Lue keskustelun säännöt.
Riittämättömyyden tunne parisuhteessa (lapsuuden traumat)
22.09.2020 |
Teksti on varmasti monilta osin sekavaa eikä punaista lankaa löydy. Jos kuitenkin täältä löytyisi joku, kuka saa ajatuksistani kiinni, niin mielelläni kuulisin vasta ajatuksenne.
Olen toista vuotta onnellisessa parisuhteessa. Asumme yhdessä ja omistamme yhteisen lemmikin. Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa haluaisin tulevaisuudessa tämän ihmisen kanssa myös yhteisen perheen. Hän on minulle kaikintavoin hyvä, ihana ja rakastava. En tiedä olenko koskaan kokenut vastaavaa. Normaaliahan minulle olisi hakeutua huonoihin, itseäni latistaviin suhteisiin lapsuuteni vuoksi, luulen että ongelmani kiikastaakin juuri sieltä.
Olen siis kasvanut ainoana lapsena alkoholistiperheessä. Huolehtinut itsestäni hyvin varhain jo täysin itsenäisesti. Tästä johtuen olen korostetun itsenäinen ja sitoutuminen vakavaan parisuhteeseen olikin minulle tiedostamatta vaikeaa. Vaikeaa on ollut myös luottaa ja antaa itsestä toiselle, koska lapsuudessahan nämä asiat ovat aina tuottaneet hylkäämistä ja pettymyksiä.
Minulla (meillä) on kaikki hyvin. Silti koen usein alemmuuden tunnetta. Koen etten kelpaa ja kumppanini ei oikeasti haluaisi olla kanssani. Tiedän ettei asia ole siis näin, mutta tunne joka sisäisestä trauma lapsestani kumpuaa on vahvempi. Olen kokenut samoja tunteita myös muissa suhteissani. Lapsuuttani käsittelen terapiassa ja sieltä olen saanut paljon oppia ja työkaluja tähän päivään. Tätä tunnetta olemme myös työstäneet. Olen myös keskustellut kumppanini kanssa tästä niin paljon, etten jaksaisi enää häntä asialla vaivata. Hän on minulle niin hyvä, ettei mielestäni ansaitse kuunnella minun jatkuvaa epävarmuutta.
Olen turhautunut myös tähän omaan tunteeseeni. Haluaisin voida olla rakastunut ja antaa itselleni mahdollisuuden elää hyvää onnellista elämää. Onnellinen hyvä elämä ei ole ollut normaalia, joten siksi sitä kartan. En jaksaisi enää.
Kommentit (7)
Jatkuu..
En jaksaisi enää karttaa onnea ja varoa olemasta onnellinen.
Tunne mikä usein kalvaa, ei varmasti pidemmällä tähtäimellä tee suhteelle hyvää vaikka se kuinka olisi minun omaa kuplaani, ei todellisuutta. Tunne ei ole kanssani päivittäin, vaan tietyt tilanteet laukaisevat tunteen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota se päivä kerrallaan, ethän sinä voikaan tietää riitätkö hänelle loppuelämäksi. Käyttäydy niin, että riität itsellesi.
Anna itsellesi aikaa, se on pyyntöni.
Ymmärrä, että olet elänyt koko lapsuutesi epänormaalissa ympäristössä eli kärsinyt traumaattisesta ajasta vuosikaudet. Yleensä se tervehtyminen vie vähintäänkin yhtä pitkään, eli käyt läpi pitkää prosessia. Todennäköisesti elämänmittaista sellaista.
Sinulla on käynyt lottovoitto tuollaisen kumppanin kanssa, onnea siitä! ❤️ Keskity haavojesi työstämiseen terapiassa ja itseksesi. Kumppanisi on jo sinut hyväksynyt, älä sitä murehdi. Anna itsellesi arvoa, sinä riitä juuri noin.
T. narsistiperheen lapsi
No, tiedostat itse asian, se on jo puoli voittoa. Voiko laukaisevia tekijöitä vähentää/poistaa?
Olet hakenut ammattiapua ja olet puhunut kumppanillesi. Minusta asia on hoidossa.
Oman kokemukseni perusteella tuon tapaiset kokemukset ovat loppuelämän taakka. Toki puhuminen ja asian käsittely auttaa, mutta kokonaan eroon siitä ei pääse. Sen kanssa pitää vain elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kauniista kommenteistanne! Tuo on varmasti totta, tämä on tietyllä tapaa loppuelämän prosessi. Vahinko, jota lapsuuteni on saanut ei varmastikaan täysin pyyvkiydy koskaan pois. Nyt kun ajattelen asiaa, en joskus ole tiedostanut tätä tiettyjen tunteiden yhteyttä lapsuuteeni. Silloin tunteiden läpikäynti on ollut todella haastavaa, kun lähdettä ei ole. Nyt tiedän kuitenkin yhteyden ja tiedän mistä epävarmuuteni johtuu.
Narsistiperheen lapselle haluan antaa virtuaalihalin ♡
Ap
Teillä on vain alkanut parisuhteessa arki ja kuherruskuukausi on loppunut, ei mitään sen enempää. Turha asiaa on enempää jahkailla, vaan elää päivä kerrallaan.