Mitä ajattelette lapsistanne?

Siis* välillä niin ärsyttäviä että pää hajoaa, mutta silti jotain niin ihmeellistä että mietin miten olen saanut jotain niin ihanaa aikaiseksi*

Mulla on vain miehen lapset, ei omia, mutta ajattelen niistä tismalleen niin kuin ap omistaan. Paitsi ilman sitä "pää räjähtää" -osuutta. Musta ne on vaan ihania ihan koko ajan. Onkohan mussa jotain vikaa?

Paskiaisia.

Tällä hetkellä? Että voi herranjumala miten kaksi ihmistä (ekaluokkalainen ja eskari) voi olla noin saamarin mulkvisteja! Iltavillin jälkeen kun ovat nukkumassa, yleensä ajattelen että miten olemme saaneet yhdessä jotain noin ihanaa aikaiseksi.

Inhoan omia lapsiani, noita laiskoja, lihavia, ilkeitä, pikkumaisia hirviöitä. Nauttivat toisten kärsimyksestä, rakastavat pilkata muita, ovat itsekeskeisiä ja haluavat kaiken juuri nyt heti paikalla. Kauheita elukoita. Rumiakin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan omia lapsiani, noita laiskoja, lihavia, ilkeitä, pikkumaisia hirviöitä. Nauttivat toisten kärsimyksestä, rakastavat pilkata muita, ovat itsekeskeisiä ja haluavat kaiken juuri nyt heti paikalla. Kauheita elukoita. Rumiakin ovat.

Ovat varmaan tulleet äitiinsä

"Ajatteleeko muutkin äidit lapsistaan, että ne on poikkeuksellisen älykkäitä, kauniita ja upeita persoonia?"

Kyllä. Massamurhaajienkin äidit kuvittelevat, että juuri heidän lapsensa ovat poikkeuksellisen ihania mutta sehän on vain tyypillinen emoharha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhoan omia lapsiani, noita laiskoja, lihavia, ilkeitä, pikkumaisia hirviöitä. Nauttivat toisten kärsimyksestä, rakastavat pilkata muita, ovat itsekeskeisiä ja haluavat kaiken juuri nyt heti paikalla. Kauheita elukoita. Rumiakin ovat.

Ovat varmaan tulleet äitiinsä

Adoptiolapsia ovat.

Muistan kaksi kertaa ajatelleeni lapsistani negatiivisesti, kun he olivat pieniä. Kumpikin kerta oli sellainen, että en meinannut saada heitä päiväunille ja itse olin lopen uupunut. Silloin myös huusin toiselle, 2-vuotiaalle, vaikka normaalisti en ääntäni korota. Lapset ovat kaiken kaikkiaan parasta, mitä minulla on elämässäni ollut. Lapseni ovat ihania, älykkäitä, kilttejä. Kaikki viisi ovat jo aikuisia, nuorin täytti juuri 18 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan kaksi k7ertaa ajatelleeni lapsistani negatiivisesti, kun he olivat pieniä. Kumpikin kerta oli sellainen, että en meinannut saada heitä päiväunille ja itse olin lopen uupunut. Silloin myös huusin toiselle, 2-vuotiaalle, vaikka normaalisti en ääntäni korota. Lapset ovat kaiken kaikkiaan parasta, mitä minulla on elämässäni ollut. Lapseni ovat ihania, älykkäitä, kilttejä. Kaikki viisi ovat jo aikuisia, nuorin täytti juuri 18 vuotta. 

Hyvä, että muutkin ajattelee samoin. Lähipiirini on jotenkin jäyhää ja negatiiviseen ajatteluun/kommentointiin taipuvasta, että ajattelin olevani täysin höyrähtänyt kun ajattelen lapsiani olevan maailmani seitsemäs ihme.

Kyllä minun äiti on selkeästi vain pettynyt ja kontrollinhaluinen.

Lapseni ovat upeita! Aivan erityisen ihania. Osaavat olla myös ärsyttäviä ja laiskoja valittajia.

Koska tiedän katsovani heitä ruusunpunaisten äiti-lasien läpi on välillä tullut yllätyksenä, että heillä ihan oikeasti on harvinaisia kykyjä.