Yli 30v lapsettomat sinkut! Mistä teidän arki koostuu?
Kommentit (49)
Työtä, ruoanlaittoa ja kotitöitä, koiran ulkoilutusta, telkkarin katselua, tietokonepelejä. Ihan tavallista kotiarkea, en ole ollenkaan "menevä" ihminen vaan kotihiiri. (omasta tahdostaan lapseton sinkkunainen 46 v)
Koiran kanssa leikkimistä ja sen ulkoilutusta, neulomista, kaikennäköistä askartelua mitä mieleen milloinkin juolahtaa. netflixin katselua. Joskus kyläilen sukulaisten tai kavereiden luona, tosin näin korona-aikaan paljon vähemmän.
Koronavuosi on aika kummallinen, kun kaikki harrastukseni ovat tauolla, eikä kavereita ole viitsinyt nähdä entiseen malliin. Olen jo vähän unohtanut, miltä "normaali arki" näyttää. En ole töissä, niin ei tule sitä kautta rutiinia.
Lenkki, kahvit, jumppa, ruoka, lenkki, ruoka, lenkki, nukkumaan. -Työtön sinkkunainen.
Käyn töissä arkisin 7-15 tai 9-17. Töiden jälkeen kaupassa käyntiä, ruokaa, netflixiä (paitsi tällä hetkellä ei aikaa muuhun kuin bb 247 seuraamiseen). Viikonloput lenkkeilyä, ruoan laittoa, pitkään nukkumista, lukemista, tv:tä, siivoamista yms perus. Sos elämää mulla ei ole ollut 13 vuoteen eli yksin vietän kaiken aikani.
Töitä, kotiin, harrastuksia ja koiran kanssa ajan viettämistä. Siinäpä se tiivistetysti.
M38
Töistä, urheilusta ja ulkoilusta, kulttuuritapahtumista, ulkona syömisestä, matkailusta, lukemisesta ja kirjoittamisesta ja musiikin tekemisestä. Joko yksin tai ystävien kanssa.
Paljon sekä liikunta- että taideharrastuksia, ystävien ja sukulaisten tapaamista, luontoa, ja itseni sivistämistä. N42
Vierailija kirjoitti:
Paljon sekä liikunta- että taideharrastuksia, ystävien ja sukulaisten tapaamista, luontoa, ja itseni sivistämistä. N42
Niin ja siis töitä arkena myös.
Töitä, kirjoja, elokuvia, ystävien ja sukulaisten kanssa ajan viettoa, omia taideharrastuksia, parisuhdeaikaa
Koiran kanssa leikkimistä ja ulkoilua. Lukemista, piirtämistä, valokuvausta ja bb24/7 tuijottamista.
Ikävä todeta, mutta ei oikeastaan mistään. Töissä en ole, harrastukset ovat tauolla tai olen jättäytynyt niistä pois, kavereilla on oma elämä, krooniset sairaudet estävät normaalin elämän osittain ja muutenkin mikään ei oikein enää kiinnosta. Lähinnä siis vain istun koneella, syön epäterveellisesti, juon liikaa ja urheilen, kun saan siihen motivaatiota. Tämä ei tietenkään johdu lapsettomuudestani ja nyt kun tuota ylläolevaa listaa lukee niin varmaan on parempi, että kaltaiseni ihminen ei ole tähän maailmaan lapsia tuonut vaikka niistä ja perheestä kieltämättä joskus haaveilenkin.
Käyn töissä ja yritän jaksaa pitää kodin siedettävässä siivoustasossa. Väittelen kissojeni kanssa. Yritän ymmärtää astrofysiikkaa. Talviaikana lämmitän pönttöuunia, teen käsitöitä ja kuuntelen äänikirjoja. Välttelen kaikkia ihmuskontaktihässäköitä viimeiseen saakka.
Töitä kolmessa vuorossa, netflixiä ja kissojen kanssa oleilua.
Töissä arkisin 8-16
Muuten sitten sosiaalinen elämä on satunnaisten nettitreffien varassa kun olen kaveriton.
Koneella istumista ja liikuntaa lähinnä.
Kaikesta siitä mukavasta kuin muidenkin.
Paitsi pentujen rääkymiseen, tekemiseen puuttumiseen, kuskaamisiin, wilmoihin, huolehtimiseen ja säätämisiin ei mene aikaa.
Siis voi tehdä niitä samoja mukavia asioita kuin lapsivanhemmat, mutta on 10 kertaa enemmän aikaa niihin käytössä.
Pienimmät nukkumaan nyt!
Äiti tulee laittamaan...
Kaikesta itselle mukavasta, kun ei ole pennut ja paineet rassaamassa.
Aikuinen ihminen leikkii koiran kanssa voi LOL
Varmaan aika samanlaista kuin muidenkin ihmisten. Usko tai älä, mutta myös minun pitää töiden jälkeen käydä kaupassa, siivota, tehdä ruokaa, hoitaa pihaa, hoitaa vero/pankki/auto/synttärilahjamuistamis/remonttiasiat, auttaa iäkkäitä vanhempia jne. ja kaikki nämä yksin. Jollain ihmisillä on outo ajatus, että sinkuilla nämä kaikki olisivat jotenkin mystisesti poissa.
Samaa kuin muidenkin