Elatusmaksuista lomakuukausina
Miten menee elarit, kun lapset ovat nyt ensimmäistä kertaa meillä puolet kesäkuusta ja puolet heinäkuusta.
Puolitetaanko kyseisen kuun elarit vai onko tämä otettu huomioon koko elarimaksuja laskettaessa sossussa?
Kommentit (15)
Mies maksaa 100 euroa ylimääräistä eli 600 euroa kahdesta lapsestaan. Lisäksi myös kännykät, tietsikan, fillarit ym isompaa.
Keväällä exältä tuli toive, että ostaisimme lapsille vaatevaraston kotiimme, että hänen ei tarvitsisi pakata laukkuja _jatkuvasti_. Aika erikoinen toive tämäkin. Tottakai jotain varakamppeita on meidänkin kodissamme heille, mutta kaiken ostaminen on mielestäni ihan peestä.
Siksi mielestäni on ihan oikeutettua puolittaa elarit näiltä kahdelta lomakuukaudelta. Ajattelin kysäistä vain, että onko asiaan jokin virallinen linja vaiko voidaanko näistä vain sopia.
Mutta voihan siihen lähivanhemman kanssa koittaa neuvotella muutoksia, jos lapset ovatkin etällä huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Myöskään mun oikeustajuuni ei mahdu se, että etä joutuu maksaa tuplaelatuksen lapsesta, eli sen lisäksi että itse elättää lasta suoraan täytyy maksaa lapsen elatuksesta myös lähille.
Itse (olen lähi) sanoin etälle heti että ei tarvitse maksaa kesäkuulta elaria kun lapset on suuren osan kesäkuusta siellä etän luona. Oli lapsia tai ei, joudun maksamaan asuntolainani, vesi- ja sähkölaskuni, mutta en koe että exäni täytyisi tähän ottaa osaa jos hän kerran ruokkii lapset luonaan.
Tosiaan monen on vaikea luopua saavutetuista eduista, mutta mielestäni olisi hyvä joskus miettiä onko oikeasti aina oikeutettu siihen elatusmaksuun.
Sen mukaan mennään mitä on elatussopimukseen kirjattu. Jos sopimuksessa ei ole erikseen mainittu että maksua alennetaan siltä ajalta kun lapsi on etällä, niin sitten ei alenneta. Jos mainitaan, sitten mennään sen mukaan.
Nämä asiat pitää huomioda silloin kun nimeään paperiin vääntää. Tai tietysti pikkuisen ennen...
Sen takia, että saahan miehen eksä kuitenkin lapsilisän ja lapsesta ei käytännössä ole kuluja kesä-heinäkuulla lainkaan. Ja tarvitaan mekin sen takia isompi asunto jne.
aianhan kaikki täällä ovat sitä mieltä.
Kaikki ovat myös sitä mieltä että kenenkään lapsia ei ilmaiseksi kuulu hoitaa.
Miksi ihmeessä silloin ei etävanhempi maksa lähivanhemmalle palkkaa niistä ylimääräisistä tunneista jolloin lähivanhempi hoitaa lasta etävanhemman puolikkaalla?
Sen mukaan mennään mitä on elatussopimukseen kirjattu. Jos sopimuksessa ei ole erikseen mainittu että maksua alennetaan siltä ajalta kun lapsi on etällä, niin sitten ei alenneta. Jos mainitaan, sitten mennään sen mukaan. Nämä asiat pitää huomioda silloin kun nimeään paperiin vääntää. Tai tietysti pikkuisen ennen...
Ei niitten huoneita loman ajaksi vuokralle anneta.
Niin että isän luona ei huonetta ole lapselle?? Miten se aina äideiltä jää huomaamatta!!!
Itse olen yksinhuoltaja ja olen laskenut tarkasti exän kanssa lapsen kulut ja että exä maksaa puolet.
Kummallakin on pakko olla tilaa lapselle vaikka olisi vain yhden vkl isän luona niin kyllä silti huone hänellä on. Eli asumiskuluja ei tarvitse kummankaan maksaa. minä saan lapsilisän 146e mikä korvaa vaate ja harrastuskulut. muu kulutus menee puoliksi. Eli ex maksaa 100e/kk mikä menee suoraan säästötilille ja josta sitten ostan sängyn koulupöydän pyörän ym mitä tarvitsee.
Ja en ole hyvätuloinen vaan ihan tavallinen hoitaja. Ihme vaatimuksia teillä tuntuu olevan..
Mies on sen allekirjoittanut, joten on sitoutunut maksamaan elarin myös kesäkuukausilta. Se on sitten eri juttu, jos lähivanhempi haluaa tulla elarissa vastaan, mutta mikään pakko ei ole!
Mun exäni on lasten kanssa kesällä kaksi viikkoa putkeen (normaalisti näkee joka toinen viikonloppu). Hän ei todellakaan halua mitään elatusmaksun alentamista! Päinvastoin - olen lähdössä lasten kanssa Kreetalle ja hän HALUAA maksaa lasten matkat KOKONAAN! En minä häntä kiellä, mutta en ole sitä pyytänytkään... Exiä on monenlaisia ja minulla on onneksi fiksu tapaus exänä. :)
Ei niitten huoneita loman ajaksi vuokralle anneta.
eihän lähikään maksa vain esim. puolta vuokrasta noilta kuukausilta jolloin lapset eivät ole kotona. Voittehan toki neuvotella asiasta, jos vaikka satasen vähemmän maksaisi.
Onhan se vuokra/yhtiövastike yksi hyttysen kukku verrattuna ruokaan ja lomahuvituksiin, minkä me maksamme suurpesueemme kanssa...
minkä lastaan arvostaa. toinen enemmän ja toinen vähemmän.
miksi pitäisi puolittaa?
Miehen lapset meillä vain satunnaisesti ja nyt loma-aikana puolet kuukaudesta niin myös elatusmaksuja maksetaan vain puolet siltä ajalta.
minkä lastaan arvostaa. toinen enemmän ja toinen vähemmän. miksi pitäisi puolittaa?
jotka eivät saavutetuista rahoistaan luovu. Joten siksi tuollaisia vastauksia. Etävanhemman kulut on etävanhemman asia ja koska etävanhempi elää niin vähän arkea lastensa kanssa, niin hänen kuuluukin maksaa lähivanhemmalla, ja mieluimmin vähän enemmän (jos ei enempää maksa, niin siinä näkee miten vähän arvostaa lastaan...).