Lue keskustelun säännöt.
En jaksa/viitsi olla enää ystävä lääkkeitä syövälle masentuneelle!
03.06.2008 |
Kuten jo joku alemmassa ketjussa kirjoitti, niin masennuslääkkeitä syövät eivät tunne enää mitään tunteita aidon voimakkaina. Minusta sellaisen ihmisen kanssa eläminen tai ystävyyssuhteen ylläpitäminen on kuin elintarvikevärillä värjätyn lumen syömistä mansikkajäätelön sijaan...
Tunteet, myös rajut ja negatiivisetkin, ovat elämää.
Kommentit (7)
Oletpa tosi kiva ystävä. Tuota juuri tarkoitetaan kun sanotaan että jyvät erottuvat akanoista. Toivottavasti et koskaan itse masennu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällöin kyseisen henkilön tulisi olla läsnä ja toimia tunneventtiilinä pahasta olosta kärsivälle ja kuunnella. Kuulostaa helpolta, mutta suurin osa ihmisistä pelästyy puheita itsemurhasta ja haluaa siirtää vastuun auttamisesta suoraan psykologeille ja lääkkeille.
Miksi ihmiset eivät uskalla yksinkertaisesti kohdata lähimmäisten pahaa oloa ja pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan? Toisen ihmsen itsemurhapuheet voisi jopa ymmärtää eräänlaisena kunnianosoituksena itseään kohtaan: Hädän keskellä oleva ihminen on halunnut valita juuri minut tukijakseen ja tarvitsee apuani juuri NYT eikä huomenna joltain vieraalta ihmiseltä.
Miksi itsemurhasta puhuvaan nuoreen tai aikuiseen ei voisi suhtautua samoin kuin uhmaikäiseen, jonka sisäinen maailma on juuri romahtamaisillaan? Uhmäikäinen kirkuu ja huutaa - aikuinen puhuu itsemurhasta.
Itse syön "masennuslääkettä" ahdistukseen, ja pelkäsin aluksi että ne vievät tunteet mennessään kuten jotkut pelottelevat. Eipä vieneet, sillä en ole ollut näin iloitseva ja hyvinvoiva kuukausiin! Olen taas oma itseni, ilman sitä jumalatontanta ***tuuntuneisuutta jatkuvasti. Minulla siis ainakin negatiiviset yliampuvat tunteet katosivat, pystyn taas nauttimaan elämästä eikä pikkujutut kaada päivää. Edelleenkin tunnen surua ja vihaa ja ärtymystä, mutta semmoisista asioista joista kuuluukin sitä tuntea. Ennen saattoi ihan mitätön asia laukaista kauheen ahdistuksen niin että tuntu ettei jaksa enää mitään. Olen siis mielestäni nyt "normaali", en mitenkään tunteeton tai superpitkäpinnainen.
Jos tämä ei ole provo niin ap olet aika idiootti.
No hyvä, nimittäin et sinä mikään Ystävä ole sitten ollutkaan!
Se on se sairaus joka sen aiheuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ehkä mulla oli vaan sopimaton lääke!
Luulin että ystävyyden pointti on juuri se, että voi huonoinakin hetkinä luottaa... tai sitten et ole YSTÄVÄ, vaan tuttava, tai joku muu hauskanpitoseuralainen.
Ja jos puoliso masentuu, niin se vasta raskasta onkin... mutta silloinkin on luvattu seistä rinnalla tukemassa...