Mitkä äitisi sanat tuhosivat elämäsi?

Ne lukemattomat 'mikset tee niinkun siskosi'. Aina olin huonompi vaikka oisin tehnykki tasan niinko siskoki teki. Jokaikinen hengen vetoki oli vääränlainen ja sisko oli täydellinen.

"pakkoko siellä nettipalstalla on jatkuvasti pyöriä"

Olen avioerolapsi ja äitini lempisanonta oli: Sun isäsi on hullu ja sä olet aivan kuin se.

jospa jo ottaisit vastuun omasta elämästäsi

"Olet hullu" "Olet sairas" "mikä sua vaivaa?!" "Miksi teet aina erilailla kun muut"

Jos valitsin esim. Imuroida olohuoneen ennen makuuhuoneita. Näinkin tärkeistä asioista oli kyse.

Nyt olen sitten oikeasti "hullu" ja sairas.

Kulta pieni, pitäisikön sun harkita omillesi muuttamista!

Kun olin 13-vuotias, äitini humalapäissään katsoi asiakseen kertoa minulle, että: "Minä olisin halunnut abortoida sinut, mutta isäsi ei suostunut siihen!"

Ei mitkään, masennusta ja muuta on matkan varrella ollut, mutta olen kasvanut näiden yli, iän myötä on saanut luoda uuden suhteen itseensä, onhan minulla ystäviä vaikka lapsuuden perhe ei ole minulle millään tavalla tärkeä paikka.. Olen aina tiennyt että en ole ollut toivottu lapsi, väärää sukupuolta, liian tyhmä ja vilkas... Mitään positiivista ja kannustavaa en ole äidiltä saanut, arvatenkin emme ole mitenkään läheisiä toisillemme... Isäni on alkoholisti ja joskus hän saattaa jopa soittaa humalassa...

Tarkkoja sanoja en tiedä, mutta oli mennyt soittamaan anopille ja kyselemään, miten minä kohtelen heitä. Siitäkös anopin ja appiukon ilkeä kohtelu vaan lisääntyi ja lopulta oli laitettava välit lopullisesti poikki. Äitini on vielä niin raukka, että valehtelee, ettei hän mitään ole tehnyt. Ei voi ymmärtää, että oma äiti tekee tuollaista ja vielä yli kolmekymppiselle aikuiselle lapselleen.

Vierailija kirjoitti:

"Olet hullu" "Olet sairas" "mikä sua vaivaa?!" "Miksi teet aina erilailla kun muut"

Jos valitsin esim. Imuroida olohuoneen ennen makuuhuoneita. Näinkin tärkeistä asioista oli kyse.

Nyt olen sitten oikeasti "hullu" ja sairas.

Kuulostaa mun siskolta... sääliks käy sen lapsia.

”Minulle annettiin viikko elinaikaa.” No joo, tiedän, ettei ole tämän ketjun aihe. Mutta sen jälkeen mikään ei ollut niin kuin ennen. Nuorena kuoli.

"Mikä sua vaivaa saatanan hullu?" Joo, äiti on edesmennyt, ei ole ikävä. Ja kyllä, olen nyt hullu. Äitini tuskin on ainoa syy siihen, mutta varmasti myötävaikuttanut asiaan.

Olet kuin isäsi, yhtä sairas

Perkeleen idiootti

Miksi olet noin tyhmä

jne

Äiti ei ollut satunnaista tukistusta väkivaltaisempi, mutta hän kasvatti pelolla ja uhkailu oli sen mukaista. Muistan, kun olin joskus eskarissa temppuillut jollain penkillä ja muksahtanut siitä, ja äiti suuttui aivan järkyttävästi. Auton kurvattua kotipihaan kysyin saanko jäädä pihalle leikkimään (=en halunnut olla sisällä äidin kanssa) ja äiti vastasi siihen että ensin hän hakee pitkän metalliketjun ja piiskaa minut sillä. Juoksin kai jonnekin metsikköön sitten itkemään. Äiti muutenkin raivostui aivan naurettavista asioista, esim. siitä, että minulla oli nukkumisvaikeuksia. Jos äiti huomasi että olin yöllä hereillä hän tuli huutamaan ja raivoamaan ja syyttämään minua siitä, että en saa unta.

Nykyään kun olen jo aikuinen äiti on vähän rennompi. Minulla paljon ristiriitaisia tunteita...

"Tuhosit sit uras kokonaan" kun kerroin burnout-saikustani. Muitakin löytyy, on koko elämän ollut kannustus luokkaa "ei kannata edes yrittää, nolaat vaan ittes" ja "ei susta tuu mitään". Ei silti ymmärrä miksi en pidä kauheasti yhteyttä.

Äitini tuhosi elämäni kun olin 2v ja äitini sanoi isälleni "Tuo lapsi ei tottele mua! Sun täytyy saada se tottelemaan!"

Joten isäni teki työtä käskettyä. Isä "sai minut tottelemaan" antamalla minulle lukemattomia selkäsaunoja.

Toivottavasti elät vittumaisen ja yksinäisen elämän ja kuolet kivuliaasti.

Nuo sanat oli kirjeessä jonka äiti minulle lähetti mukanaan viiden euron seteli joka on kuulemma minun osuuteni hänen perinnöstään.

Tämä sen jälkeen kun minulle selvisi hänen lahjoittaneen huomattavat summat rahaa lempipojilleen. Minä olen tytär ja koko ikäni ollut huonompi hänen silmissään kuin poikansa.

Minulla on omista vanhemmistani vain hyvää sanottavaa. Heidän ansiostaan olen voinut tehdä elämässä monia semmoisia asioita mitä olen itse halunnut enkä ole tietääkseni aiheuttanut heille suuria huolia. He tukivat minua monella tavoin silloin kun olin ns. köyhä yliopisto-opiskelija ja meillä oli aina kesämökki järven rannalla jossa mm. opin uimaan ja keräämään marjoja.

Veljeni ja minä saimme vielä kivan perinnönkin sen jälkeen kuin heistä aika jätti sillä isäni ja äitini kuolivat vain 1,5 vuoden sisällä toisistaaan ja olivat siis naimisissa kunnes kuolema heidät erotti.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 13-vuotias, äitini humalapäissään katsoi asiakseen kertoa minulle, että: "Minä olisin halunnut abortoida sinut, mutta isäsi ei suostunut siihen!"

Minä olen myös kuullut, että äitini oli vähällä abortoida minut. Mutta siihen oli hyvä syy, hän meinasi kuolla isosiskoani synnyttäessään, joten se oli hyvinkin lääketieteellisesti perusteltu aie. Jatkoi kumminkin raskautta, mutta joutui sitten ramppaamaan tiheästi kontrolloasa. Tämä siis 1960-luvulla.

Kannattaa muistaa, että raskaudenaikaiset empimiset eivät paljoa paina, JOS sitten synnyttyä suhde on ollut hyvä ja rakastava. On aivan inhimillistä, että jos vaikkapa on tullut raskaaksi vahingossa ja elämäntilanne on ollut haastava, sitä raskauden jatkamista on pähkinyt. Mutta sinä et ollut olemassa silloin, sitä on turha murehtia. Vahinkolasta voi rakastaa aivan samalla lailla kuin toivottua.

Eri asia sitten toki jos äiti on sinua aina vähän kylmäkiskoisesti hoitanut. Mutta siitä, mitä on ennen synnytystä tapahtunut en kauheasti välittäisi.