Ihmisen valehtelu itselleen ikävissä asioissa

Kaverini isä sairastaa syöpää ja on todettu, että hän on parantumattomasti sairas, sillä syöpä on sen verran laajalle levinnyt. Kaverin kanssa ollaan avoimesti puhuttu, että sairaus voi viedä sitten hyvinkin nopeasti ja hän on ollut samaa mieltä ja antanut ymmärtää, että tiedostaa tilanteen.
Nyt sitten kaveri soitti, että isän kunto on romahtanut, eikä hän pysty enää juurikaan liikkumaan tai syömään. Kaveri totesi perään, että ei isästä taida enää töihinkään olla. Siis hetkinen... Töihin? Tämä isähän kuolee todennäköisesti tämän kuun aikana jos realisteja ollaan.
Kyllä se näemmä silti näyttää monen ihmisen kohdalla olevan, että vaikka annetaan ymmärtää että ymmärretään tilanteen vakavuus, niin siten kun se tilanne oikeasti konkretisoituu, niin näin ei olekaan. Sitten luodaan kuitenkin ihan päinvastaisia mielikuvia itselle. Kait se kieltäminen ja tietynlainen itselleen valehtelu sitten on eräänlainen tapa käsitellä asioita.
Tämä teksti ei ole kettuilu aihepiiriä kohtaan, vaan lähinnä mielenkiintoinen psykologiaan porautuminen.