Lue keskustelun säännöt.
Olen aikuinen, joka on jäänyt kaipaamaan "teinirakkautta"
Ikiteinikö
30.08.2020 |
Löytyykö muita samanlaisia aikuisia (40-vuotias nainen olen itse), jotka kokevat jääneensä paitsi jostakin nuoruuden jutusta, eivätkä jotenkin "pääse yli" haikeuden fiiliksistä? Itse katson todella paljon nuorten sarjoja esim. Netflixistä ja välillä siis jopa itken, kun nuoria lykästää ja löytävät rakkauden. Just nää klassisen siirappiset "nörttipoika saa lopulta cooleimman tytön" tai "ujo tyttö saa cooleimman pojan" tai "kaksi syrjään jäänyttä tyttöä/poikaa löytävät seksuaalisuutensa ja sitten toisensa" on mun mieleen. Luulen, että tää johtuu siitä, ettei minulla ollut poikaystävää kuin vasta 25-vuotiaana, koska olen paitsi pelännyt miessukupuolta, myös kokenut häpeää omasta vartalosta ja elämästä, omasta persoonasta, ja näin ollen olen elänyt ohi kaikki suloiset teinirakkaudet. Ehkäpä ne eivät olisi todellisuudessa olleet täynnä samanlaista slow motionia ja ylemmän keskiluokkaista lavastusestetiikkaa ja suorastaan taikaa kuin elokuvissa ja sarjoissa, mutta jotenkin ajattelen, että sellaiselta se olisi tuntunut. Onko väärin haluta kokea vastaavanlaista viatonta rakkautta ja rakastumista vielä tämän ikäisenä? Haluaisin hirveästi löytää suhteen, jossa voisi käyttäytyä välillä juuri niin ällön romanttisesti kuin elokuvissa, toki pilke silmäkulmassa, mutta kumminkin. Tuntuu vain, ettei aikuisilla ihmisillä ole enää seikkailu- ja leikkimieltä ollenkaan. En ainakaan itse ole sellaista kumppania löytänyt.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
No täällähän on vastaavia miehiä pilvin pimein. Olet tullut oikeaan paikkaan.
En ehkä ymmärtänyt, mitä tarkoitit? En hae seuraa teini-ikäisistä, en ole sellaisesta kiinnostunut, jos tämä oli kommenttisi tausta-ajatus. Haluan kokea "teiniromantiikkaa" oman ikäiseni kanssa, kiitos vain.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ehkä toi romantiikka puoli, mutta jotenki kaikki lasten etsiväelokuvat on jotain sellaista, mikä olis huippu kokea :D Rakastan piirrettyjä ja koko perheen elokuvia. Aikuisten leffat täynnä typerää draamaa ja väkivaltaa yms.
Minä! Mutta mielestäni vika ei ole itsessäni. Rakkauden pitäisi aina olla viettelyä, seikkailua, perhosia vatsassa. Pitkässä suhteessa suhdetta luodaan uudestaan koko ajan. Ihan kauheaa olisi, että näin 30+ pitää vaan tyytyä johonkuhun mukavaan, jonka kanssa sitten eletään sitä tavallista arkea. Yhh. Mieluummin yksin! Kuuntelen romanttisia, varmaan kanssa teineille suunnattuja kappaleita ja haaveilen kaikesta puiston penkillä istumisesta, halailusta ja suutelusta.
Ei onnistu enää aikuisiällä. Teineillä ei ole muuta huolehdittavaa kuin koulunkäynti, kun kotona vanhemmat tekevät kaikki pakolliset. Siihen suhteeseen voi panostaa enemmän ja elämä on muutenkin huolettomampaa.
Se harmittaa kun nuoruuteni ensirakkaus jäi yksipuoliseksi ihastumiseksi...vaikka olin varma, että myös hän tunsi jotain minua kohtaan. Ei vaan uskaltanut lähestyä, kun olin koulukiusattu, eli outona pidetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu enää aikuisiällä. Teineillä ei ole muuta huolehdittavaa kuin koulunkäynti, kun kotona vanhemmat tekevät kaikki pakolliset. Siihen suhteeseen voi panostaa enemmän ja elämä on muutenkin huolettomampaa.
Niin, tuo voi olla totta. Ei voi kesken työviikkoa lähteä keskellä yötä juoksemaan sateessa toisen ikkunan alle rakkauttaan julistamaan :/ Vai voiko...? ;)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu enää aikuisiällä. Teineillä ei ole muuta huolehdittavaa kuin koulunkäynti, kun kotona vanhemmat tekevät kaikki pakolliset. Siihen suhteeseen voi panostaa enemmän ja elämä on muutenkin huolettomampaa.
Tekosyitä. Teineillähän on koulunkäynti, mahdolliset iltatyöt, pikkusiskot kotona kiusaamassa, äiti ja isä jankuttamassa joka asiasta, tulevaisuutta pitäisi pedata... Aikaa silti ostoskeskuksessa maleksimiseen, poikien/tyttöjen miettimiseen ja meikkaamiseen riittää, koska hormonit ajaa sukukypsää ihmistä etsimään sosiaalisia piirejä ja kumppaneita itselleen. Aikuiset tylsistyvät kotiin, mutta eivät kaikki lopeta elämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikiteinikö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu enää aikuisiällä. Teineillä ei ole muuta huolehdittavaa kuin koulunkäynti, kun kotona vanhemmat tekevät kaikki pakolliset. Siihen suhteeseen voi panostaa enemmän ja elämä on muutenkin huolettomampaa.
Niin, tuo voi olla totta. Ei voi kesken työviikkoa lähteä keskellä yötä juoksemaan sateessa toisen ikkunan alle rakkauttaan julistamaan :/ Vai voiko...? ;)
Ap
Voihan sitä, mutta teininä voit lintsata seuraavan päivän koulusta, mutta yritäppä luistaa töistä.
Ikiteinikö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu enää aikuisiällä. Teineillä ei ole muuta huolehdittavaa kuin koulunkäynti, kun kotona vanhemmat tekevät kaikki pakolliset. Siihen suhteeseen voi panostaa enemmän ja elämä on muutenkin huolettomampaa.
Niin, tuo voi olla totta. Ei voi kesken työviikkoa lähteä keskellä yötä juoksemaan sateessa toisen ikkunan alle rakkauttaan julistamaan :/ Vai voiko...? ;)
Ap
En suosittele tätä ylipäätään, jos olet nainen! Mutta miksei aikuinen voi kesken työviikkoa lähteä juoksemaan sateessa? Varmaan lähtee, jos on tarpeeksi rakastunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tuollainen suhde :3 ollaan 26 ja 27v.
Vierailija kirjoitti:
Ikiteinikö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu enää aikuisiällä. Teineillä ei ole muuta huolehdittavaa kuin koulunkäynti, kun kotona vanhemmat tekevät kaikki pakolliset. Siihen suhteeseen voi panostaa enemmän ja elämä on muutenkin huolettomampaa.
Niin, tuo voi olla totta. Ei voi kesken työviikkoa lähteä keskellä yötä juoksemaan sateessa toisen ikkunan alle rakkauttaan julistamaan :/ Vai voiko...? ;)
Ap
Voihan sitä, mutta teininä voit lintsata seuraavan päivän koulusta, mutta yritäppä luistaa töistä.
Mä yleensä teininä menin vaan väsyneenä kouluun, koska porukat olisi huomanneet kotiin jäämisen. Nuokuin siellä tai nukuin tunnilla/välitunnilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tuollainen suhde :3 ollaan 26 ja 27v.
Millä kirjaimella alatte?
Kyllä, olen itse 32 nainen ja minulta on mennyt ohi kaikenlaista. Itse kaipasin näitä kovasti jo nuorena mutta kukaan ei huolinut. Tästä jäänyt kelpaamattomuuden ja arvottomuuden tunne aikuisenakin vaikka pääsin naimisiin. Olen nätti. Nuorena en ehkä niinkään. Kaipaan itsekin kovasti nyt rakkautta. En voi sanoa muuta kuin että tsemppiä ja halit, toivon että löydät mitä etsit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se harmittaa kun nuoruuteni ensirakkaus jäi yksipuoliseksi ihastumiseksi...vaikka olin varma, että myös hän tunsi jotain minua kohtaan. Ei vaan uskaltanut lähestyä, kun olin koulukiusattu, eli outona pidetty.
Mulla sama kokemus. Meillä oli pientä säpinääkin ja hän teki aloitteen tutustumisessa, mutta mun kiusattuna olo vaikutti 99% varmuudella siihen ettei tullut mitään vakavaa.
No, jälkeen päin olen kiittänyt mielessäni että noin kävi, löysin sittemmin ihanan miehen, elämänkumppanin. Tuo ensirakkauteni oli munaton jätkä jolle merkitsi enemmän suosio kuin rakkaus.
Mä olen jo eläkkeellä ja mikään ei toisi enemmän Elämää kuin romattinen rakkaussuhde. Juuri tuommoista, että yöllä joku (no HÄN!) heittelee pikkukiviä makkarini ikkunaan ja viittoo ulos ihailemaan tähdenlentoja.
Siksi en haluaisi muuttaa yhteen, vaan elää ihanaa romanssia päivästä toiseen. Iltaisin laittaisimme toisillemme lentosuukot ja isot sydämet WhatsAppissa, sitten hymy huulilla nukkumaan, uneksimaan.
Ikiteinikö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistu enää aikuisiällä. Teineillä ei ole muuta huolehdittavaa kuin koulunkäynti, kun kotona vanhemmat tekevät kaikki pakolliset. Siihen suhteeseen voi panostaa enemmän ja elämä on muutenkin huolettomampaa.
Niin, tuo voi olla totta. Ei voi kesken työviikkoa lähteä keskellä yötä juoksemaan sateessa toisen ikkunan alle rakkauttaan julistamaan :/ Vai voiko...? ;)
Ap
Kyllä voi 😄
Älä luovu toivosta, minä löysin tuollaisen suhteen 36 vuotiaana 🥰
Tunnistan AP saman surun. Kasvoin kristillisessä seksi on syntiä -kodissa, ja itsetuntoni oli olematon. Kaikki nuoruuden ihadtuksrt oli yksipuolisia, en kokenut mitään pienintäkään tällä saralla. Vasta 34-vuotiaana seurustelin ensi kerran. 36-vuotiaana sitten olinkin jo naimisissa ja äiti.
Nyt 50-v suren hukkaan mennyttä (tässä mielessä) teini-ikää ja nuoruutta. Ei ole mitään, mitä muistella.
Ja kun mies kertoo samaa niin hän on katkera uli uli in cel. Mutta naiselle tulee yläpeukkua ja ymmärrystä
No täällähän on vastaavia miehiä pilvin pimein. Olet tullut oikeaan paikkaan.