Voiko joku inhota lastaan niin paljon, että ottaa tästä lapsivapaan viikonlopun?

Minusta on erikoinen ajatus, että vanhempi joka vaalii myös omaa jaksamistaan ja oikeuttaan elää myös aikuisten maailmassa,urheillen,käyden treffeillä,kosmetologilla,hierojalla,tanssimassa jne sekä ehkä viettää aikaansa joskus harvoin seurassa,jonne ei lapsen ole mahdollisesti hyvä tulla/ missä ei olisi lapsella mukavaa,muuttuu aloituksessa ihmiseksi,joka tämän kautta inhoaisi lastaan, kun asia on täysin päinvastoin.

Minä en ainakan koe huonommuuden tunnetta siitä että arvostan myös tätä omaa ainutkertaista elämääni niin paljon,että katson lapsen olevan onnellisempi jos itse voin hyvin ja olen tasapainoinen aikuinen kun saan myø oikeutettua omaa aikaa vain omia tarpeitani varten ja teen välillä aivan mitä minua vain sattuu huvittamaan sensijaan että uhraisin itseni ja oman hyvinvointini jollekkin lapsijumalan palvomisen alttarille 24/7. Sellainen ei oikeasti ole normaalia suurimmalle osalle ihmisistä. Joka muuta väittää voikin lopettaa työnsä harratuksensa ystävyyssuhteensa ja jättää kumppaninsa sekä kieltää lapseltakin kaiken muun elämän ja ihmissuhteet paitsi oman äidin tissin vieressä kyhnäämisen. Kieroutunut ajatusmaailma aplla, liian vähän rakkautta lapsena?

Ap:lla ei taida olla lapsia!

Lasten tekemiseen pitäisi vaatia jokin ajokortti tai vastaava. Ei tuo ole mitään rakkautta, että tarvitsee vapaata muka-tärkeästä lapsestaan.

Ai kauhee! Hulluja on monenlaisia.

No mulla ei ole koskaan lapsivapaita viikonloppuja, mutta introverttina kyllä sellaisia kaipaisin.

Joo, olisi ollut ihan kamalaa jos olisin lapsuudessa saanut olla yötä isovanhemmilla tai serkuilla, jotka olivat minulle hyvin rakkaita ja joiden luona todella paljon koko perheenäkin aikaa vietimme. Olisi ollut harmi kun se olisi kantanut rakkaisiin läheisiin sukulaisuussuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on erikoinen ajatus, että vanhempi joka vaalii myös omaa jaksamistaan ja oikeuttaan elää myös aikuisten maailmassa,urheillen,käyden treffeillä,kosmetologilla,hierojalla,tanssimassa jne sekä ehkä viettää aikaansa joskus harvoin seurassa,jonne ei lapsen ole mahdollisesti hyvä tulla/ missä ei olisi lapsella mukavaa,muuttuu aloituksessa ihmiseksi,joka tämän kautta inhoaisi lastaan, kun asia on täysin päinvastoin.

Minä en ainakan koe huonommuuden tunnetta siitä että arvostan myös tätä omaa ainutkertaista elämääni niin paljon,että katson lapsen olevan onnellisempi jos itse voin hyvin ja olen tasapainoinen aikuinen kun saan myø oikeutettua omaa aikaa vain omia tarpeitani varten ja teen välillä aivan mitä minua vain sattuu huvittamaan sensijaan että uhraisin itseni ja oman hyvinvointini jollekkin lapsijumalan palvomisen alttarille 24/7. Sellainen ei oikeasti ole normaalia suurimmalle osalle ihmisistä. Joka muuta väittää voikin lopettaa työnsä harratuksensa ystävyyssuhteensa ja jättää kumppaninsa sekä kieltää lapseltakin kaiken muun elämän ja ihmissuhteet paitsi oman äidin tissin vieressä kyhnäämisen. Kieroutunut ajatusmaailma aplla, liian vähän rakkautta lapsena?

Ihan raivokas purkautuminen. Niin sekopäistä tekstiä että voi lapsiparkoja.

Ja hirveän mustavalkoinen ajattelutapa. Jos sulla ei pää kestä olla kotona, jollakin toisella voi kestää. Tapauskohtaista.

Tä? Joo siis voihan sitä joku lastaan vihata mutta kyllä mä oon aikoinaan ottanu ihan lapsesta vapaan viikonlopun ittelleni ilman vihaa.

Ja jos lapsi kysyy vanhemmaltaan jotta rakastatko sä mua niin siihen vastataan että jep, rakastan. Outoa ettet sä tätä tiennyt.

Yh-Isämme otti lapsivapaan viikonlopun joka vklp, 4/5 arki-illasta ja valtaosan lomista. Siinä sitten oltiin lapset keskenämme. Tämä tapahtui ihan 2010-luvulla. Lastensuojelu ei nähnyt ongelmaa, kun isä oli yhteiskuntakelpoinen ja taitava puhumaan.

Ääliö. Otan lapsivapaata ja teini tietää sen. Annan myös hänelle äitivapaata koska kaikkien meidän tulee välillä saada olla yksin ettei ylikuormituta. Ei siitä mitään kummaa mörköä tarvitse tehdä.

Kuinka joku voi elää lapsensa kautta niin vahvasti ettei kaipaa yhtään omaa aikaa?

Kuinka joku voi uskoa että lapsen tulisi olla kiinni vanhemmissaan 24/7 (toki riippuu lapsen iästä ja kehitystasosta)?

Kuinka joku voi olla opettamatta lastaan itsenäiseksi ja uskaltavaksi olemalla koko ajan lapsen kädessä kiinni?

Joop kirjoitti:

Kuinka joku voi elää lapsensa kautta niin vahvasti ettei kaipaa yhtään omaa aikaa?

Kuinka joku voi uskoa että lapsen tulisi olla kiinni vanhemmissaan 24/7 (toki riippuu lapsen iästä ja kehitystasosta)?

Kuinka joku voi olla opettamatta lastaan itsenäiseksi ja uskaltavaksi olemalla koko ajan lapsen kädessä kiinni?

Minun lapsi on harvoin pois kotoa. Pääsisi milloin haluaa pois, muttei halua. Viihtyy kotona kuten minäkin. Käyn töissä. Lapsi on käynyt päiväkodissa ja koulussa ja viihtynyt, mutta viihtyy hyvin myös yksin kotona. Ei koskaan tarvinnut iltapäiväkerhoa, vaan pärjäsi yksin jo ekalla luokalla. Nautti kotikoulusta korona-aikana.

Se, etten käy ryyppäämässä ja harrastukseni ovat kotoa käsin tehtäviä, ei tee lapsestani epäitsenäistä. Päin vastoin. Hänellä on vahva turvallisuuden tunne eikä pienintäkään läheisriippuvaisuuden merkkiä.

Kutsumme mieluummin vieraita kotiimme kuin itse lähdemme minnekään. Ihmiset on erilaisia ja siihen ei ole kenellekään nokan koputtamista.

Tämä koko aihe on aivan täysin turhaa peenjauhamista.

Rakastan miestäni, mutta toisinaan on kiva olla myös omaa tekemistä.

Rakastan lapsiani, mutta toisinaan tekee hyvää olla hetki ilman että tarvitsee huolehtia pienten tarpeista.

Simple as that. Molemmat pikkuihmiset tietävät olevansa rakkaita, mutta tietävät myös että me kaikki tarvitaan joskus hetki omaa aikaa.

" Otetaan ryyppy. Huikka. Juodaan kaljaa ja viinaa, eikä huolet ne piinaa. Otetaan ryyppy. Huikka. Kukaan ei mee nukkumaan aamuun asti juodaan vaan."