Lue keskustelun säännöt.
Nuorutenne masennukselle/ahdistukselle/muulle raskaalle menettäneet, miten olette aikuisena rakentaneet omaa identiteettiä?
13.10.2020 |
Itse olen 23-vuotias, ja katson parantuneeni 13-vuotiaana alkaneesta masennuksen, ahdistuksen, viiltelyn ja syömishäiriöiden kierteestä noin puolitoista vuotta sitten. Siitä pisteestä tähän on tapahtunut valtavasti edistystä, mutta huomaan välillä, että olen hukassa itseni kanssa. Tämä hukassa olemisen tunne tulee siitä, että kun niin suuri osa tähänastisesta elämästä on keskittynyt itsensä ja muiden ihmisten sekä koko maailman vihaamiseen, kaikesta ahdistumiseen, yksin murehtimiseen, pelkäämiseen jne, niin integroituminen normaaliin, sosiaaliseen, hyvinvoivaan elämään on välillä hankalaa. Tuntuu, kuin minulla ei olisi perustuksia. Millaisia aikuistumisen kokemuksia teillä muilla entisillä "ongelmanuorilla" on ollut minäkuvan rakentamiseen liittyen?
Kommentit (10)
Se oman elämän rakentaminen vaatii vielä toisen puserruksen. En oikein osaa sanoa miten olen sen itse tehnyt, mutta aikaa tässä on mennyt ja matkalla masennuskin on uusinut pariin kertaan. Hyvät ihmissuhteet, mielekäs työ, harrastukset, lemmikit jne. tuovat sisältöä elämään. Nyt vasta 4-kymppisenä minulla on ensimmäistä kertaa mielekkäitä ihmissuhteita (vastavuoroisia, turvallisia, läheisiä, tunneälykkäitä) ja hyvinvointini on harpannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile erilaisia harrastuksia ja ajanvietteitä, kirjastoa, kahvilaa yms. Ylläkin ehdoteltu lemmikki voisi olla hyvä jos eläimistä tykkäät. Iso työ aloittaa mutta pikkuhiljaa helpottaa.. Tsemppiä!!
Samaa mieltä kuin kakkonen. Aikaa se vie, mutta kun saa ns. paranee niin on oman elämän rakentaminen helpompaa. Voiko elämässä koskaan olla muutenkaan valmis? Minusta ei. Ja mitä tulee "normaaliin, sosiaaliseen, hyvinvoivaan elämään", mielestäni ei kannata alistua elämään tietyn muotin mukaisesti, siitä tulee vain onnettomaksi. Muita ihmisiä ja normeja ei kannata ottaa liian vakavasti. Kunhan löytää tietyn varmuuden itsestään, että selviää pahoistakin tilanteista, niin loppu on jo aika helppoa.
OIskai se hyvä tietää että kuka on ja mitä oikein haluaa elämältä, mikä ois vaikka ala yms.
Yksi hyvä sydän ystävä nuorella aikuis iällä nosti masennuksesta ja sai minut katsomaan elämää positiivisemmin. En ole vieläkään todellakaan tasapainossa, mutta parempaa päin koko ajan. Olen oppinut hyväksymään itseni paremmin ja aktivoitunut enemmän.
Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ollut ulkopuolisuuden ja outouden tunne. Koen ettei ulkonäköni vastaa sitä millainen olen sisältä. Olen pihalla kaikesta ajankohtaisesta ja viihdyn hyvin omissa ajatuksissani. Aika outo olen.
Olen 33, ja vasta vuosi sitten alkanut pohtia minäkuvaani, persoonaani, tunteitani, historiaani... Aiemmin olen ollut ihan pihalla. Tällä hetkellä olen ihan järkyttynyt siitä, miten iso osa elämästä on mennyt ohi kaiken masennuksen, ahdistuksen, alkoholin ym. p****n kanssa :,(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse ajattelen et vaikea jakso elämässäni oli vaihe joka muokkasi minusta aikuisen. välillä toki harmittaa mut olen sittemmin saanut mukavia ystäviä.töitä ja sisältöä elämään uskosta.
Olen 30 ja edelleen identiteettini on hukassa enkä tiedä mitä haluan.