IS: Tapon yrityksestä ehdollista
Väkivallanteko tapahtui Jyväskylän Tikkakoskella huhtikuun lopulla. Kymmenvuotias putosi jalat edellä noin 15 metriä jäiseen ja lohkareiseen lumihankeen. Hän sai luunmurtuman sekä ruhjeita selkäänsä ja kasvoihinsa.
Kymmenvuotiaan kalliolta tönäisseelle 15-vuotiaalle ehdollista vankeutta. Syyttäjä piti tekoa tapon yrityksenä, käräjäoikeus törkeänä vammantuottamuksena.
Minusta tuo kyllä kuulostaa ihan murhan yritykseltä.
Kommentit (16)
Siitä varmaan todettiin puuttuvan suunnitelmallisuus.
Oppipahan kerrasta ettei tuollaisia saa tehdä kun sai noin mojovan tuomion ei-mitään.
10v ja 15v välillä "vanhoja kaunoja" ?!
Olipas raju tuomio. Mitähän jos poika olisi tehnyt saman tuomarille?
myldikyldyyri on rikkaus josta lapset ja naiset joutuvat maksamaan.
Suomen oikeusjärjestelmä yleensä syyttää yhteiskuntaa kantaväestöä, eikä itse rikoksen tekijää, eli rikoksen tekijä uhriutetaan, tämä on rikoksen tekijän paapomista, yhteiskunnan turvallisuuden hajoittamista.
Rangaistuksen pelote pitäisi olla suuri.
Miksi tuomiot ovat niin pieniä Suomessa vakavista rikoksista?
Amerikassa tuo olisi murhan yritys ja linnaa tulis noin 25 vuotta, mikä olisi oikein.
Pikku psykopaatti, sano mun sanoneen.
Tuuppaa jonkun tahallaan 15m jyrkänteeltä alas ja tuomiona törkeä vammantuottamus?
Vammantuottamuksissa kyse on vammoista jotka johtuvat huolimattomuudesta tms! Ihmistä ei voi tuupata niin huolellisesti 15m pudotukseen ettei tulisi vammoja laskeutumisessa.
Kumpikin pojista on kantasuomalainen. Naurettavaa että joka juttuun pitää yrittää sotkea ulkomaaalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kumpikin pojista on kantasuomalainen. Naurettavaa että joka juttuun pitää yrittää sotkea ulkomaaalaisia.
Johtuu ainoastaan siitä että ovat ylikorostettuja tilastoissa. Älä hermostu, ihan normaali johtopäätös monelta. Siis suurimmalta osalta tavallisia ihmisiä. T. Uhrin äiti

Vale,emävale,tilasto.
T. Uhrin isä
Vierailija kirjoitti:
10v ja 15v välillä "vanhoja kaunoja" ?!
Voi olla kuule vuosia kytenyt viha esimerkiksi naapurien aita-asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10v ja 15v välillä "vanhoja kaunoja" ?!
Voi olla kuule vuosia kytenyt viha esimerkiksi naapurien aita-asioista.
10v ja 15v kiinnostaa aita-asiat hirveästi?

Raja-asioista ne valtiokin kiistelee ja ruumiita tulee.
linkki
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006627484.html