Millaista terapia on ?
En ole koskaan käynyt missään terapiassa, mutta minulla on se kuva, että siellä asiakas kertoo mieltään painavista asioista ja terapeutti lähinnä nyökyttelee.
Ennen vanhaan kirjoitettiin päiväkirjaan synkät ajatukset ja toivottomuus sanoitettiin sinne, jos ei niitä asioita ystävän kanssa halunnut tai voinut puida. Siinä kirjoittaessa samalla asiaa työsti ja kun luki tekstiään huomasi, että voisi asiassa olla tietysti muitakin näkökulmia. Siinä sitten mentiin eteenpäin ja jonkun ajan päästä sitä tuhosi sen nolon päiväkirjan.
Mitä lisäarvoa terapeutti tuo ajatusten työstämiseen?
Kommentit (16)
Tuo on vain yksi terapiasuuntaus, jossa asiakas vaan puhuu ja terapeutti on vain kuuntelija, eikä nykyään kovin yleinen. Monissa terapiasuuntautuksissa terapeutti kyllä antaa ihan ohjeita miten asiakas pääsisi eteenpäin jumistaan jota ei saa itse ratkaistua, ja nämä neuvot perustuu koulutuksessa ja työkokemuksessa saatuun tietoon siitä miten ihmisen psyyke toimii.
Esim. itse menin terapiaan toistuvasti epäonnistuneen laihdutuksen takia. Ainoa mitä itse keksin oli: pitää yrittää enemmän, nyt on PAKKO! Ja kuitenkin pian repsahdin. Sitten surkuttelin että kun eie mulla ole tahdonvoimaa niin minkäs teet. Kognitiivisella terapeutilla oli kuitenkin paljonkin antaa tietoa siitä miten ehdollistuneita käytöksiä pystytään muuttamaan ja ihan ohjelma miten juuri minun käytöksiä ja ajatusmalleja lähdetään muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvä terapeutti nyökyttele. Kyllä se ihan keskustelua on. Antaa uusia näkökulmia, tukee valinnoissa, auttaa ymmärtämään menneisyyttä ja muita ihmisiä.
Mikä tekee hänestä niin paljon paremman ihmisen, että hän pystyy nuo antamaan paremmin kuin mitä itse pystyisi pähkäilemään?

Tätä minäkin ihmettelen. Itse en kertoisi ongelmistani kenellekään ventovieraalle. Ystäväni, vanhempani tai puolisoni kanssa voi pohtia syntyjä syviä paljon luotettavammin. Ärsyttäisi vaan, jos joku (rahasta) muka-ymmärtäisi minua 45 minuuttia ja sitten sovittaisiin seuraava aika.

Se vaan ei ole tuollaista.
Riippuu terapiamuodosta ja tosi paljon loppujen lopuksi siitä terapeutista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvä terapeutti nyökyttele. Kyllä se ihan keskustelua on. Antaa uusia näkökulmia, tukee valinnoissa, auttaa ymmärtämään menneisyyttä ja muita ihmisiä.
Mikä tekee hänestä niin paljon paremman ihmisen, että hän pystyy nuo antamaan paremmin kuin mitä itse pystyisi pähkäilemään?
Nehän manipuloi, vai etkö ole huomannut koskaan millätavoin vaikuttaa kun joku kehuu ovelasti niin että alat luottamaan ventovieraaseen kuin olisi paraskin ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvä terapeutti nyökyttele. Kyllä se ihan keskustelua on. Antaa uusia näkökulmia, tukee valinnoissa, auttaa ymmärtämään menneisyyttä ja muita ihmisiä.
Mikä tekee hänestä niin paljon paremman ihmisen, että hän pystyy nuo antamaan paremmin kuin mitä itse pystyisi pähkäilemään?
Tätä minäkin ihmettelen. Itse en kertoisi ongelmistani kenellekään ventovieraalle. Ystäväni, vanhempani tai puolisoni kanssa voi pohtia syntyjä syviä paljon luotettavammin. Ärsyttäisi vaan, jos joku (rahasta) muka-ymmärtäisi minua 45 minuuttia ja sitten sovittaisiin seuraava aika.
Olisi aika kauheaa vatvoa omia ongelmia perheen kanssa.
Hyi hitto sua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvä terapeutti nyökyttele. Kyllä se ihan keskustelua on. Antaa uusia näkökulmia, tukee valinnoissa, auttaa ymmärtämään menneisyyttä ja muita ihmisiä.
Mikä tekee hänestä niin paljon paremman ihmisen, että hän pystyy nuo antamaan paremmin kuin mitä itse pystyisi pähkäilemään?
Ei hän ihmisenä ole parempi, vaan hänellä on koulutus psyyken toimintaan. Ajattelu ja tunteet tapahtuvat aivoissa, eri asiat eri aivorakenteisiin painottuneina, ja välittäjäaineet ja hormonit vaikuttavat eri tavoin eri ihmisillä. Näistä eroavaisuuksista koulutuksessa ja tutkimuksessa otetaan selvää ja tällä tiedolla asiakkaan kanssa päästään eteenpäin.
Se on sellaista että Terapeutti antaa sinulle MDMA:ta (eli Ecstasya) ja sinä samalla selität mieltäsi vaivaavista asioista tai traumoista ja sitten kun ole mdma:n vaikutuksen alaisena niin terapeutti ohjelmoi aivosi uudestaan ja 2-3 terapiakäynnin jälkeen sinua ei vaivaa enää mikään. Näin parhaimmillaan. Mutta ei mahdollista Suomessa, ainakaan vielä.
Sigmund Freudin malliin potilas/asiakas makaa sohvalla ja psykiatri kysyy häneltä jotain äitisuhteesta ja muista lapsuuden traumoista. Vai miten se menee?
Riippuu paljon terapeutista. Ystävälleni terapeutti oli iskostanut päähän sanan Takauma ja sitä ystäväni käytti sitten puhuessaan x- suhteistaan ja traumoistaan. Hän näki sitten kaikki epämiellyttävät asiat että ovat näitä takaumia ja ovat jotenkin yhteydessä menneeseen. Sanoin useinkin hänelle että elä tässä hetkessä ja yritä jättää menneet taakse. Yritin ainakin kannustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvä terapeutti nyökyttele. Kyllä se ihan keskustelua on. Antaa uusia näkökulmia, tukee valinnoissa, auttaa ymmärtämään menneisyyttä ja muita ihmisiä.
Mikä tekee hänestä niin paljon paremman ihmisen, että hän pystyy nuo antamaan paremmin kuin mitä itse pystyisi pähkäilemään?
Pitkä koulutus asiaan liittyen.

Pitkä? Psykiatrilla on pitkä koulutus. Psykoterapeutin koulutus on muutama vuosi.

Ei siihen parin vuoden koulutukseen voi peruskoulun päättötodistuksella hakea.