Lue keskustelun säännöt.
Kun yhteiskuntaluokka tulee ystävyyden tielle
06.10.2020 |
Näinhän käy, kun osa jatkaa opintojaan ja toiset menevät töihin varhain. Kaveruus kyllä kestää vielä opiskeluajan tuurilla, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun se koulutettu menee duuniin, duunarikaveri alkaa jäädä taustalle. Tulee uudet sosiaaliset ympyrät, rahalliset ja kulttuuriset mahdollisuudet, ehkä lapsia. Eikä se duunari sovi siihen kuvioon. Niin kävi minulle, 15 vuotta yhtä pitänyt kaveriporukka lopulta vaan hajosi, kun yhteiskuntaluokka kylmästi meidät erotti. Kyllä minä sen toisaalta ymmärrän, mutta silti se on outoa. Olimme ystäviä pitkään, miksi yhtäkkiä kaikki muuttui?
Kommentit (19)
Ne kaverit on saatu uskomaan, että duunarit ovat huonompaa väkeä eivätkä enää kehtaa olla kanssasi tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä onneksi on välit säilyneet, vaikka toki jonkin verran etäisyyttä on tullut. Yhteinen harrastus (musiikki) kuitenkin pitää kuitenkin kontaktin yllä.
Vierailija kirjoitti:
Ne kaverit on saatu uskomaan, että duunarit ovat huonompaa väkeä eivätkä enää kehtaa olla kanssasi tekemisissä.
No tuskin, mutta kokee varmaan että ei ole paljoa yhteistä. Eikä olekaan: hänellä on (tai oli ennen tätä koronakriisiä) mahdollisuuksia matkustella lähes joka kuukausi, itsellä kerran vuodessa. Hän voi olla etätöissä, itse ähkin ihmisten kanssa. Hänellä on kavereita, jotka ovat kiinnostuneita ja kouluttautuneita taiteisiin. Itekin pidän taiteesta, mutta maallikkopohjalla, enkä ole ammattilaisiin verrattuna. Hän omistaa kantakaupungista asunnon, jonka arvo nousee. Itse asun vuokralla asunnossa, joka rapistuu. Jne.
Pikemminkin eri elämän tilanne teidät erotti.
Siis kokonainen yhteiskuntaluokka tulee sun ja ystäväsi väliin? Se on aika iso ihmisjoukko se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erottavia tekijöitä voi olla muitakin eikä ns. yhteiskuntaluokka. Seurustelu, lapsen saanti, välimatka, joskus poliittinen näkemys, sairaus, luonnollinen kasvaminen eroon jne. Mieti asiaa vielä muiltakin näkökulmilta. Omassa ystäväpiirissä on ns. duunareita ( palkka jopa parempi kuin parilla humanistilla), yrittäjä, työtön, DI ja opettaja. Hauskaa pidetty jo parikymmentä vuotta.
Täällä palstalla on ainakin tullut selväksi kuinka paljon yliopistonkäyneet mammat halveksivat alemman koulun käyneitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vissiin onnekas, kun minulla on edelleen teini-iän kaveriporukkani kasassa keski-ikäisenä. On sairaseläkeläistä, työtöntä, duunaria, taiteilijaa, toimihenkilöä johtajaa, yrittäjää, upseeria jne.
Joku meitä vain edelleen vetää yhteen. Ei niin usein kuin nuorena, mutta onpa sitten häät, viisikymppiset tai vaikka mökkiviikonloppu, niin kaikki kynnellekykenevät haluavat mukaan.
Jeesus sovitti kaikki ihmiset enemmän ja vähemmän pöhköt, koulutetut ja duunarit Jumalan kanssa. Kunnioittakaamme toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ap tiedät että kyse on yhteiskuntaluokasta. Oletteko jutelleet? Porukassa on monta ihmistä. Kuulostaa kaukaa haetulta jos olette tunteneet 15 vuotta. Syyt on muualla. Ihmiset kasvaa erilleen.
Meistä minä olen se huonosti kouluja käynyt, mutta palkkatasoni on maisterikaverien kanssa sama.
Luen meistä eniten, ja seuraan politiikkaa eniten.
Kaveriporukka on lapsuudesta asti säilynyt, meitä on rekrytoija, lääkäri, poliisi, sovittelija ja laulaja. Sekava sakki. Meitä yhdistää rakkaus luontoon ja toisiimme. Kaikki aina odottavat yhteisiä viikonloppuja.
Osalla on lapsia, osalla ei, yksi eroaa usein, yksi ei ole ikinä seurustellut. Onkin välillä ihmeellistä olla näin toisistaan erilainen mutta silti samanlainen ryhmä.
Ehkä ilman jaettua lapsuutta näin ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rinnakkaiskoulujärjestelmän aikaan ensimmäisen kerran kaveriporukat alkoivat hajota, kun osa lähti oppikouluun ja suurempi osa jäi edelleen kansakouluun. Muistan kuinka kansakouluun jääneet alkoivat nimitellä meitä oppikoululaisia ylpeiksi ym. Moni kaverisuhde katkesi siihen. Seuraava risteyskohta oli, kun jotkut jatkoivat lukioon ja toiset lähtivät amikseen tai suoraan työelämään- Lukion käyneet lähtivät toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja löysivät sieltä uuden kaveriporukan. Vanhat kaverisuhteet olivat silloin jo haihtuneet ties minne.
En tiedä, onko kyseessä pelkästään suomalainen luonteenpiirre, mutta jostain syystä pitemmälle kouluttautuneita pidetään jotenkin luopioina ja halveksittavina. Baarissa kaljapäissään tullaan vielä taputtelemaan olalle ja kehutaan, kuinka hyviä kavereita ollaan, mutta seuraavana päivänä tuskin tunnetaan, jos satutaan törmäämään jossakin.
Ehkä se 15 vuotta oli sen porukan aika olla olemassa? Ystävyyksien eteen täytyy tehdä töitä. Ne voi mennä rikki monenlaisista asioista. Ette ole jutelleet selkeästi. Kissa pöydälle tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minua ainakaan haittaa, että ystäväni asuu vuokralla ja on ollut välillä mielensä takia pausella työelämästä.
Itse olen ollut luontaisesti hyvä matemaattisesti, eikä siksi tohtorin titteli ole vaatinut hirveitä ponnisteluja. Toki välillä oli tahmeaa, mutta en ole mikään selviytyjä ja puurtaja, menin sieltä mistä aita oli minulle mukavan matalahko.
Tuo ystävä on lähihoitaja ja omaa mielettömän laajan perspektiivin eri asioihin, ja on kävelevä tietopankki, etenkin jos miettii 2020-luvun pinnalla olevia ilmiöitä.
Me ollaan aika kaukana toisistamme jos mittarina käyttää vanhoja yhteiskuntaluokkia, vaan oman elämäni parasta aikaa oli haahuilu, joten saan tästä ystävästä paljon energiaa. Ehkä ollaan välillä yhtä sekaisin.
Rehellisesti, mietin välillä miten ihmeessä olen elämässäni tänne päätynyt - en kovin hyvällä tätä aina mieti.
Lienee eroja kaveriporukoissa, koska meillä ongelmitta vietämme aikaa yhdessä. Pikkulapsiaika tietysti ollut kautta linjan haastavaa aikaa yhteisten juttujen kannalta. Ryhmässä ammattikoulun käyneistä TKK:n ja lääkiksen käyneisiin sekä kaikenlaista siitä väliltä.
Mun porukassa ei juteltu asioita läpi. Niitä oli hurjasti läpikäytävää. Jäsenet 7 hengen ryhmä alkoi juoruta 10 vuoden ystävyyden jälkeen typeryyksiä. Se homma hajosi siihen. Epäluottamukseen.
Juuri noin kävi kaverille jonka menetin amiksille.
Enää ei oltu koneella ja suunniteltu yhdessä yhteiseen peliin wadeja.
Ei liiemmin enää modattu. Kaikki jäi kesken.
Kaveri kiinnostui autoista ja liekkikuvioista. Tietenkin kaljasta ja huumeista myös kuten kaikki suositut nuoret ylipäätään.
Mukaan tuli tyttöjä ja hienoja amerikan autoja.
Enää ei istuttu koneella, minä istuin koneella yksin ja moodasin yksin ja editoin wadeja.
Olin kuulemma syrjäytynyt nörtti.
Hän seurusteli ja kävi jo töissä. Säästössä oli rahaa ja sai lainan omakotitaloon. Viiden vuoden päästä erostamme hän sai tyttöystävänsä kanssa vauvan.
En ollut enää kuvioissa. Minusta piti tulla paras jätkä häissä. Häihin ei kutsuttu nörttiä.
Luulin että oltaisi eletty yhdessä ja pelailtu, editoitu ja modattu yhdessä. Luulin että pelkkä lukio olisi riittänyt.
Kumpikaan meistä ei halunut yliopistoon, se on luusereille.
Entä suunnitalamme yhteisestä hikisestä yksiöstä ja elektroniikkaromusta? Naisista piti pysyä erossa ja unohtaa ne kokonaan...
T. jäin koneen taa, tää aiheuttaa tuskaa a aaa, jäin koneen taa
Tämä aloituksen kirjoitti palstamme yhteiskuntaluokkahullu.
Onhan tässä eräs näkökulma, mutta minun kohdallani ei noin käynyt. Pikemminkin ne "duunarit" vierastivat minua, korkeakouluttautunutta.
Up.