Kokemuksia perheneuvolasta?
Meinasin tilata ajan ihan itse ennenkuin koulu käskee sen tilata. 7 v. lapsella hankaluuksia koulun ja iltapäiväkerhon (yleensäkin auktoriteettien) kanssa.
Nyt ei vaan enää jaksa tätä jokapäiväistä valitusta sieltä päin. Keskusteluja lapsen kanssa on käyty jo mielestäni ihan tarpeeksi.
Onko ollut hyötyä vai onko hukkaan heitettyä aikaa?
Kommentit (4)
Meille ei ollut hyötyä eikä lapsi tykännyt siellä käydä. En kyllä pahemmin minäkään.
Eskarissa pojalla oli ongelmia toimia isossa lapsiryhmässä ja haki huomiota aikuisilta väärillä tavoilla.
Meidän kunnassa ainakin perheneuvola on ainoa ja paras paikka mistä voi hakea apua lasten asioissa. Tosin jouduimme jonottamaan aikaa todella pitkään, ennenkuin pääsimme aloittamaan. Meillä nimenomaan suosittelivat että lapsi on mukana, mutta meille vanhemmillekin järkättiin erillinen keskustelu niin, että perheneuvola järjesti muille lapsille siksi aikaa hoitajan.
Me ainakin saimme lapselle apua (käytöshäiriöihin) ja meidät ohjastettiin ripeästi eteenpäin ja lisätutkimuksiin lasten psykiatriselle, sekä neurologiselle.
Voin suositella kyllä ehdottomasti jos apua tarvitsette.
otti koulu yhteyttä pene:n psykologiin ja järjesti yhteisen tapaamisen koululle ekaluokalla. Meidän pojalla on keskittymisvaikeuksia, joita psykologi tutki joillakin testeillä. Lopputulos on, että poikamme luokkaan/pojallemme yritetään saada avustajaa, jotta työskentely sujuisi paremmin, lähinnä juuri kiinnittäisi karanneen huomion takaisin tehtävään. Avustajaa vain on hankala saada, taitaa poika ehtiä kolmannelle ennen avustajaa, jos saa vielä sittenkään...
todennäköisesti saat sieltä sitten vähän ulkopuolista tukea omille havainnoillesi. Ei sitä lasta sinne välttämättä kannata ottaa mukaan.