Kun oma 5,5-vuotias tyttö on toisten mielestä

ärsyttävä. Sydäntä raastaa, kun ei kukaan lapsi oikein halua leikkiä hänen kanssaan. Tiedän, että lapsi on "liian" innoissaan ja villiintyy aina kun leikkii. Ja kun pyytää leikkimään toista lasta, ei kukaan halua enää... Olen koettanut selittää tytölle, ettei saa liikaa alkaa juosta ja kiljua. Kun alkaa juoksuleikki, repii esim. vaatteista kiinni toisia ja kiskoo käsistä. Ei siis tarkoita tehdä kipeää eikä vahinkoa, mutta vain innostuu. Löytyisikö neuvoja, miten hienovaraisesti saisi lasta ohjattua ja ojennettettua oikeaan suuntaan?

ei siis erityislapsi...

Ihanko oikeasti haet jotakin hienovaraista tapaa ohjata lapsi pois moisesta käytöksestä? o.O



Itse en katselisi moista peliä hetkeäkään. Vaikka kuinka innostuu niin toisia EI satuteta, kun se noinkin tahallista on. Lapsi EI raavi, EI revi vaatteista eikä tee muutakaan, joka käsittää toiseen ihmiseen tahi eläimeen holtitonta käsiksi käymistä.



Itse nappaisin lapsesta kiinni - satuttamatta tietenkin - ja veisin jäähylle. Minä alkaisi mitään hyssynhyssyn Lissu-kiltti, äläpä nyt noin remua -puheita pitämään. Selittää asia toki pitää, mutta ehdoton on oltava.



Tekisin saman muuten myös sille vieraan lapselle, joka kohtelisi omaa lastani noin esim. puistossa. Kellään ei ole oikeutta kajota toiseen moisella tavalla. Ei edes erityislapsella - joka tämä tapaus ei edes ole - vaikka hänelle asia tulisikin selittää toisin kuin "normaali" lapselle.



Kuria, kiitos!

Meillä oli vähän samanlaista tuossa iässä, mutta jo vuoden päästä lapsi tajusi ettei kannata koskea muihin. Silti vielä eskarissakin joskus on innostunut vähän liikaa ja mm. vetänyt vieressä juosseen kaverinsa juoksukisassa nurin. Silti tilanne on tosi paljon helpottunut lyhyessä ajassa.

edessä, paljon ihmisiä, lapsiakin. Ihan jo kauhistuttaa etukäteen lähteä, kun aina tuntuu että kaikki alkavat tiuskia lapselle kyllästyttyään meteliin. Sitten lapsi itkee surullisena "kun kukaan ei halua olla hänen kanssa".

Meillä kaveripiirissa samanlainen tapaus (tosin oli himpan verran nuorempi) ja juuri tuosta "ethän viitsisi" -tyylistä ei ollut mitään hyötyä. Ja tosiaan alkoi kaverit jo karttaa eikä tyttö siltikään osannut lopettaa/tajunnut yhteyttä. Sitten äitinsä otti käyttöön tavan että kun leikki alkoi painotti tytölle että kenenkään ei saa koskea ja jos ei uskonut/muistanut niin pois vaan leikeistä. Vähän karuahan oli kun ei varsinaisesti tahallaan ketään satuttanut ym mutta keino kuitenkin auttoi. Parempihan tuo on karsia tässä vaiheessa, koulussa lapsen kannalta vielä ilkeämpi tilanne ja kavereita ei enää niin helpolla saa takaisin. Nyt vielä näille pienemmille pystyi sanomaan että "kokeilkaas uudestaan ottaa xx mukaan". Mun mielestä ei kuitenkaan yhdellä ole oikeutta pilata muiden leikkejä oli sitten syy käytöksen mikä tahansa ja vaikka kuinka mielensä pahoittaisi, tuon ikäinen ei kuitenkaan ole enää mikään 2 vuotias - joka tosin sekin kylmästi poistetaan hiekkalaatikolta jos heittää hiekkaa.

Mutta ihan oikeasti, olisiko aika katsoa peiliin?

Kasvatus on tainnut mennä vähän metsään...



Selvät ohjeet lapselle, kun niitä ei noudateta, huomautetaan ja jos se ei tepsi, seuraamus (= vaikka pois leikistä). Vanhempia tässä tarvitaan.

edessä, paljon ihmisiä, lapsiakin. Ihan jo kauhistuttaa etukäteen lähteä, kun aina tuntuu että kaikki alkavat tiuskia lapselle kyllästyttyään meteliin. Sitten lapsi itkee surullisena "kun kukaan ei halua olla hänen kanssa".

Ilmeisesti te vanhemmat ette juuri puutu lapsenne käytökseen, jos muiden ihmisten täytyy "tiuskia" lapselle... Eli seuraavan kerran kun olet mukana seuraamassa lasten leikkejä ja lapsesi alkaa villiintyä poistat hänet leikistä rauhoittumaan. Ja muistutat säännöistä: ei kosketa toisiin lapsiin jne... Ja tietysti puhutte sopivasta käytöksestä kotona jo etukäteen ja selvitätte miksi toisiin ei saa käydä käsiksi (satuttaa, ei tunnu kivalta, pelottaa muita, leikit menee pilalle...jne.)

Ottakaahan nyt itseänne niskasta kiinni, muuten lapsenne kaverisuhteet ovat todella vaarassa.

mistä me tiedämme, miten hän on lastaan kasvattanut.



Auttaisiko, jos olisit mukana niissä leikkitilanteissa ja yrittäisit ohjata leikin rauhallisemmaksi?



Ymmärrän oikein hyvin, että ap ei halua nujertaa lastaan liialla kieltelemisellä ja arvostelulla. Mutta ajattelepa ap toisinpäin: jos et kerro lapselle, mikä seikka on se, joka toisia lapsia harmittaa ja loitontaa, hän pitää itseään kokonaisuudessaan huonona ja muiden mielestä vastenmielisenä. Kun oikeasti kyse lienee siis väärästä käyttäytymistavasta tietyissä tilanteissa.



Jos lapsesi on neurologisesti normaali, hän oppii aikanaan. Koeta ohjata tilanteita ja muistuttaa lastasi. Ota tarvittaessa hänet hetkeksi toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Pyydä päiväkodista neuvoja ja tukea - yhteinen rintama on tehokkain tapa puuttua ei-toivottuun käytökseen.



Ja muista kehua lastasi aina, kun on vähänkään aihetta!!

mistä me tiedämme, miten hän on lastaan kasvattanut.

Jos "normaaliksi todettu" 5,5-vuotias ei osaa leikkiä hermostuttamatta muita siinä määrin, että äitiä ahdistaa ajatus lähitulevaisuuden juhlista, on minusta vanhemmilla kaikki syy miettiä omaa osaansa asioiden kulkuun.

Varmasti he ovat parhaansa tehneet ja nytkin pyytää neuvoja. Sana temperamentti on kaiken a ja o

lapselle sanotaan rauhallisesta, mutta napakasti ennen leikkiä ja siis muiden lasten kanssa olemista jo, että miten tulee toimia



eli toisiin ei kosketa ei revitä vaatteista, ei tönitä jne

ja seurataan leikkiä vierestä, jos ja kun hurjastelu alkaa siihen puututaan välittömästi, eli lapsi påysäytetään ja kerrotaan et noin ei tehdä, jos sana ei auta niin jäähylle



ja kyllä todellakin normaali 5v oppii ja nopeaan, varsinkin kun muut kaverit kaikkoaa niin johan älyy

Pelkkä kieltäminen ei tuossa iässä enää auta, vaan teidän on keskusteltava asioista lapsen kanssa. Kerro lapselle konkreettinen esimerkki, jolloin tämä käyttäytyi väärin ja miettikää yhdessä (anna lapsen kertoa itse mahdollisimman paljon), kuinka seuraavalla kerralla tulisi toimia.

Lapsi tarvitsee ikäistään seuraa.Onko ainokainen ja kotona hoidettu?

Varmasti he ovat parhaansa tehneet ja nytkin pyytää neuvoja. Sana temperamentti on kaiken a ja o

Temperamentti ei _voi_ olla syy siihen, että 5,5-vuotias, jota on kasvatettu ottamaan toiset huomioon ja ohjattu käyttäytymään oikein ryhmässä, toimii ap:n kuvailemalla tavalla.

Joko vika on vanhemmissa, tai lapsella on jonkinlainen häiriö.

miten lasta täytyy kasvattaa. Mutta ei temperamentti oo mikään syy, jonka varjolla lapsi saa repiä muita. Temperamenttisen lapsen kasvattaminen vaan vaatii vanhemmilta enemmän kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä, mutta kyllä lopputulos on temperamentista riippumatta oltava se, ettei leikkikavereita kohtaan käytetä väkivaltaa.



Mulla on temperamenttinen poika, joka on poistettava leikistä sata kertaa, ennen kuin uskoo, että muiden kiusaaminen ei kerta kaikkiaan käy. On mulla myös toinen poika, joka uskoo kerrasta tai viimeistään kahdesta kerrasta. Mutta mun homma on saada myös tuo temperamenttisempi uskomaan, sillä muuten se hakkaisi veljeään joka ikinen päivä, eikä veljen rooli todellakaan ole olla hakattavana.



Eli vanhempien on syytä alkaa hoitamaan duuniaan. Näin sanon minäkin.

pitäisi ymmärtää, ettei se sun Lilli mitään pahaa tarkoittanut, vaan vain innostui liikaa. Kun lasta sattuu, niin ei sitä kiinnosta pätkääkään miksi Lilli teki niin, vaan häntä kiinnostaa vain, että häntä sattui ja se oli Lillin syy.

itteäs saat syyttää jos et oo kakaraas kasvattanu. en mä ainakaan pakota lastani leikkimään kurittomien kakaroitten kanssa. kun kotona hyysätään ja ppapotaan liikaa niin lapsista kasvaa just tollasia jotka ei osaa ottaa muita huomioon, pian lapset sitten onkin ilman kavereita.. surullista :( mutta itteäs saat syyttää. lapsi-parka :(

joka saa töiniä pienempiään mennen tullen, eikä vanhemmat saa persettään ylös sohvalta, että ojentaisivat lastaan. Kuinka ollakaan ne pienemmät on juuri mun lapset, ja tää tönijä on vanhempiensa ainokainen, lellitty.



Ja pari kertaa on sitten käynyt niin, että on ollut oikeasti vaarallinen tilanne, kun mun lapsi on tönäisty alas tuolilta, eikä vanhemmat reagoi tilanteeseen mitenkään, vaikka näkevät tilanteen kyllä sieltä sohvaltaan. Enkä edes häpeä, että oon silloin kilahtanut sille pennulle ihan täysin. Mun puolesta vanhemmat saisivat itse hoitaa lapsensa kasvattamisen, mutta kun eivät sitä kerran halua tehdä, niin sitten minä hoidan sen omalla tavallani, eli huudan sille kakaralle niin, että uskoo.