Paras apu paniikkihäiriöön?

joka on jumittunut kotiin. En siis enään juuri uskalla poistua kotoa saati mennä johonkin tapahtumiin tms.



On karseeta olla aikuinen joka ei uskalla kaupassa käydä. Paniikkihäiriö ollut diagnosoituna kymmenisen vuotta. Alussa kokeiltiin lääkehoitoa jonka kuitenkin keskeytin heti alkuunsa raskaustoiveiden vuoksi. Nyt käytössä masennuslääkitys mutta siitä ei juuri apua. Paikkakunnan vaihdoksen vuoksi myös nyt hoitoasait retuperällä kun en ole saanut otetuksi yhteyttä mt:hen, saati että saisin mentyä paikallle...

tsemppiä teille kaikilla vaivasta kärsiville!

beetasalpaajat. Niitä on erittäin helppo saada. Niitä otetaaan vain tarvittaesssa eli esim. tuntia ennen ulos lähtöä. Ei riippuvuutta.

noi kofeiinia siältävät tuotteet onkin ihan ehdottomasti mun pitäny unohtaa. ei siis kahvia, vain teetä jossa ei kofeiina, ei energiajuomia jne.



lääkkeitä kokeiltu 2 jotka ei auttaneet, nyt kolmas menossa. tehosta en tiedä viel kun vasta kolmas päivä menossa.



alkuun kävin myös keskustelemassa psyk.sh:n kanssa. siitä oli apua.



tsemppiä sulle, tää on paskamainen vaiva. en sois tätä kenellekään kyllä.

lääkkeet auttaa monia, mutta on totta, että vaikka tiedän monia lääkettä syöviä, en tiedä ketään, joka söisi paniikkihäiriölääkkeitä JA olisi selvinnyt ilman sivuvaikutuksia. Niillä on taipumus aiheuttaa sopertelua ja vastaavaa. Aika moni tuntemani on myös päätynyt käyttämään useampia psyykelääkkeitä/rauhoittavia/päänsekoitusaineita ihan ei-lääkinnällisiinkin tarpeisiin. Lopputulos on, että nämä ovat entistä pahemmin sekaisin, unohtelevat asioita ja kompuroivat kävellessään ja sähläävät autoillessaan.... Ei ehkä kovin suositeltavaa

Juuri kenelläkään ne lääkkeet eivät myöskän ole vieneet kohtauksia kokonaan pois. Moni ei silti uskalla esim mennä vieraisiin paikkoihin tai matkustaa junalla ilman tukihenkilöä.



mutta tiedän pari sellaistakin tapausta, jotka saavat kohtauksia, mutta pystyvät pitämään ne hallinnassa ilman lääkkeitä. Heillä ei siis ole paniikkihäiriötä, he vain saavat kohtauksia (välillä tiheästikin) mutta koska he eivät pelkää kohtauksia, he voivat elää niiden kanssa. Yhden kanssa olen puhunut enemmänkin. Hän sanoi ensin pelänneensä niitä, mutta sitten alkaneensa ajatella, että no ei se mitään. Kun tunne tulee, hän keskittyy hengittämään rauhallisesti ja ottaa tarpeen vaatiessa kädell tukea seinästä tai maasta tai jostain, ja odottaa, että kohtaus menee ohi. Niitä tulee kuulemma ihan missä sattuu (koulussa, urheilukisoissa, autossa, myös yksin ollessa) mutta eivät ne enää häntä häiritse. Kun hän ei pelkää niitä, ne eivät myöskään rajoita hänen elämäänsä. Kaipa hänellä mielestään on oikeus saada sellaisia kohtauksia, joten niitä ei tarvitse peitellä. Ja ehkä kohtaukset ovat aika lieviä. Mutta muistan kyllä, että niiden alkaessa häntä todella pelotti ne kohtaukset, kun hän ei tiennyt, mitä ne ovat, ja hän kävi lääkärissäkin - olin tukihenkilönä mukana - ja sitten psykologilla, joka kai (siellä en enää ollut mukana) vaan sanoi, että niistä ei kannata tehdä numeroa.

Ihan turha ottaa vaan seinästä tukea.Ja todellakin on paska vaiva!