Lue keskustelun säännöt.
Voiko työuupumus tai uupumus ylipäätään "pehmentää" aivoja? Kokemuksia!
28.10.2020 |
Olen elänyt hyvinkin vauhdikasta elämää ja nykyään pääni on niin sanotusti jumissa.
Ollut jo useita kuukausia nyt putkeen.
Olenko todella tyhmentynyt vai oireilenko edelleen? Mistä saan apua? Otan vastaan kaiken neuvon, olen myös kiinnostunut esimerkiksi funktionaalisesta hoidosta.
Kunhan saan nyt jalan jonkun oven eteen pikku hiljaa.
Aika ei tunnu etenevän pääni sisäisestä vankilasta ja itsesyytöksistä vaikka käyn juttelemassa, vaikka yritän jaksaa sekä kestää.
Kerron nyt mahdollisimman lyhyesti taustasta tähän pisteeseen.
Yli viisi vuotta taaksepäin elin hyvin epämääräistä elämää. Tiedän, että lasinen lapsuus sekä traumaattiset tapahtumat kuten väkivalta(henkinen, fyysinen ja seksuaalienen) eivät voi olla yksin syynä oireilulle ja kannan itse vastuuta terveyteni laimin lyönnistä.
Se kuitenkin luultavasti on ollut yksi tekijä tässä kaikessa.
Elin kuitenkin jo teinistä lähtien melko villiä elämää ja muutin pois vanhempien luota alaikäisenä koti-olojen vuoksi mutta päätin aikuistua parikymppisenä ja jätin taakseni kaiken entisen.
Viisi vuotta (nyt olen 25v.) sitten aloitin työt ja aivan uuden elämän yksin uudessa kaupungissa.
Tein töitä ahkerasti, olin liiankin tunnollinen.
Vuosi meni harjoitellessa ja sopeutuessa, pian tein pitkiä työpäiviä, juhlin, sain vastuutehtäviä, tein töitä monessa eri toimipisteessä, useampi työnantaja ja lopulta uuvuin. Parissa vuodessa minussa tuli aivan työmyyrä ja olin onnellinen.
Palkankorotuksia useita, vastuutöitä ja paljon stressiä, kiirettä ja kriittisyyttä.
Rakastin työtäni ja tahdoin kehittyä, olla ammattilainen ja hyvä tekijä.
Minä vaadin itseltäni ja minulta vaadittiin paljon.
Jossain vaiheessa koin identiteettikriisin, masennuin, join enkä enää jaksanut innostua työnteosta.
Muutin pois kaupungista, oli taas uudet työnantajat, uusi kaupunki.
Välillä palasin töihin edelliseen kaupunkiin ja kuljin kuukausia junalla tunteja töihin, tein edelleen pitkiä päiviä mutta olin armollisempi itseäni kohtaan.
Tapasin myös miehen kaiken hälinän keskellä ja sen jälkeen kuljin usean kaupungin väliä, tein töitä, bailasin ja pää alkoi taas sumenemaan. En kestänyt.
Halusin pitää oman rakkaan kodin, hyvän työn ja miehen jotka kaikki eri kaupungissa. En pystynyt, pää ei enää toiminut.
Muutin sitten miehen luo uuteen kaupunkiin, suhde ei toiminut (väkivaltainen mies) ja taas uusi työpaikka mutta ilman minkäänlaista intoa, työmuistia tai kunnianhimoa. Enkä edes pidä kaupungista.
Mitään järkevää ei oikein ole enää jäänyt menneistä vuosista. On menty intohimoisesti unelmia kohti ja kaaduttu, en yksinkertaisesti pystynyt kaikkeen ja oikeastaan olisi pitänyt keskustella asioista ajoissa.
Olin vain liian tunnollinen enkä edes sairaslomaa kehdannut uupuessani ottaa. Mieluummin irtisanoin itseni, jotta en olisi taakaksi vaikka minusta pidettiin todella paljon tekijänä. Sitten pyydeltiin takaisin useaan kertaan ja toistin samoja virheitä.
Nykyään en näin tietenkään enää tekisi.
Olen siis muuttanut viiden vuoden aikana useita kertoja, tehnyt töitä älyttömästi, vaihtanut työpaikkoja, käsitellyt menneitä, kasvanut ihmisenä, juhlinut liikaa ja koen, että pääni on puhki palanut.
En koe olevani oma itseni lainkaan enkä tiedä saanko enää mahdollisuutta tai intoa rakastamaani työtä kohtaan.
Mitään ei kulje mielessäni, yksinkertainen työ ei suju kuin pitäisi ja sosiaaliset paineet sekä pienikin stressi ahdistaa, menneisyys lyö tyhjää enkä muista kunnolla ja kaduttaa, masentaa.
Tuntuu rikkinäiseltä ja tyhjältä, epätodelliselta.
Kommentit (12)
Tähän ei myöskään auttanut puolenvuoden työttömyys koronan tultua.
Nyt teen töitä joka on helppoa mutta ei mitään itseään inspiroivaa eikä kiinnostusta ole.
Yritän kuitenkin parhaani mutta pää on tukossa valitettavasti.
Koin upeita asioita ensimmäisen uupumuksen jälkeen tuskan ja tiedostamisen kautta.
Koin todella merkittävää henkistä kasvua.
Unohdin kuitenkin itseni väkivaltaisessa suhteessa enkä tiedä enää kuka olen ja mihin menisin. Tuntuu unelta tämä kaikki tapahtunut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stressi (esim. kortisoli ja kohonnut verenpaine) vaurioittavat kehoa, tietysti se pätee aivoihinkin. Stressi voi heikentää esim. hippokampuksen kykyä luoda muistijälkiä ja palauttaa niitä mieleen. Stressi tekee ihmisestä kirjaimellisesti tyhmemmän. Toivotaan, että saisit stressisi hallintaan!
Tsemppiä ja voimia! Kuulostaa siltä, että olet yhä aika vaativa itseäsi kohtaan - ehkä sulla on halu toipua nopeasti ja oikein? Kuulostaa myös siltä, että otat vähän liikaakin vastuuta omasta uupumisesta.
Mun aivot tuntuvat usein siltä, kuin sinne olisi kaadettu hiekkaa ja lähimuisti on riekaleina. Uuden opettelu ja keskittymiskyky on haastavaa. Silti olen saanut raavittua itselleni ihan uuden uran kasaan. Sä olet kuitenkin paljon nuorempi ja toivut varmaan parempaan kuntoon.
Rauhaa vaan, uupumisesta toipuminen vaatii myös hankalien tunteiden kohtaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, kuulostaa uupumukselta. Kun aivot ei jaksa enää prosessoida, niin olet kuin sumussa. Aivot kuin 5 cm vaahtomuoviin käärittynä. Itsellä uupumus ilmeni mm.
- muisti pätki ihan huolella, kaikki piti kirjoittaa ylös
- usvainen/kaukainen olo
- kaoottisuus, aloitekyvyttömyys. Normaalit työtehtävät tuntui tyyliin "hei piirrätkö tuon ydinvoimalan sähkökaavion joutaessasi?" eli en osannut edes miettiä mistä aloittaa ja mitä tehdä vaikka kyseessä olisi ollut oikesti jotain ihan helppoa ja osaamaani
- väsymys ja v-tutus, meinasin monena aamuna ajaa pyörän junan alle ettei olisi tarvinnut mennä toimistolle
Jne.Suorittelen hermolomaa, sairaslomaa, psykologireissua tai työpaikan vaihtoa.
Tutulta kuulostaa minullekin. Sain alkuun kolmen kuukauden sairasloman, irtisanouduin ja aloin tehdä osa-aikaisesti toista vähemmän kuormittavaa työtä. Kaksi ja puoli vuotta meni ja vasta sitten olin palautunut ennalleni. Älkää ihmiset päästäkö itseänne tällaiseen kuntoon jos vain mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljonko sinulla on budjetti itsesi hoitoon?
Wall of text.
En jaksa lukee, mun stressistä pehmenneet aivot luovutti jo kolmannen sanan kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Itse kävin kaamean erostressin jälkeen useamman kuukauden hitaalla. Muistin toiminnassa oli aivan selviä häiriöitä. Hippokampus voi tosiaan vaurioitua stressin vaikutuksesta. Vaikea elämäntilanne voi aiheuttaa kirjaimellisesti aivovaurion. :)
Kun paloin loppuun nuorena omaishoitajana, sanottiin, että vain 70% burnarin kokeneista toipuu entiselleen, muistelen. Vuosia, vuosia myöhemmin tunnen enää terveen väsymyksen, mutta olisin toivonut, että joku olisi sanonut minulle näin, ajoissa: Ole armollinen itsellesi, jaksamisella on rajansa, ja se on ok, olet ihminen. Aika auttaa, aikanaan.
Joo, kuulostaa uupumukselta. Kun aivot ei jaksa enää prosessoida, niin olet kuin sumussa. Aivot kuin 5 cm vaahtomuoviin käärittynä. Itsellä uupumus ilmeni mm.
- muisti pätki ihan huolella, kaikki piti kirjoittaa ylös
- usvainen/kaukainen olo
- kaoottisuus, aloitekyvyttömyys. Normaalit työtehtävät tuntui tyyliin "hei piirrätkö tuon ydinvoimalan sähkökaavion joutaessasi?" eli en osannut edes miettiä mistä aloittaa ja mitä tehdä vaikka kyseessä olisi ollut oikesti jotain ihan helppoa ja osaamaani
- väsymys ja v-tutus, meinasin monena aamuna ajaa pyörän junan alle ettei olisi tarvinnut mennä toimistolle
Jne.
Suorittelen hermolomaa, sairaslomaa, psykologireissua tai työpaikan vaihtoa.