Kysymyksiä eskarista
Minkä ikäisenä lapsesi meni esikouluun? Millaisia asioita siellä opetellaan? Menikö samaan päiväkotiin, jos oli päivähoidossa ennen tätä? Millaisia päiviä eskarissa on?
Jatkaako lapsesi kouluun samojen kavereiden kanssa samalla paikkakunnalla?
kiitos!
Kommentit (5)
yhdessä tekemistä ja koulutaitojen opiskelua. koulua oli 9-13. Varmaan yli 80 % jatkoi samaan kouluun, suurin osa lapsista on ollut yhdessä 2-3 v alkaen.
6v
opetellaan kouluvalmiuksia leikin muodossa. kirjaimet käydään läpi yms. perustaidot, jotkut oppii lukemaankin.
päiväkodissa ei ole siis ollut sen jälkeen kun eskariin meni, meidän kunnassa eskari on oma talonsa/yksikkönsä josta käydään koulussa syömässä, eli yhteyksiä päiväkotiin ei enää ole.
kaikki menee samalle luokalle kouluun tai sitten jaetaan kahdeksi ryhmäksi.
eskari tosi tarpeellinen lapselle kuin lapselle jotta sitten osaa käyttäytyä koulussa ja on kaikin tapaa valmis siihen!
En tiedä mitä sielä opetettiin. Aika paljon leikkivät keskenään. Oli niillä kirjakin josta tuli läksyäkin välillä.
Oli päiväkodin eskarissa ja samassa päiväkodissa oli ollut 5v lähtien eli suurinosa eskarilaisista oli tuttuja. Samasta ryhmästä muodostetiin luokka lähikouluun, jolle tuli pari uutta oppilasta näiden lisäksi.
Eskari oli aina 8.30 - 12.30.
Kuopus aloittaa saman päiväkodin eskarissa syksyllä.
että tarpeellinen on ja hyvä järjestelmä, kaikinpuolin hyödyllinen, en vain tosiaan ole tietoinen konkreettisesti mitä siellä tehdään, kun omasta eskaristakin jo aikaa ylin 25v. ;) -ap
- täytti 6v syyskuussa
- äänteitä, hahmotusta, mutta ennenkaikkea koulutaitoja (yhdellä sanomisella ymmärtämistä, pukemista ryhmässä 15 min. varten, ruokailua - meillä koulussakin kerran viikossa)
- meni
- 9-13
- kyllä yli puolet samaan kouluun