Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko 3-vuotiaamme normaali?
03.06.2009 |
3-vuotiaamme on vilkas, älykäs ja puhelias poika, joka on alusta lähtien ollut tosi itsepäinen. Nyt vasta kun perheessä on myös 1-v tyttö niin tajuan miten hankala poika on ja myös sen, että kaikki lapset eivät ole läheskään näin hankalia.
Poika on uhmakas, ei kuuntele puhetta, ei tottele käskyjä ja tekee yleensä täysin päinvastoin mitä pyydetään. Tällaista on ollut aina. Olemme taistelleet esim. vaatteiden pukemisen kanssa jo pari vuotta. Pikkasen helpotti kun oppi itse pukemaan, mutta vain vähän. Edelleen oikeastaan joka päivä saa "pakottaa" vaatteet päälle.
Turvaistuimeen meno takkuaa joka kerta. Hirveää painia ja voimankäyttöä puolin ja toisin ennen kuin huutavan ja täysillä teutaroivan ison lapsen saa kiinni.
Muutenkin arki takkuaa, vaikka tietyt asiat kyllä myös sujuvat kuten vaikka lääkkeiden otto.
Kun hän on päättänyt jotain, niin päätä on tosi vaikea kääntää. Hassuna esimerkkinä vaikkapa se, että hän ei saanut noin vuoteen piirtää eikä maalata. Syynä se, että heti kun antoi tusseja ja paperia niin hän maalasi lattiaa, seiniä, huonekaluja, mitä tahansa muuta kuin paperia. Joka kerta sama toistui: "Ei piirretä mihinkään muualle kuin paperiin" ja tarvikkeet otettiin pois. Hiton itsepintainen mukula kun toistimme tätä varmasti parisataa kertaa ennen kuin yhtäkkiä rupesi piirtämään paperiin!
Minulla oli ennen Mount Everestin mittainen pinna, mutta se on kyllä viime aikoina lyhentynyt nysäksi. Ei ole kiva suuttua pojalle koko ajan, mutta kun tuntuu että mikään muu ei auta. Ja auttaakohan sekään pitkän päälle. Pelkään, että poika turtuu aikuisten suuttumukseen eikä enää lotkauta korvaa sillekään. Tai vaihtoehtoisesti saa tosi huonon itsetunnon kun saa jatkuvasti huonoa palautetta.
Välillä tietysti myös parempia päiviä, mutta usein meinaa iskeä epätoivo kun kaikki tehdään aina väärinpäin.
Huolta aiheuttaa se, että lapsen isällä on ADHD ja suvussa muutakin neurologista häikkää.
Kommentit (16)
Ei lohduta nyt yhtään, mut iän myötä helpottaa.
terv. toinen temperamenttiteuvon äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on kaksi vuotta vanhempi hyvin tuon tyyppinen tapaus, ja kirja on herättänyt ajatuksia. Sinäkin voisit vilkaista sitä.
Aiemmin olen lukenut kirjan: Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys. Siitä pidin kovasti ja voin suositella sitä ihan täysillä.
Ei lohduta nyt yhtään, mut iän myötä helpottaa.
terv. toinen temperamenttiteuvon äiti
poikanne on saanut pikkusisaren niin nopeasti eli aika lyhyellä aikavälillä.Poika on varmasti vaistonnut tämän tilanteen jo raskausaikanasi ja alkanut siksi "hankalaksi".Hän varmaankin taistelee paikastaan äitinsä huomiosta.
vertaistuella. Meidän tyttö oli aivan samanlainen ja mielessä kävivät ties mitkä epäilyt. On ollut ihan vauvasta asti hyvin haastava lapsi ja toiset ovat kauhistelleet. Hyviä neuvoja sateli johdonmukaisista rajoista aina keskusteluihin. Mitään uusia käytännön konsteja ei kellään kuitenkaan ollut antaa mitä voisin tehdä toisin.
Nyt lapsi on 5-vuotias. Yllättäen hän on kasvanut ja kehittynyt muutamassa kuukaudessa huimasti. Entisestä mahdottomasta tapauksesta, kerhojen kauhusta on muutamassa kuukaudessä kypsynyt todella hyväkäytöksinen ja yhteistyökykyinen napero!
Eli meillä aika tuntui auttavan! Toistoa toiston perään ja pitkää pinnaa! Aurinkoista kesää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä aikalailla samankaltainen 3v poika... ei useimmiten kuuntele mitään ohjeita, pyyntöjä, käskyjä... lähtötilanteet ovat ihan kamalia (yleensä), kun juoksee vaan pakoon tms. Saa päivän mittaan useita raivareita, jonka seurauksena lyö/potkii minua (isäänsä ei koskaan). On kuitenkin ns. äitinpoika.... Pitäiskö tää vaan luottamuksena sit ottaa, että uskaltaa kiukuta rajusti just mulle?
Mulla vaan palaa hihat aivan liian usein siihen lyömiseen, kun se saattaa oikeasti sattua. Tuntuu, että pojalla ei ole yhtään empatiaa, kun nauraa vaan, jos mua sattuu... Olen pysäyttänyt tilanteen tietysti sanomalla, että mua ei saa lyödä, se sattuu / on väärin jne. Mennyt lapsen tasolle... pitänyt käsistä kiinni, kun ei tottele vaan pyrkii lyömään lisää.
Jäähypenkkiäkin olen kokeillut, mut karkailee siitäkin eikä oikein hyötyä.
Olen aika neuvoton... mutta tavallaan lohdullista kuulla, että muitakin on :)
joka sanoi että mistäs luulet että helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja muillekin vastanneille kiitos, ihanaa saada keskustella asiasta! Painaa äidin mieltä kun ihmettelee mitä tekee väärin tai mitä voisi tehdä toisin.
Pikkusisko on ollut pojalle vaikea paikka, mutta haastava käyttäytyminen alkoi jo ennen kuin tyttö oli tulossa. Oikeastaan hän on ollut jo pikkuvauvasta tosi vaativa (pienellä vauvalla tietysti ihan normaalia..).
Nykyään pikkusisko on pojalle jo arvokas ja hieno asia, siitä olen ylpeä koska olen tehnyt kovasti töitä sen eteen. Välillä lieskat lentävät, mutta kuitenkin perusvire positiivinen.
Huomaan, että kun muistan puhua käyttäytymisestä ja odotuksistani etukäteen niin asiat menevät usein paremmin. Siis ihan konkreettisesti kerron miten tulee käyttäytyä kun kävelemme autosta kirjastoon jne.
Ihana kuulla, että tämä saattaa mennä parempaankin suuntaan!! Kiitos kannustuksesta :)
ap
Ehkä jos ottaisit kepin pois perseestä, sieltä saattais helpottaa?
IHAN kaikilla ei oo adhd. Voi säälisäälisäälisääli sua kun sun lapsella on. Se oikeuttaakin sut oleen töykee.
Pistää mietityttään, et ehkä se on vaan tullu äitiinsä ja lääkäri pisti pelosta diagnoosin paperiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jos ottaisit kepin pois perseestä, sieltä saattais helpottaa?
IHAN kaikilla ei oo adhd. Voi säälisäälisäälisääli sua kun sun lapsella on. Se oikeuttaakin sut oleen töykee.
Pistää mietityttään, et ehkä se on vaan tullu äitiinsä ja lääkäri pisti pelosta diagnoosin paperiin.
Kiitos myös kirjavinkeistä! Keltikangas-Järvisen Temperamentti ja ihmisen yksilöllisyys löytyy kirjahyllystä, hyvä kirja tosiaan. Tulistuva lapsi pitää lainata kirjastosta, siitä löytyisi varmasti hyödyllistä asiaa.
Jotenkin myös helpottaa tajuta, että lapsella kertakaikkiaan on haastava/vaikea temperamentti. Silloin ymmärrän paremmin, ettei tilanne oikeastaan ole kenenkään "vika" (ei lapsen eikä aikuisten), ja että apua löytyy esim. kirjallisuudesta ja vertaistuen kautta.
Joskus olen turhautunut siihen, että olemme saaneet hyväätarkoittavia neuvoja joista ei meidän tilanteessamme ole oikeastaan mitään hyötyä. Esim. siisteyskasvatus oli pitkä ja vaikea prosessi (joka itse asiassa jatkuu edelleen kun poika kieltäytyy kakkaamasta). Meille ihmeteltiin esim. miksi emme vain ota pojalta vaippoja pois, kyllä se siitä oppii. No, oli kokeiltu - seurauksena yli 12 tunnin virtsanpidätys ja kamalia, tuskallisia pissanhoukutteluhetkiä. Eli neuvojan ohje varmasti tepsii useimpiin lapsiin, mutta meidän tilanteessamme ei. Kuitenkin koin silloinkin epäonnistumisen tunteita vanhempana, kun olisi pitänyt vain pitää pää kylmänä ja muistuttaa itselleen pojalla olevan haastava temperamentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miellyttää vanhempiaan käyttäytymällä hienosti. Pikemminkin on tarkoituksella yrittänyt provosoida, testata ja koettaa rajojaan. Onneksi alla oli tuo ihanan helppo ja fiksusti käyttäytyvä esikoinen, että kokemusta toisenlaisestakin lapsesta oli.
Sääliksi vain on käynyt isosiskoa, kun tuollaisen pikkuveljen sai. Tyttö kun olisi halunnut halittavan ja paapittavan suloisen kaverin, mutta saikin purevan, tönivän ja ilkeyksiä keksivän kiusankappaleen.
Nyt alkaa jo leikit sujua niin, että pystyvät sovinnolla leikkimään yhdessä jopa tunnin, parikin. Se on mielestäni niin suuri edistys, että olen alkanut toivoa pojasta kasvavan vielä ihan kunnollisen ihmisen (mitä yhdessä vaiheessa ihan vakavissani epäilin!)
pidät lukemisesta. Minä olen tuollaisen lapsen kanssa alkanut lukemaan kaikenlaista, joten täälläkin sitten aina tyrkytän kirjavinkkejäni. Mutta yleensä mulle jää sellainen olo, ettei kovin moni pidä lukemisesta.
Muakin lukeminen kuitenkin helpottaa jotenkin. Tuo Tulistuva lapsi -kirja on sellainen amerikkalaistyyppinen tee näin, niin lapsesi toimii näin -ohjekirja. Itseäni tuon tyyppinen ehdottomuus vähän tökkii, joten siksi laitoinkin, että kirja herättä ajatuksia. Amerikkalaisissa kasvatusoppiassa kun tyypillisesti saadaan lapsi kyllä toimimaan aikuisten toivomalla tavalla, mutta sitten ei kerrota, että onko ne aikuisten toiveet aina lapselle hyväksi. Eli tuossakaan kirjassa ei ole kovin monipuolisesti käsitelty sitä, mitä prosesseja aikuisen toiminta lapsessa herättää, ja kirja on jotenkin niin ehdoton, että sellainen ehdottomuus herättää vähän epäluuloja.
Mutta vinkkejähän voi silti kokeilla ja ottaa käyttöön soveltuvin osin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopukseni (3:s lapsi) on myös vähän poikasi kaltainen: ikänsä olemme taistelleet hänen kanssaan melkein joka asiasta: pukeminen, syöminen, uloslähtö jne. Haluaa päättää itse kaikesta, tietysti:). Aamuisin valitsee vaatteet itse, turha yrittääkään muuta. Joskus voi onnistua huijaamaan päälle "oikeammanlaiset" vaatteet. Haalarit pakotin päälle eilen kun menimme ulos, ei millään olisi halunnut niitä kun on tottunut takkiin!
Syödessä on ihan turha yrittääkään pakottaa mitään syömään JOS poika ei itse halua... Syö sitä mitä tykkää, ei maista outoja makuja.
On todella itsepäinen luonne. Ajattelen että on normaali, mutta itsepäinen ja itsenäinenkin. Hyvähän sekin toisaalta on, vaikka raastaa meidän hermoja!
Tunnet itse poikasi parhaiten. JOs tuntuu ettei ala yhtään helpottamaan, niin otat yhteyttä neuvolaan. Kyllä viimeistään nyt 3-4 -vuoden iässä pitäisi uhmakin vähän rauhoittua ja tulla esille sellaista "järkevämpää" lasta. Ainakin näin on ollut mun vanhempien lasten kanssa!
Sääliksi vain on käynyt isosiskoa, kun tuollaisen pikkuveljen sai. Tyttö kun olisi halunnut halittavan ja paapittavan suloisen kaverin, mutta saikin purevan, tönivän ja ilkeyksiä keksivän kiusankappaleen.
)
Alue: Aihe vapaa
kyseenalaistat oman kasvatuksesi ja olet kyllä tehnyt kaiken samoin kuin mitä minä olisin tehnyt. Muista vaan kehua poikaa kaikesta, ja perustella kaikki lapsen oman ymmärryksen tasolla. Esimerkiksi seiniin ei voi piirtää, koska seiniä ei voi pistää kirjekuoreen ja isovanhemmalle..
pinnaa ja johdonmukaisuutta, rajoja ja rakkautta. ei välttämättä mitään neurologista poikkeavuutta vaikka suvussa olisikin.