Jos ihmisellä on esim. parantumaton syöpä, kuuluuko hänen elää loppuelämä niin kuin itse haluaa, vai

Ihminen elää lopulta itselleen. Toivottavasti jokainen osaa olla terveellä tavalla itsekän edes kuoleman edessä.

Ihan mielenkiintoinen filosofinen ongelma. Jos joku elää niin kuin itse haluaa siksi, että niin kuuluu tehdä, elääkö hän silloin niin kuin itse haluaa?

Ei tulisi mieleenkään alkaa syyllistämään kuolevaa miellyttämään itseäni. Mutta varmasti joku nársisti sellaistakin tekee. 

Sitä voi ajatella siltä kantilta, että läheiset on ne jotka jää sitä kuolemaa tänne suremaan. Joten voisi ajatella että silloin kuolevan täytyy ajatella enemmän heitä kuin itseään, ja elää läheisten mieliksi.

Monet elävät niin kuin itse haluavat välittämättä toisten mielipiteistä ilman syöpääkin.

Jos oma läheinen olisi kuolemansairas haluaisin hänen elävän itselleen. 

Jos itse olisin kuolemansairas, eläisin myös itselleni ja toteuttaisin asioita mitä olen halunnut tehdä ennen lähtöä.

Jos joku läheinen siitä pahoittaisi mielensä niin sit pahoittaisi.

Kuolevalla ei ole velvollisuutta olla mieliksi kenellekään.

Eläköön kuinka haluaa.

Riippuu siitä onko kyseessä nainen vai mies. 

Nainen elää aina muille ihmisille. Jos ei ole omaa perhettä, niin elää omille vanhemmille ja sisaruksilleen ja auttaa ja miellyttää heitä.  Jos on omaa perhettä niin he ovat etusijalla.

Mies elää itselleen, vaikka olisi perhettä. 

Vierailija kirjoitti:

Kuolevalla ei ole velvollisuutta olla mieliksi kenellekään.

Eläköön kuinka haluaa.

Sama pätee myös terveisiin ihmisiin. Emme (toivottavasti vielä) elä kómmunístisessa yhteisössä.

Kaikkien pitäisi elää elämänsä Niinkuin itse haluaa, välittämättä muiden mielipiteistä liikaa.

Mutta jos läheiset haluaa, että elät kuten itse haluat, niin silloihan elät kuten läheiset haluaa etkä niinkuin itse haluat?

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien pitäisi elää elämänsä Niinkuin itse haluaa, välittämättä muiden mielipiteistä liikaa.

Kuitenkin jonkun verran täytyy välittää muiden mielipiteistä? Kertoisitko esimerkkejä että millaisissa tilanteissa niin pitää tehdä?

Siis aloittaako joku oman mielensä mukaan elämisen vasta syöpädiagoosin saatuaan?

No hyvä jos edes sitten.

Kun äiti sairasti syöpää niin ei olisi matkustanut ulkomaille, koska koko ajan oli joku hoito päällä ja niiden välissä oli vain lyhyitä katkoja ja myös vakuutusasiat jne. Suomessa matkusti muutaman reissun niin piti ennalta selvittää lähin sairaala, jos sytostaattien vuoksi lähtisi tulehdusarvot nousuun, ohjeen mukaan sairaalaan pitää lähteä jo yöllä, jos kuume lähtee nousuun. 

Harva kuolemansairas on niin hyvässä kunnossa, että pystyy matkustelemaan, mutta jos on niin mikäs siinä sitten. Ja selvittää vakuutuksesta, mitä tapahtuu, jos joutuu sairaalaan ulkomailla, ettei tule ikäviä yllätyksiä jo tiedossa olevan vakavan sairauden hoidossa. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos läheiset haluaa, että elät kuten itse haluat, niin silloihan elät kuten läheiset haluaa etkä niinkuin itse haluat?

Ei. Kuoleva voi kuitenkin itse valita, miten loppuajan käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Kun äiti sairasti syöpää niin ei olisi matkustanut ulkomaille, koska koko ajan oli joku hoito päällä ja niiden välissä oli vain lyhyitä katkoja ja myös vakuutusasiat jne. Suomessa matkusti muutaman reissun niin piti ennalta selvittää lähin sairaala, jos sytostaattien vuoksi lähtisi tulehdusarvot nousuun, ohjeen mukaan sairaalaan pitää lähteä jo yöllä, jos kuume lähtee nousuun. 

Harva kuolemansairas on niin hyvässä kunnossa, että pystyy matkustelemaan, mutta jos on niin mikäs siinä sitten. Ja selvittää vakuutuksesta, mitä tapahtuu, jos joutuu sairaalaan ulkomailla, ettei tule ikäviä yllätyksiä jo tiedossa olevan vakavan sairauden hoidossa. 

En välttämättä tarkoita matkustelua. 

Esim. jos kuoleva vaikka toivoo että saisi elää loppuajan ihan yksin keskellä metsää. Itse voisin hyvin kuvitella haluavani tehdä niin. Mitä jos läheiset haluaisi että päin vastoin, tämä henkilön tulisi viettää mahd. paljon aikaa heidän kanssaan. 

Mikä on silloin oikea tapa elää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos läheiset haluaa, että elät kuten itse haluat, niin silloihan elät kuten läheiset haluaa etkä niinkuin itse haluat?

Ei. Kuoleva voi kuitenkin itse valita, miten loppuajan käyttää.

Ai voiko? Moni ALS-sairas on autettava, alzheimerlainen ei matkustele mihinkään kuin seilaa vaan päänsä sisällä, syöpää sairastava ramppaa sytoissa/sädehoidoissa jne. Aika harva kuoleva voi elää vapaasti ja voimissaan bucket listiaan läpikäyden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun äiti sairasti syöpää niin ei olisi matkustanut ulkomaille, koska koko ajan oli joku hoito päällä ja niiden välissä oli vain lyhyitä katkoja ja myös vakuutusasiat jne. Suomessa matkusti muutaman reissun niin piti ennalta selvittää lähin sairaala, jos sytostaattien vuoksi lähtisi tulehdusarvot nousuun, ohjeen mukaan sairaalaan pitää lähteä jo yöllä, jos kuume lähtee nousuun. 

Harva kuolemansairas on niin hyvässä kunnossa, että pystyy matkustelemaan, mutta jos on niin mikäs siinä sitten. Ja selvittää vakuutuksesta, mitä tapahtuu, jos joutuu sairaalaan ulkomailla, ettei tule ikäviä yllätyksiä jo tiedossa olevan vakavan sairauden hoidossa. 

En välttämättä tarkoita matkustelua. 

Esim. jos kuoleva vaikka toivoo että saisi elää loppuajan ihan yksin keskellä metsää. Itse voisin hyvin kuvitella haluavani tehdä niin. Mitä jos läheiset haluaisi että päin vastoin, tämä henkilön tulisi viettää mahd. paljon aikaa heidän kanssaan. 

Mikä on silloin oikea tapa elää?

No aika todennäköistä on, että jos on syöpä todettu, niin kunto menee sellaiseksi, ettei siinä mikään metsäkämppä käy mielessäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun äiti sairasti syöpää niin ei olisi matkustanut ulkomaille, koska koko ajan oli joku hoito päällä ja niiden välissä oli vain lyhyitä katkoja ja myös vakuutusasiat jne. Suomessa matkusti muutaman reissun niin piti ennalta selvittää lähin sairaala, jos sytostaattien vuoksi lähtisi tulehdusarvot nousuun, ohjeen mukaan sairaalaan pitää lähteä jo yöllä, jos kuume lähtee nousuun. 

Harva kuolemansairas on niin hyvässä kunnossa, että pystyy matkustelemaan, mutta jos on niin mikäs siinä sitten. Ja selvittää vakuutuksesta, mitä tapahtuu, jos joutuu sairaalaan ulkomailla, ettei tule ikäviä yllätyksiä jo tiedossa olevan vakavan sairauden hoidossa. 

En välttämättä tarkoita matkustelua. 

Esim. jos kuoleva vaikka toivoo että saisi elää loppuajan ihan yksin keskellä metsää. Itse voisin hyvin kuvitella haluavani tehdä niin. Mitä jos läheiset haluaisi että päin vastoin, tämä henkilön tulisi viettää mahd. paljon aikaa heidän kanssaan. 

Mikä on silloin oikea tapa elää?

No aika todennäköistä on, että jos on syöpä todettu, niin kunto menee sellaiseksi, ettei siinä mikään metsäkämppä käy mielessäkään. 

Tai nimenomaan tarvitsee ne läheisensä sinne mukaan avuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun äiti sairasti syöpää niin ei olisi matkustanut ulkomaille, koska koko ajan oli joku hoito päällä ja niiden välissä oli vain lyhyitä katkoja ja myös vakuutusasiat jne. Suomessa matkusti muutaman reissun niin piti ennalta selvittää lähin sairaala, jos sytostaattien vuoksi lähtisi tulehdusarvot nousuun, ohjeen mukaan sairaalaan pitää lähteä jo yöllä, jos kuume lähtee nousuun. 

Harva kuolemansairas on niin hyvässä kunnossa, että pystyy matkustelemaan, mutta jos on niin mikäs siinä sitten. Ja selvittää vakuutuksesta, mitä tapahtuu, jos joutuu sairaalaan ulkomailla, ettei tule ikäviä yllätyksiä jo tiedossa olevan vakavan sairauden hoidossa. 

En välttämättä tarkoita matkustelua. 

Esim. jos kuoleva vaikka toivoo että saisi elää loppuajan ihan yksin keskellä metsää. Itse voisin hyvin kuvitella haluavani tehdä niin. Mitä jos läheiset haluaisi että päin vastoin, tämä henkilön tulisi viettää mahd. paljon aikaa heidän kanssaan. 

Mikä on silloin oikea tapa elää?

No aika todennäköistä on, että jos on syöpä todettu, niin kunto menee sellaiseksi, ettei siinä mikään metsäkämppä käy mielessäkään. 

Tai nimenomaan tarvitsee ne läheisensä sinne mukaan avuksi. 

Juuri näin. Harva kuolemansairas on siinä kunnossa, että pärjäisi itsekseen ilman läheistensä tai sairaalahenkilökunnan apua. Tämän uskallan täältä kuolinvuoteen viereltä kertoa. Sama koskee sitä viimeisten vuosien, kuukausien tai viikkojen matkustelua ja täysillä elämistä. Täysillä eläminen on jo itsessään toive siitä, että voisi elää edes yhden päivän kivutonta tavallista arkea ilman oksentelua ja loputonta ahdistusta.