Perutaankohan penkkarit?
Kommentit (14)
Toivon todella että perutaan. Tansseissa leviää kuin rutto.
Nyt olisi fiksuinta laittaa toiset asteet kokonaan kiinni ja jättää oppilaat "luokalle".
Teinit kontaktoivat usein 200-500 päivässä, eli ovat superaktiivisia. Nyt pitää kontaktien määrää laskea.
Paras olisi ulkonaliikkumiskielto alle 30 vuotiaille pariksi kuukaudeksi.
Jättää luokalle? Mille ihmeen luokalle? Ei lukiossa ole mitään luokkia, ainoastaan suoritettavia kursseja. Tänäkin syksynä niitä on suoritettu täysin normaalisti, etänä ja lähinä.
Siihen on vielä aikaa ja asenne ehtii muuttua Koronan ja sen vaarallisuuden osalta. Eli jos ymmärretään että Koronan tappavuus ei pahemmin eroa influenssasta ja kyseessä ei ole niin vaarallinen tauti kuin kauhuskenaariot maalailevat, niin penkkarit ja vanhat järjestetään. Kuitenkin ajallisesti ne osuvat hengitystiesairauksien osalta pahimpaan aikaan, joten vaara on tietysti niiden peruuntumisestakin. Luulisi että ne kuitenkin pyrittäisiin järjestämään vaikka pienemmissä ryhmissä.
Toivon, että ei. Nuo ovat kuitenkin niin tärkeitä sukupolvikokemuksia. Itsekin vielä 40+ muistelen lämmöllä sekä penkkareita että vanhoja.
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että ei. Nuo ovat kuitenkin niin tärkeitä sukupolvikokemuksia. Itsekin vielä 40+ muistelen lämmöllä sekä penkkareita että vanhoja.
No sitä ei kyllä sitten taas muisteta lämmöllä jos kulkutauti leviää noissa juhlallisuuksissa.
Minä pukeuduin penkkareissa hirveksi
Penkkarit ja vanhojentanssit ovat aivan turhia ja vanhentuneita tapoja/tapahtumia. Stressiä ja vaikeuksia muutenkin paineiden alla eläville lapsosille. Keskittyisivät vaan opiskelemaan, niin ei tarviis ruikuttaa sitten kirjoitusten tuloksia.
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella että perutaan. Tansseissa leviää kuin rutto.
Nyt olisi fiksuinta laittaa toiset asteet kokonaan kiinni ja jättää oppilaat "luokalle".
Teinit kontaktoivat usein 200-500 päivässä, eli ovat superaktiivisia. Nyt pitää kontaktien määrää laskea.
Paras olisi ulkonaliikkumiskielto alle 30 vuotiaille pariksi kuukaudeksi.
Mene puskaan pelkäämään keskenäsi tautia lopun elämäksi.
Luultavasti kyllä. Ainakin Jyväskylä jossakin kohtaa jo uutioi, että normaalissa muodossaan vanhoja ei olisi tulossa. Koulukohtaisesti voi kai jotakin nyhertää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että ei. Nuo ovat kuitenkin niin tärkeitä sukupolvikokemuksia. Itsekin vielä 40+ muistelen lämmöllä sekä penkkareita että vanhoja.
No sitä ei kyllä sitten taas muisteta lämmöllä jos kulkutauti leviää noissa juhlallisuuksissa.
Tauteja on ollut aina ja tulee olemaan. Joka vuosi varmasti joku saanut sen influenssankin. Ahdasmielistä tunkea se koronalässytys joka paikkaan ja se on sit kiikkustuolissa kivaa istua kun ei elämällään tehnyt mitään eikä nauttinut siitä.
Meidän kaupunki perui yo-juhlat myös elokuun lopussa, vaikka kaupungissa ei moneen kuukauteen ollut yhtään tartuntaa. Kuitenkin esim. Helsinki ja monet muut kaupungit piti juhlat, vaikka tartuntoja oli.
Tästä olen katkera lapseni puolesta.
Niin, minäkin odotin ainokaismme lakkiaisia mutta ei sinne vanhemmat päässy, onneksi lakitettavat kumminkin.
Ei peruta kun on maskit 😷