Montako kaupan kassaa tai muuta kaupan työntekijää sairastui keväällä koronaan?
Kommentit (21)
Luulen, että teho-osastot ovat olleet pullollaan kassahenkilöitä, koska meille on kerrottu, miten vaarallista on mennä kauppaan ilman maskia.
Kevään jälkeen s- ja k-ryhmä tiedotti, että yksikään heidän kauppojensa henkilökunnasta ei ollut sairastunut. Ja oliko työntekijöitä yhteensä 60 000?
Vierailija kirjoitti:
Kevään jälkeen s- ja k-ryhmä tiedotti, että yksikään heidän kauppojensa henkilökunnasta ei ollut sairastunut. Ja oliko työntekijöitä yhteensä 60 000?
Jep. Siinäpä aika hyvää aineistoa siitä, miten tämä tauti tarttuu. Tai siis että miten se ei tartu.
Mutta kun jollain on nyt se pakkomielle maskeista, niin sillä mennään. Vain yksi totuus mahtuu tähän maahan kerrallaan.
Juu ei yhtään. Kaikki sairastuneet oli julkkiksia, jännä juttu. TAi sitten av-koronahysteerikkojen tuttavia ja heille kaikille tulikin ihan hirveä tauti.
Täällä kaikki kaupat oli kiinni keväällä, kun henkilökunta oli sairaalassa. Onneksi oli perunoita kellarissa.
Eikös keväällä Ylitorniolla ollut sekä k että s kiinni jonkin aikaa, kun kauppoihin ei saatu terveitä tai karanteenivapaita työntekijöitä? Tosin noissa riittää, että yksi henkilö on sairastunut, loput onkin sitten karanteenissa. Ja taudinkin on voinut saada kaupan ulkopuolelta.
Kaupan kassat on aika hyvin turvassa. On pleksit edessä, kuittiakaan ei tarvitse antaa asiakkaalle itse. Altistusaika yksittäisen taudinkantajan kohdalla on vähäinen.
Vierailija kirjoitti:
Kevään jälkeen s- ja k-ryhmä tiedotti, että yksikään heidän kauppojensa henkilökunnasta ei ollut sairastunut. Ja oliko työntekijöitä yhteensä 60 000?
Löytäisitkö linkin tähän?
Jyväskylän henkka oli kiinni koronaan sairastuneen työntekijän takia.
Onhan siellä kaupassa muitakin kuin ne myyjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kevään jälkeen s- ja k-ryhmä tiedotti, että yksikään heidän kauppojensa henkilökunnasta ei ollut sairastunut. Ja oliko työntekijöitä yhteensä 60 000?
Jep. Siinäpä aika hyvää aineistoa siitä, miten tämä tauti tarttuu. Tai siis että miten se ei tartu.
Mutta kun jollain on nyt se pakkomielle maskeista, niin sillä mennään. Vain yksi totuus mahtuu tähän maahan kerrallaan.
Ei ole kyse vain Suomesta. Euroopassa on paljon kovemmat rajoitukset. Olen vuoden aikana reissannut työn vuoksi useita kertoja Keski-Euroopassa. Siellä on kaupoissa tiukka maskipakko.
Mutta: Olen myös samaa ihmetellyt. Tietääkseni korona ei ole levinnyt kaupoissa, joten mistä tämä suositus sitten johtuu? Yökerhot ja baarit ymmärrän, mutta kaupoissa ollaan vain vähän aikaa.
Sairastuneista ei taideta tehdä tilastoja ammatin perusteella.
https://www.verkkouutiset.fi/halyttava-taso-jopa-viidenneksella-kaupan-…
”Hälyttävä taso” – joka viidennellä kaupan työntekijällä korona
Ville Mäkilä | 31.10.2020 | 23:55- päivitetty 31.10.2020 | 20:32
Amerikkalaistutkimuksessa ilmeni, että kaupat voivat olla superlevittäjiä.
Peräti joka viidennellä bostonilaisen ruokakaupan työntekijöistä todettiin positiivinen koronavirustartunta toukokuussa, ilmenee tuoreesta Harvardin yliopiston tutkimuksesta. Tulokset julkaistiin torstaina lääketieteellisessä julkaisussa nimeltä Occupational and Environmental Medicine.
Tartunnat olivat yleisimpiä niiden kaupan työntekijöiden keskuudessa, jotka olivat asiakaspalvelutehtävissä. Samalla ilmeni, että suuri osa tartunnan saaneista oli oireettomia.
– Olimme ehdottomasti yllättyneitä siitä, että oli niin monia oireettomia ihmisiä, Bostonin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori ja Harvardin kansanterveyskoulun tutkija, tohtori Justin Yang kertoi CNN:lle.
Tutkijat pitävät tulosta hälyttävänä. Tutkijoiden mukaan se tarkoittaa myös sitä, että päivittäistavarakauppojen työntekijät voivat tietämättään toimia taudin superlevittäjinä.
Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 104 kaupan työntekijää. Heistä lähes kaikki (91 prosenttia) sanoi käyttäneensä kasvonaamiota työssä ja suurin osa (77 prosenttia) sanoi käyttäneensä naamiota myös vapaa-ajalla.
Yhdysvalloissa ainakin 108 päivittäistavarakaupan työntekijää on kuollut ja yli 16 300 on saanut koronavirustartunnan tai altistunut sille. Yhteensä Yhdysvalloissa on raportoitu yli 235 000 kuolemantapausta ja kaikkiaan yli 9,3 miljoonaa koronavirustartuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Juu ei yhtään. Kaikki sairastuneet oli julkkiksia, jännä juttu. TAi sitten av-koronahysteerikkojen tuttavia ja heille kaikille tulikin ihan hirveä tauti.
Tunnen kaksi sairastunutta, kumpikaan ei joutunut sairaalaan. Tauti oli pitkä mutta ei juuri normaaliflunssaa pahempi. Olen kaupassa töissä ja vituttaa tämä maskivouhkaaminen
https://medicalxpress.com/news/2020-10-high-symptomless-covid-infection…
High rate of symptomless COVID-19 infection among grocery store workers: study
by British Medical Journal
Grocery store employees are likely to be at heightened risk of COVID-19 infection, with those in customer-facing roles 5 times as likely to test positive as their colleagues in other positions, suggests the first study of its kind, published in the journal Occupational & Environmental Medicine.
Vierailija kirjoitti:
Juu ei yhtään. Kaikki sairastuneet oli julkkiksia, jännä juttu. TAi sitten av-koronahysteerikkojen tuttavia ja heille kaikille tulikin ihan hirveä tauti.
Ja joutuivat teho-osastolle ja ovat nyt pysyvästi vammautuneita. Ja niin ovat heidän kaikki 10 tuttavaakin, jotka saivat koronan ilman oireita. He kaikki 10 ovat nyt työkyvyttömyyden lisäksi lapsettomia ja heidän äo on laskenut.
Virus tekee kuten virukset tekevät. Muuntuu helpommin tarttuvaksi ja vähemmän vaaralliseksi. Toki heiveröiset yksilöt, joilla on olematon vastustuskyky ja mahdollisesti reilusti ylipainoa samalla, ovat alttiita vakaville oireille. Niin he ovat joka tapauksessa, tauti kuin tauti.
Tämän takia kassat eivät ainakaan meidän Prismassa esim. eilen pitäneet maskia.
Ruotsissa tai USA:ssa kuollut ihmisiä koronaan, Ainakin osan ammatti kerrottu, esim. opettajia kuollut molemmissa maissa covid 19 tautiin. Myös muiden ammattien edustajia. Suomesta en ole nähnyt uutisia, missä suomalaisten ammatti olisi kerrottu.
Vaatii siis sen 15 minuutin altistuksen. Eli montako ison kaupan/Prisman/Cittarin/ostarin työntekijää sairastui?