Miksi te koulutetut haette hommia, joissa teidän osaamisenne on aivan liikaa?
Itse pläräsin eilen varmaan 100 CV:tä ja suurin osa oli heiltä, joiden osaaminen oli aivan liikaa avoimeen paikkaan ja edeltävät työt oli haastavampia kuin haettu. Emme me halua heitä palkata, sillä me etsimme jonkun, joka todennäköisesti pysyy paikassa eikä lähde heti suhdanteiden parannuttua huitelemaan. Tai kyllästy kun huomaa että tämä homma on ihan ilmoitetun mukaan aika yksinkertaista ja ehkä tylsääkin. Nyt hakemuksissa oli niin selvää panikointia näkyvissä. Oli selvästi haettu kaikkia mahdollisia paikkoja, josko jostain sattuisi tärppäämään. Hakijoissa oli maisteria ja tradenomia, lentoemäntää ja ravintolakokkia.
Ja nämä palkkapyynnöt...huoh. 2800 euroa kuussa on aivan hemmetisti liikaa työstä, josta on tähän asti maksettu 1800 euroa kuussa. Suuri osa hakijoista oli osannut laittaa palkkapyyntönsä oikeaan haarukkaan, mutta paras oli se, joka pyysi 3500 euroa hommasta, joka ei oikeasti vaadi edes mitään ammattitutkintoa.
Kommentit (15)
Myös kahden lapsen äitinä olisi vaativa työ mahdollinen, jos tukiverkot olisivat hyvät tai edes jonkinlaiset. Jos olisi mahdollisuus soittaa vaikka sovanhemmille, että hei, hakekaa lapset, menee myöhään. Mutta tätä mahdollisuutta ei ole meillä. Meillä ei ole mitään apua arkeen mistään. Myös miehellä on korkeakoulutus ja on koulutusta vaativassa työssä, illatkin menee usein niin, että miettii työasioita.
Jonkun on pakko panostaa lapsiin ja kotiin. "Woman's got to do, what woman's got to do". Jonkun on pakko kantaa vastuu tekemistään lapsista.
Itse olen valinnut olla kotiäitinä. Akateeminen koulutus löytyy, ja ehkä siitä johtuen saan jatkuvasti vastailla kysymykseen, että milloin meen takas töihin. Meillä kanssa käytännössä niin, että mies on työssään melkein kellon ympäri, ja jonkunhan nuo lapset sitten on hoidettava! Eikä mulla mitään sitä vastaan ole, kyllä työelämässä ehtii vielä olla ihan riittävästi myöhemminkin.
Mutta joidenkin ulkopuolisten on ehkä vaikea ymmärtää, että olen hankkinut koulutuksen, enkä nyt käytä sitä täysillä hyväkseni. Itse en ole mitenkään urasuuntautunut, enkä haaveile minkäänlaisesta etenemisestä uralla. Nyt teen ajoittain osa-aikatöitä pitääkseni itseni virkeänä ja vireessä. Mutta eivät lapset voi jatkuvasti olla isovanhemmilla hoidossa, kun nämä ovat jo iäkkäitä ja tarvitsevat päinvastoin apua meiltä päin eivätkä jaksa hoitaa lapsia peräkkäisinä päivinä tai pitkiä päiviä.
Nyt teen ajoittain osa-aikatöitä pitääkseni itseni virkeänä ja vireessä. Mutta eivät lapset voi jatkuvasti olla isovanhemmilla hoidossa, kun nämä ovat jo iäkkäitä ja tarvitsevat päinvastoin apua meiltä päin eivätkä jaksa hoitaa lapsia peräkkäisinä päivinä tai pitkiä päiviä.
Se on ihan hyvä että jotkut ymmärtää vähän jakaa niitä voimiaan, ettei se mene niin että työlle annetaan kaikki ja lapsille sitten jos jotain jää. Kaikista ei ole superihmisiksi, ei minustakaan. Mä tiedän muutaman perheen, jossa on alle kouluikäisiä lapsia ja molemmilla on työ jossa paahdetaan täysillä ja matkustellaan paljon. Se on aika homma että saa vuorokauden tunnit riittämään ja hermo on koko ajan kireellä.
Kyllä mä tiedän yhden perheen (näitä on varmaan lukemattomia) missä mies on perusduunari ja nainen sitten "uraäiti". Mies hoitaa lasten viennit jne ja äiti tulee kotiin sitten kun ehtii. Toimii hyvin.
On työhönottajissa niitäkin jotka mielellään ottavat töihin ylikoulutetun.
Ylisuuri hintapyyntö kertoo siitä, että hakijalla ei ole mitään käsitystä työelämästä.
Kun on vähän tai ei juuri ollenkaan oman alan työkokemusta, ei ole mitään mahdollisuuksia niihin paikkoihin, joita haluaisin. Siksi haen "alemman tason" työkokemusta työpaikoista, joissa olisi mahdollisuuksia edetä uralla. Toisin sanoen sitten kun naama on käynyt tutuksi ko. työpaikassa. Olen huomannut, että suhteilla on työnhaussa TODELLA suuri merkitys.
viitsivät valittaa siitä miten turhauttavaa on tehdä rutiinihommia, siis tyyliin "en minä tätä varten kahta maisterintutkintoa suorittanut". Sitä on kiva yo-merkonomi-tiiminvetäjänä kuunnella...
esim kun lapset on pieniä niin ei välttämättä jaksa ruveta ihan oikesti uraäidiksi vaan tehdä vaan jotain aivot narikassa. Päivähoitoikäiset lapset ja vaativa työ on aika pirullinen yhdistelmä.
Meillekin on tullut paljon hakemuksia, joista oikein näkee että on vaan lähetetty ihan mihin paikkaan tahansa sitä samaa hakemusta. Eipä nuo hakemukset paljon työllistä, puolessa minuutissa näkee että tämä joutaa mappiin ö.
pienet lapset ja mies tienaa hyvin. Joten hain sellaista suht leppoisaa työtä ja arvaa vituttaako tulla hylätyksi sen perusteella että on ylikoulutettu? Ja kyllä hain ihan pysyvää työpaikkaa...
Itse esim. valmistuin juuri alalta jolla on koko ajan koulutettu lisää ja lisää väkeä, mutat työpaikkojen määrä ei ole lisääntynyt. Niinpä olen yrittänyt vaihtaa alaa (pysyvästi), mutta ei oikein ota tulta vaikka olisin valmis aloittamaan ns. alemmalta tasolta, oppia homman ja edetä työnteon kautta.
ja arvaa vituttaako tulla hylätyksi sen perusteella että on ylikoulutettu? Ja kyllä hain ihan pysyvää työpaikkaa...
Mulla oli onneksi vanha työpaikka odottamassa ja sain lyhennettyä työaikaa ja helpotettua hommia...
Kun työvuosia on jäljellä reilut 30v niin kyllä sitä ehtii vielä.
että rupaiseen toimistoapulaisen hommaan tulee noin hyviä hakemuksia.
Kertoo kyllä ajasta aika lailla, jos joku akateeminen viitsii hakea noin heikosti palkattua hommaa, jossa joutuu apulaisena pyörittämään papereita. Mutta niin se varmaan on, ettei pienillä paikkakunnilla varsinkaan sovi olla nirso.
otan akateemisen rutiinihommiin niin totta maar saa vielä vähän muuta hommaa, kun on sisään päässyt. Koskapa akateemisista irtoaa enemmän tehokkuutta, niin ihan hyvin akateemisen tehtävänkuvaan voi sen rutiinityön lisäksi lisätä jonkin lisähomman esim. sitten puolen vuoden päästä, kun on ensin oppinut tuon rutiinityön.
Usein jopa akateeminen osaa organisoida ja kehittää omaa työtään niin, että se rutiinihomma minimoituu. Ovat esim. saaneet järjestettyä itselleen excel-makroja tai muuta vastaavaa, jonka miettiminen vaatii aivoja ja halua kehittää omaa työtään. Mutta palkkiona on ruutinin väheneminen. Mielelläni siis rekrytoin näitä ylikoulutettuja.
Eikä se mielestäni ole mikään haitta jos rutiinityöstä joku ottaa ja häipyy. Rekrytointi ei ole ollenkaan vaativaa hommaa, parissa päivässä on tehty ilmoitus, luettu CV:t ja haastateltu 2-3 sopivaa ehdokasta (ei pidä kahmia liikoja haastatteluun). Rutiinihommiin vielä usein perehtyminenkin ottaa vain muutaman päivän aikaa varsinkin akateemisilla.
Palkkapyynnöt kertoo mielestäni ainoastaan sen, kuinka paljon ihminen itse arvostaa itseään. Ei sen mukaan ikinä makseta palkkaa. Oikeasti jos se on teillä palkkauksen määrittelynä ap, niin miksi kysytte. Laittakaa ilmoitukseen jo se 1800e/kk. Sen te kuitenkin haluatte maksaa. Saatte karsittua noita ilmoituksenne väärin ymmärtäneiden tyyppien hakemukset ainakin pois.
Terv. toinen rekrytoija
otan akateemisen rutiinihommiin niin totta maar saa vielä vähän muuta hommaa, kun on sisään päässyt. Koskapa akateemisista irtoaa enemmän tehokkuutta, niin ihan hyvin akateemisen tehtävänkuvaan voi sen rutiinityön lisäksi lisätä jonkin lisähomman esim. sitten puolen vuoden päästä, kun on ensin oppinut tuon rutiinityön. /i]
Todennäköisti tällaiselle ylikoulutetulle löytyy koulutusta vastaavaa työtä sitten myöhemmin, kun hänen elämäntilanteensa on sellainen että pystyy taas antamaan vähän enemmän sille työpaikallekin. Nykyään valitettavasti on se tilanne, että jokaiselle ei löydy ihan sitä unelmatyötä vaan jostain se on pakko aloittaa.
Minä olen maisteri. Työtön maisteri. Mulle kelpaisi ihan hyvin vähemmän vaativa työkin, koska:
Olen huomannut, että jo parin lapsen hoitaminen ja heidän asioista päättäminen ja kotityöt ja perheen pyörittämienn ja lasten harrastusten hoitaminen ja kaikki muu on sinällään jo aika kovaa työtä. Yhden pienen lapsen hoitaminen ja oman alan työ meni ihan ok. Mutta kaksi lasta tarvitsee aikaa ja tukea ja ohjausta tietysti 2 kertaa enemmän...
Voisin viihtyä vaatimattomassa työssä ainakin siihen saakka, että lapset aikuisia.
Enkä usko, että olen ainoa luokkansa kympin tyttö, laudatur-arvosanan ylioppilas, laaja tutkinto yliopistosta. Monipuolisesti taitava, kiitettävät sekä matemattikasta, lukuaineista, kielistä, taideaineista. Toki ihan normaaliälyinen, mutta ahkeruudella ja lukemisella saavutettu.
Mutta minä en ainakaan tiennyt/tajunnut, että ihmisen voimavarat on kuitenkin rajalliset ja lapset vaativat enemmän kuin osasin olettaa. Valitettavasti monen mielestä, vanhempieni, ym. lahjani menevät hukkaan, koska olen ollut kotiäitinä pitkään. Jokainen tekee kuitenkin omat valintansa.
Miksi se haittaa sinua, jos korkeasti koulutetut hakevat töitä teiltä? Minä en pystyisi enkä jaksaisi kilpailla vaativassa urassa nuorten lapsettomien sinkkujen kanssa. Lapset ja perhe ovat jo suuri voimia vaativa työ. Haluan myös vapaa-aikaa ja lepoa. Ehkä jossain vaiheessa huomaan, että hei, lapsethan vaativat nyt enää aika vähän, ja resursseja on mihin vain? ja opiskelen vaikka toisen yliopistotutkinnon ennen työllistymistä.