-Sinkkiş
Keittiön tiskinurkan rasvaerotinkaivon, jota ei oltu puhdistettu vuosiin - "tuoksu"...
T: kokki evp
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin sairaalassa laitoshuoltajana, monta kertaa oli jo potilashuoneen ovella vastassa sellainen haju että meinasin oksentaa. Syöpäpotilaan mätänevät haavat esim. Sellainen kuvottava makea lemu. Eräs vanhus riisui kakkavaippojaan ja piilotteli niitä lämpimän patterin taakse.
Tietysti omilla kasvoilla täytyi yrittää pitää tyyni ilme.
Jotain vikaa varmaan jo paikassa, jos niitä pitää piilotella. Kantsiskohan laittaa sinne roskikset.
-Sinkkiş
Juu eihän sairaalassa toki roskiksia ole. Et taida tietää kovin paljoa dementikoista
Kun iso hätä tuli housuuni Helsingin yöbussissa.