Minkälaisia miehiå noin muuten yleensä ovat äidin kanssa napanuorasuhteessa olevat miehet?
Esim tuo case Samu Haber. Äiti siellä äiti täällä, äiti keikoilla, äiti lomamatkoilla tyttöystävän kiusana.
Oma miesystäväni on kanssa lähes oidipaalinen äitisuhteessaan. Henkisesti hån ei osaa koskaan tulla vastaan, ristiriidat ratkaistaan aina "no en voi mitään etsi uusi, jos en kelpaa". Huolehtia kyllä osataan ruokaa laittaa yms, mutta henkisesti ooen yksin.
Kommentit (6)
Mun exä oli tommonen. Kun erottiin, alkoi seurusteleen itseään vanhemman äitinsä kopion kanssa. Nyt oon kiitollinen, että pääsin eroon.
Lapsena äiti oli sekopää ja isä oli väkivaltainen. Näistä huonoista vaihtoehdoista poika turvautui ja takertui äitiin, joka sentään joskus jakoi hyvyyden murusia.
Aikuisena mies on edelleen henkisesti kiinni äidissään. Ei osaa kantaa vastuuta itsestään, teoistaan tai mistään. Ei omaa mielipiteitä. On kaveriton ilman parisuhdehistoriaa. Syrjäänvetäytyvä ja omalaatuinen.
Kotinurkilla pyörii, vaikka omassa asunnossa kyllä. Toivoisin, että ottaisi kunnon irtioton lapsuusmaisemiin ja lapsuudenperheeseen esim. työkomennuksella toisella puolella Suomea. Mutta haluaa pysyä siellä missä on aina ollut. Ja äidin mielestä poika on täyttä kultaa ja joku saisi hyvän miehen. On vaan kumma, kun kukaan ei ole ottanut.
Miellyttämisenhaluinen ja pohjimmiltaan epävarma, yleensä todellinen itsenäistyminen ja aikuistuminen jäänyt syystä tai toisesta puolitiehen.
Joskus olin suhteessa tällaisen miehen kanssa, onneksi kerrasta oppii!
Vierailija kirjoitti:
Oma mieheni on sairauteen asti miellyttämishaluinen. Äitinsä on marttyroiva draamaqueen. Miehelläni ei koskaan ole saanut olla omia mielipiteitä, eikä niitä ole nyt aikuisenakaan. Olen itse aivan kypsä tähän. Sanoin eroavani, eikä mies siihenkään osannut mitään sanoa. Ei että haluaisiko hän erota vai ei. En jaksa enää.
Just niin kuin mun mieheni!
Ja hänen äitinsä on ihan kamala marttyyri ja riidan haastaja, ja nuo omat mielipiteet ovat myös olleet kiellettyjä ja vääriä.
Mä ymmärrän hyvin miestäni, mutta toisaalta en mäkään meinaa jaksaa enää.
Olen tajunnut että hän on hakenut musta vain äitihahmoa jollain tavalla.
Ja juuri samanlainen tilanne on meilläkin ollut, olen puhunut erosta eikä mies osaa sanoa juuta ei jaata. Sulkeutuu vain.
Mulla on kaksi poikaa, ja aion hitto vie tehdä kaikkeni että nistä tulee edes vähän täysjärkisiä!
Oma mieheni on sairauteen asti miellyttämishaluinen. Äitinsä on marttyroiva draamaqueen. Miehelläni ei koskaan ole saanut olla omia mielipiteitä, eikä niitä ole nyt aikuisenakaan. Olen itse aivan kypsä tähän. Sanoin eroavani, eikä mies siihenkään osannut mitään sanoa. Ei että haluaisiko hän erota vai ei. En jaksa enää.