Muita maaliskuusta lähtien etätöissä olevia? Miten jaksatte nyt?

Kiitos kysymästä, vähän vaihdellen. Kesän jälkeen oli aika ankeaa, kun selkäni kipeytyi pahasti. Luovutin ja kävin ostamassa omaan piikkiini kunnon työtuolin, niin tilanne parani. Teen nykyisin 1-2 pv konttorilla, niin en ihan mökkihöperöidy. Ja myös kävely keskellä päivää läheiseen lounasravintolaan auttaa. Tsemppiä sinne 👍

Ihan mahtavaa kun ei tarvii tuhlata aikaa laittautumiseen, työmatkoihin ja turhaan jaaritteluun työpaikalla. Tehokasta työaikaa, jolloin jää enemmän vapaa-aikaakin. Nyt kun päivät lyhenee, pyrin käymään valoisaan aikaan puolen tunnin kävelyllä ruokiksella. Töiden jälkeen sitten lenkille tai kotijumppaa jos sataa liikaa. Mulla on kotona oma rauha, työhuone, sähköpöytä ja satulatuoli. Ei mitään valittamista.

Ottaa päähän tää kotona nysvääminen, haluaisi sosiaalisemman ympäristön ja kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen.

Pakko tätä on vaan kestää, mutta pikkuhiljaa kyllä vanne kiristää.

Aivan fantastista. Koetan ehdottomasti neuvotella, että saan pysyvästi jäädä etätöihin. Stressitasoni ovat varmaan puolittuneet konttorin melun ja jatkuvien keskeytysten puuttuessa.

Saan kahdeksan tunnin työpäivän pulkkaan neljässä tunnissa, ja lopun aikaa voin keskittyä kehitystehtäviin tai omiin projekteihini. Työnantaja käytännössä maksaa minulle näytelmäkäsikirjoituksen kirjoittamisesta, mahtavaa!

Olen jaksanut ihan entisellä tavalla, ainoa mikä jotenkin rassaa on se kuinka jokainen päivä on aina samanlainen. Ennen tapahtumat yms. vähän jaksottivat arkea, mutta nyt arki on tämmöistä putkea, mikä ei toki pelkästään johdu etätöistä. Mutta oma työhuone, sähköpöytä, iso näyttö ja kunnon tuoli - en valita.

Vähän väsyttää, vähän masentaa. En ole mikään people person mutta työhön saan energiaa muiden ihmisten kanssa keskustelusta.

Kyllä kiristää pinnaa, kiukuttelen perheelle kun olen niin kyllästynyt kaikkeen, itkeskelen ja masentelen, haaveilen kaiken maailman ihme jutuista... Ihan ku meinais seota! Meillä siis kielto mennä työpaikalle, mut kohta pitää varmaan mennä työterveyshuoltoon tästä valittamaan! Pari etäpv viikossa ois ihan ok.

Työskentelen enimmäkseen etänä, toimistolle on tarpeen matkustaa max kerran viikossa. Nautin siitä, että saa nukkua pitempään eikä tarvitse lähteä aamulla ulos kylmään ja pimeään. Voisin jatkaa näin koko loppu-työurani. Lähes päivittäin on kuitenkin verkkopalavereja, joissa voi kohdata ihmisiä edes virtuaalisesti ja lähimmän kollegan kanssa soittelemme + tapaamme verkossa kaksin niiden lisäksi.

Oma työhuone on ja siellä ihan ok työtila, ei tosin satulatuolia ja sähköistä pöytää kuten toimistolla, joten istun nykyisin todella paljon. Voi myös mennä useita päiviä, etten edes käy ulkona.

Tykkään. Muutamia päiviä silloin tällöin työpaikalla, muuten etänä. Mutta vaihtelen paikkaa kodin ja mökin välillä, sekin tuo vaihtelua. Jatkuvasti teamseja ja zoomeja, niissä saa sosiaalisia kontaktintarpeita tyydytettyä. Stressitaso pysyy alempana kun voi katsella rauhassa kahvin aikaan ulos puutarhaan tai mökillä järvelle. Ainut juttu joka välillä pohdituttaa on työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen. Mutta pidän työstäni, tuo ei haittaa. Kun tiukka työrupeama päivällä läpi puskettu (kuten nyt) voi vähän aikaa levätä, tekee loput päivän tehtävistä iltapainotteisesti.

Minulle etätyöskentely sopii todella hyvin. Monitoimitilassa työskentely on todella stressaavaa, tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta keskittymiseen. Paljon enemmän saan nyt aikaiseksi. Päivien aikana tulee jumppailtua ja käytyä lenkillä päivällä ja illalla. Aamulla voin herätä ilman kelloa. Stressi on helpottanut huomattavasti. Nyt on aikaa kiinnittää myös enemmän aikaa terveelliseen syömiseen. Olen muutenkin kotona viihtyvä, enkä kaipaa muutenkaan paljon sosiaalista kanssakäymistä, ehkä sekin auttaa. Jotkut sosiaalisemmat työkaverit kaipaavat paljon useammin juttuseuraa ja valittelevat, että on vaikea kestää tätä aikaa. Ymmärrän kyllä hyvin, riippuu ihan elämäntilanteesta, persoonasta ja siitäkin, minkälaista työtä tekee. 

Kotona on hiljaista ja töissä ei, joten senkin puolesta etätyöt ovat sata kertaa parempi järjestely. Nyt jaksaa ja ehtii jopa tehdäkin jotain työpäivän jälkeen.

Olen tuossa ”aivan mahtavaa!” porukassa! Olen tehnyt etää maaliskuun puolesta välistä lähtien ja käynyt toimistolla neljä kertaa maaliskuun ja marraskuun välisenä aikana. Ihan turhia nuokin.

Olen paljon tuottavampi ja aikaansaavampi kun teen töitä kotoa käsin. Ei tule kollegat häiritsemään ovensuuhun ja puhumaan höpöhöpöä. Ei tarvitse käyttää omaa työaikaa siihen että menee ylipitkille lounaille kollegoiden kanssa vain siksi että ”se kuuluu asiaan, kyllä sunkin tulee tulla mukaan et oot tiimipelaaja”. Ja parasta kaikessa voitan päivässä 2 tuntia aikaa kun ei tarvitse laittautua valmiiksi ja kulkea töihin. Työmatkani olivat 50min suunta.

Onneksi on sanottu että etää voi (pitää) tehdä ainakin vuoden vaihteeseen asti. On vaikea kuvitella että jatkossakaan menisin enää täysin toimistolle. Siihen ei ole mitään järkevää syytä kun työni sujuvat hyvin näinkin. Ehkä johonkin 2 päivää toimistolla 3 etänä voisin suostua. Näyttää siltä että kollegoistani toimistolle takaisin kaipaavat ne joilla oli tapana istua päivän aikana monta kertaa piiiiiiiitkillä Kahvitauoilla (hei me kehitetään yhteishenkeä) ja joiden päivät kuluivat enemmänkin rupatellessa kuin töitä tehdessä.

Paremmin kuin vuosiin. Samoin kuin vastaaja nro 10, toimistotyö on minulle avotoimistotyötä. Jopa niissä kopeissa joissa on ovet, on välikatto täysin avoinna. Pystyn kuulemaan kahden huoneen päässä käytävän keskustelun vaikka molemmilla on ovet kiinni.

Etäaika on madaltanut masennus- ja ahdistusoireeni murto-osaan entisistä. Saan keskityttyä töihin paljon paremmin, minulla on lopulta ikkuna "työhuoneessani", olen jaksanut ensi kertaa pitkään aikaan liikkua säännöllisesti. Toimistolta palatessa olin aina niin romuna että oli poikkeuksellista jaksaa enää toista kertaa lähteä ovesta ulos.

Erikoisin juttu on ehkä se että etäpalavereissa saan jotenkin tuotua asioita paremmin esiin kuin livepalavereissa joissa jähmetyn aina pahasti ja kurkkuni saattaa kuroutua jotenkin umpeen kesken lauseen niin ettei puhumisesta tule mitään.

13.3. alkaen oltu etänä. Mikäs tässä, olen hankkinut tuollaisen kevytversion seisomapöydästä, joten ergonomia on entistä paremmin kohdillaan, muuten sitten istun pöydän ääressä tai toppaan itseni tyynyillä mukavaan naputteluasentoon sohvalle. Työt nyt ovat aina olleet sellaisia, että valtaosin on ihan sama, missä fyysisesti olen. Onneksi ole hyvin itsekseni viihtyvää sorttia, niin pääkopalle ei ole tehnyt huonoa sekään, että ihmiskontaktit ovat karsiutuneet alle 10 henkeen. Itse asiassa olen nauttinut siitä, että kaikki pakollinen sosiaalisuus on ollut telakalla ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, mitä itse on päättäyt haluavansa tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

13.3. alkaen oltu etänä. Mikäs tässä, olen hankkinut tuollaisen kevytversion seisomapöydästä, joten ergonomia on entistä paremmin kohdillaan, muuten sitten istun pöydän ääressä tai toppaan itseni tyynyillä mukavaan naputteluasentoon sohvalle. Työt nyt ovat aina olleet sellaisia, että valtaosin on ihan sama, missä fyysisesti olen. Onneksi ole hyvin itsekseni viihtyvää sorttia, niin pääkopalle ei ole tehnyt huonoa sekään, että ihmiskontaktit ovat karsiutuneet alle 10 henkeen. Itse asiassa olen nauttinut siitä, että kaikki pakollinen sosiaalisuus on ollut telakalla ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, mitä itse on päättäyt haluavansa tehdä. 

Ja siis jatkoksi vielä, että olen ulkoillut ihan todella paljon enemmän tänä aikana, kun päivät on pystynyt aikataluttamaan vapaammin. Ja sisällä tehdyn liikuntaharrastuksen siirryttyä ensin tauolle kokonaan ja sitten omasta päätöksestä vielä kesän jälkeenkin, koska on oikeasti riskialtis laji, liikuntakin on monipuolistunut, kun en käy 5 kertaa viikossa lajitreeneissä, vaan juoksen, pyöräilen, kävelen, teen lihaskuntotreeniä voimatreeninä tai intervalleina, joogaan, venyttelen. Kroppa ja pääkoppa kiittää.

Harmaata ja yksinäistä. Kollegiaalinen tuki jää saamatta työssä, jossa se on hyvin tärkeää usein valmiiksi itsenäisen työnkuvan takia (tutkija). Ennen koronaa tein jo valmiiksi paljon etätöitä, kuten moni muukin meillä, ja siksi kasvokkaiset tapaamiset olivat jo silloin tärkeitä. Teams-kokouksissa ei voida jakaa vertaistukea eikä ideoida yhtä vapaasti kuin fyysisesti kohdatessa. Lisäksi kaikki konferenssit ja seminaarit joko peruttu tai verkossa. Tähän asti juuri nuo tilaisuudet ovat olleet työn huippuhetkiä ja tuoneet vaihtelua yksinäiseen puurtamiseen, kun on päässyt tapaamaan (ulkomaisia) kollegoita eri puolilla maailmaa.

Sinänsä arjen kannalta tämä on ihan sujuvaa, mutta minulle pienet kohtaamiset ihmisten kanssa työn lomassa, esim. lounaan merkeissä, antavat energiaa työpäivään. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki kaipaa samaa. Minulle työyhteisöllä on aina ollut muutenkin paljon merkitystä.

Hyvin jaksan, paremmin kuin koskaan toimistolla käydessä. Aamuisin ja iltapäivisin käyn kävellen viemässä lapset päiväkotiin, että tulee väkisin vähän liikuntaa. Ainoa, mikä huolettaa on se, että miten koskaan enää tulee sopeuduttua toimistoelämään.

Itse olen hälinästä ja rupattelusta aivan uupunut jo iltapäivästä, mutta kotona hiljaisuudessa työskennellessä saa keskityttyä asiaan niin paljon paremmin ettei iltauupumusta tule.

Vielä kesällä olin todella innoissani etätyöstä. Nyt alkaa kyllästyttämään täysillä tämä etäily. Väsyttää toden teolla. Ei jaksa enää innostua etä jumpistakaan työpäivän jälkeen kun ruutua tuijottaa sen 8 tuntia töissä. Työpäivät hyvin samanlaisia ilman kasvokkain kohtaamisia. Kaipaan toimistolle. Edes kerran viikossa toimistolla piristäisi tätä jatkuvaa etätyötä.

Up

Ristiriitaisia tunteita minulla. Sinänsä itse työ sujuu kotona hyvin, olen tehokas ja oppinut pitämään melko hyvän rytmin työn ja vapaa-ajan kanssa. Minäkin olen liikkunut enemmän kuin aikoihin, saatan käydä päivällä pienellä kävelyllä tai haravoimassa tms. Saan nukkua aamuisin pidempään. Ja olen myös syönyt paremmin ja kevyemmin.

Mutta. Juuri tuo, että päivät toistavat itseään. Työhöni on aina kuulunut paljon tapahtumia, myös iltaisin, ja pieniä työmatkoja. Nyt nämä kaikki ovat poissa. Kaipaan näitä ihan hirveästi ja tämä suoraan sanoen tylsyys ahdistaa ja masentaa. Toki tähän mielialaan varmasti vaikuttaa koko tämä maailmantilanne eikä pelkästään etätyö, mutta samaa asiaahan nämä tavallaan ovat.