Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haluan miestäni vain humalassa

Vierailija
31.10.2020 |

Siis en tarkoita että olisin itse humalassa, se tuntuu olevan yhdentekevä muuttuja. Mutta kun mieheni ottaa muutaman ja alkaa olla vähän huppelissa, hänestä kuoriutuu se ihana rento hieman romanttinen mies johon rakastuin tavatessamme.
Ollaan oltu yhdessä 11 vuotta, joista 7 naimisissa. Ollaan molemmat välillä uuvuksissa, etenkin mies joka joutuu tekemään pitkää päivää töissä. Meillä on myös pienet lapset joten aikaa olla kahden on vähän.
Mies tuittuilee ja on koko ajan kireä ja haluan yhä vähemmän edes viettää sitä aikaa yhdessä. Hänellä on sellainen tapa että väsymys puretaan minuun ja välillä myös lapsiin, mikä on minusta vastenmielistä. Jotenkin tuntuu ettei ajattele yhtään sitä että muutkin on väsyneitä. Sitten makuuhuoneessa odottaa että lämpenen kuin uuni heti kun herra vähän vääntää nappulasta. Tämä on johtanut siihen että seksiä ei meillä käytännössä ole.

Jokin aika sitten meillä oli molemmilla lomaa ja saatiin yksi vapaailtakin ihan kahdestaan kun lapset oli isovanhemmilla. Tilattiin kotiin ruokaa ja juotiin hieman ruokajuomaa. Yhtäkkiä mies oli kuin entisensä, soitti mulle kitaraa ja naureskeltiin ihan höpöjutuille. Sänkyhommiksihan se meni.
Samoin kävi kun mies tuli illanvietosta pari viikkoa sitten. Ja nyt taas eilen. Tänään aamupäivällä mies oli hiljainen, ja sitten totesi että "sä et halua mua kun kännissä". Ja mies siis nimenomaan väitti että MINUN pitää olla nauttinut alkoholia jotta haluaisin häntä. Mutta kahdella edellisellä kerralla olin vesiselvä!
Oli sitten pakko nostaa kissa pöydälle, siitä miten hän on kireä ja miten kohtelee minua ja lapsia kun on väsynyt. Mies otti niin pahasti nokkiinsa että tänään ei olla vaihdettu sittemmin sanaakaan. Mutta tottahan se on, en todellakaan lämpene äkäpussille, vaan sille miehelle jonka kanssa menin naimisiin!

Miten toimia jos mies ei suostu puhumaan koko asiasta? Minun mielestäni tämä oli oiva peili sille missä mättää. Onko neuvoja?

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se varmaan humalasta ole kiinni, vaan siitä, että hän on rento ja hyväntuulinen, eikä stressaantunut kiukkupussi.

Teidän pitäisi varmaan koittaa järjestää enemmän aikaa parisuhteelle ja rentoutumiselle. Saisiko lapsia esimerkiksi välillä hoitoon isovanhemmille tms?

Vierailija
2/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se ja etsi parempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jätä se ja etsi parempi.

Tämä on täällä ohje joka asiaan.

Unohdit sanan Sika.

Vierailija
4/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis sama juttu! Mies on arkisin ja joskus viikonloppuisinkin takakireä ja töistä stressaantunut, mutta kun juo muutaman lonkeron, on kuin eri mIes. Ah ja niin himottava!

Vierailija
5/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän täytyy laittaa miehenne alkoholipitoiselle dieetille, loppuu se kiukuttelu!

Vierailija
6/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katsokaa kaikki mitä teidän elämässä on nyt ja kun ne ikävimmät ja stressaavimmat asiat löytyy, miettikää miten pääsette niistä eroon. Auttaisiko helpompi työ, lasten harrastusten karsiminen, tilatkaa viikkosiivous jos kotityöt kuormittaa. Eli keksikää uusia tapoja keventää arkea, sillä nyt on kyllä liikaa tekemistä ja liian vähän rentoutumista. Vika ei ole ainoastaan miehessä, ehkä sun omakin käytös kiristää hänen hermojaan. Mutta tärkein: miettikää yhdessä, mikä on vikana teidän yhteisessä elämässä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olis varmaan ollu parempi ottaa asia puheeksi jo aikasemmin eikä vasta sillon kun riidan alku on jo kylvetty.

Vierailija
8/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkoholi on ihan hyvä pienessä määrin ja nopea rentouttoja ja lisää sosiaalisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea olla rento ja romanttinen, jos työasiat pyörii päässä 24/7. Alkoholin avulla ehkä pystyy irrottautumaan vähäksi aikaa. Toki olisi hyvä jos pystyisi muutenkin.

Vierailija
10/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän on selkeästi stressaantunut. Sinun pitäisi nyt yrittää keventää hänen taakkaansa. Hoidat kotia/muksuja ja annat hänelle omaa aikaa. Ehkä hän voisi aloittaa uuden harrastuksen? Jonkin aikaa tuota ja sitten järjestät teille kahdenkeskisen miniloman. Ja siellä rentoudutte selvin päin. On todella epäterveellistä, jos ei osaa rentoutua kuin juomalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, ihan varmasti minä olen yhtä väsynyt ja raskas. On huono taipumus vetäytyä kun ilmassa on myrskynmerkkejä, mikä turhauttaa miestä. Aion jutella tuosta asioiden karsimisesta jahka hän tulee kotiin ja lapset vihdoinkin nukkuu.

Harrastuksista ei voi karsia kun lapset on niin pieniä ettei heillä sellaisia vielä ole, lisäksi tuntuu ettei edes kahden töissä käyvän aikuisen palkka riitä oikein mihinkään. Ollaan siis panostettu siihen että lasten kanssa vietetään kotona aikaa ja tehdään asioita yhdessä, mikä on nyt tosin jäänyt minulle lähes kokonaan kun teen etätöitä kotona. Lähinnä miehen työ on se joka syö yhteistä aikaa, heillä on tullut paljon muutoksia työntekijämäärässä ja jotenkin tuntuu että pitävät tuota mun ukkoparkaa jokapaikanhöylänä ja kaiken vajauksen paikkaajana. Vähempikin väsyttäisi. Hän on vain todella hyväluontoinen eikä useinkaan kieltäydy mistään toimesta johon hänet nakitetaan. Pidän hänessä siitä että on kiltti, mutta voi kun osaisi pitää hieman puoliaan. Pelkään siis että keskustelu menee nopeasti siihen mitä HÄNEN tulisi tehdä jotta olisi enemmän yhteistä aikaa ja rentoa aikaa, ja se jos jokin on omiaan lisäämään sitä stressiä.

Pitäisikö miettiä terapiaa? Vaikka siitä miten stressiä hallitaan ilman että se puretaan puolisoon ja mukuloihin. Sellainen lienee kallista, mutta on meillä jotain sukanvarressa. Kaikkein päällimmäisenä miestä tuntuu painavan tuo seksittömyys, ja nyt kun kerroin mistä se johtuu niin mykkäkoulu on käynnissä. :/ En haluaisi että hänellä on sellainen olo että kaikki hänen syytä, mutta kyllä hän nyt on se pyörä joka kitisee.

AP

Vierailija
12/17 |
31.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maria ja Ile ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |

Tosi hyvin kuvasit tilannettanne. Niitä on myös hyviä avioliittoleirejä ja tapahtumia, joissa käsitellään juuri näitä asioita. Niihin joihinkin voi hakea avustusta eli ilmaispaikkaa, jos rahaa ei ole. Joillakin on myös ilmaisia tukipareja, joiden kanssa voi keskustella. Teillä on pienet lapset, olette tosi avainasemassa. Hakukoneella voitte etsiä tapahtumia. Voimia teille!

Vierailija
14/17 |
01.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos ihan tosi paljon teille vastanneille! Juteltiin, puhuttiin läpi koko yön oikeastaan. Rakastuttiin ehkä uudestaan myös. Tämä sivusto on kultaa, kaikki te vastanneet autoitte ainakin minua. Trollit myös.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua on jäänyt tää ketju vaivaamaan. Haluan myös miestäni vain silloin kun olemme juoneet. Mutta minusta siihen liittyy enemmänkin se että on jotenkin seksikästä kun mies on juovuksissa. Olenkohan jotenkin kieroutunut??

Vierailija
16/17 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ihanne että puolisoa halutaan vain huppelissa? Heh..

Vierailija
17/17 |
04.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mua on jäänyt tää ketju vaivaamaan. Haluan myös miestäni vain silloin kun olemme juoneet. Mutta minusta siihen liittyy enemmänkin se että on jotenkin seksikästä kun mies on juovuksissa. Olenkohan jotenkin kieroutunut??

Saattaisiko tuohon liittyä se seikka, että alkoholi availee niitä estoja tehokkaasti? Voihan olla, että mies, (ja nainen..) on avoimempi ja uskaliaampi kun hiukan ottanut.

Juuri itse juttelimme tästä, mutta meillä menee liian överiksi, jolloin ei sitten onnistu enää.. oikein  kummaltakaan. Alkoholi myös puudutusaine, ja sehän ei ole nostatusta seksiin!!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kolme yksi