Päiväkoti haluaa jatkuvasti lyhentää lapsen hoitopäiviä
Lapseni aloitti viime joulun aikoihin päiväkodissa ja hän viihtyy siellä hyvin. Lapsi on kuitenkin autistinen eikä puhu ja teettää enemmän työtä kuin muut lapset, lisäksi hän saa "pelkokohtauksia", joita on vaikea saada loppumaan. Pelästyy siis esim. jotain itsestään liikkuvaa lelua ja alkaa kirkumaan, eikä häneen saa mitään kontaktia, ennen kuin kantaa hänet pois tilanteesta.
Kun hän aloitti, halusin itse aloittaa varovasti n.3h hoitopäivillä, mutta päiväkodista haluttiin ehdottomasti heti 6h/pvä. Lisäksi kysyin, jos lapsi pääsisi johonkin erityislapsiin erikoistuneeseen päiväkotiin tai pienryhmään, mutta tällaisia ei kuulemma enää ole, vaan sitten saa avustajan jos tarvetta sellaiselle on. Asia on ollut vireillä joulusta asti, koska päiväkodissa huomattiin jo ensimmäisenä päivänä, että ehdottomasti tarvitsee henkilökohtaisen avustajan, mutta vieläkään sitä ei ole saatu, eikä kukaan tunnu tietävän, missä vaiheessa "hakemus" on. Olen toimittanut kaikkialle kaikki lapsen diagnoosit, lääkärinlausunnot jne.
Kuitenkin koen ongelmaksi päiväkodin "käytöksen". Päiväkodista pyydettiin viikon jälkeen, että lapsi olisi lyhyempiä päiviä hoidossa, johon suostuin. Aluksi oli siis 6h/pvä, mutta lyhennettiin 4h/pvä. Keväämmällä pyydettiin, että lyhennettäisiin lisää niin, että lapsi olisi hoidossa vain 2h-3h/pvä. Tämä jäi kesken, kun iski korona ja lapsi jäi pois hoidosta, mutta nyt asia on taas pinnalla. Lapsi ehti käydä kaksi päivää päiväkodissa, kun nyt sieltä taas alettiin puhua, että pitäisi hakea aiemmin pois hoidosta.
Tottakai tiedän, että lapseni teettää enemmän töitä, pitää vahtia tarkemmin jne. Mutta juuri sen takia olisin halunnut lapsen johonkin erityispaikkaan, tai edes sen henkilökohtaisen avustajan. Vien lapsen hoitoon kävellen tai pyörällä ja minulla menee matkoihin vaihdellen 30min/1h suuntaansa, joten en näe mitään järkeä tuossa, että muutaman tunnin takia näkisin kauhean vaivan. Lapsen kanssa ei ole mitenkään kovin helppoa lähteä sinne päiväkotiin, koska hän tarvitsee myös apuvälineitä ja pitää muistaa monia asioita.
Olenko kohtuuton, jos en suostu päiväkodin pyyntöön? Toisaalta mietin, mitä tapahtuu, jos en suostu. Aletaanko lastani laiminlyödä hoidossa tai tuleeko kaikesta asioinnista päiväkodin kanssa vaikeaa? Päiväkodissa lapsi on kuntouttavana toimintana, joten hänen olisi hyväksi siellä käydä.
Kommentit (35)
Et ole kohtuuton. Päiväkodin pitää alkaa etsimään niitä hakemuksia avustajaa varten, mikäli ne ovat vielä ”hukassa”. Teidän olisi varmasti muutenkin parasta istua alas yhdessä ja keskustella lapsen tilanteesta.
Niiden avustajien palkkaaminen on kiinni rahasta.
Jos ei ole budjettiin ennakoitu avustajien tarvetta, hankalaa niihin mistään rahoja napata.
Oletko itse töissä, vaiko kotiäitinä. Kysyn vaan siksi, kun valitat sitäkin, että sinulla menee päivässä kokonainen tunti siihen kun viet ja haet lapsesi päiväkodista?
Jos olet kotiäiti, niin tuommoiset 3 tuntia on ihan sopiva aika päiväkodissa myös autistiselle lapselle.
Ei tule hänellekään liikaa kuormitusta.
Oletko siis työtön jos sinulla on periaatteessa mahdollisuus pitää lasta noin lyhyitä päiviä? Itsellä ei paljon auttaisi päiväkodin valitus asiasta, töissä oltava 8h päivässä.
Voin kyllä sanoa, että päiväkoti on kyllä ihan surkea kuntouttava toiminta tällaiselle moniongelmaiselle ja ilmeisesti ihan kunnolla autistiselle lapselle.
Integroidut päiväkotiryhmäthän on pelkkä säästötoimenpide ei mitään muuta, siitä kärsii niin ne muuta "tavalliset" lapset, kuin se autistinen/kehitysvammainen tms. runsaasti apua tarvitsevakin. Avustajakaan ei välttämättä auta, koska avustajakin on joskus sairas ja hänelläkin on lomaa yms. eikä välttämättä siis ole aina paikalla, voi olla pitkiäkin aikoja poissa, eikä avustajille oteta sijaisia.
Tämä on kyllä sikäli hyvä aihe, että ihmiset tiedostaisi tällaisenkin seikan ja voisivat ehkä äänestyskäytöksellään puuttua tähänkin tai olla jopa omiin ehdokkaisiinsa ihan yhteydessäkin, että asiaan saataisin muutos, josta kaikki hyötyisi.
Autistinen lapsi jolla on tuollaisia pelkotiloja on kyllä ihan reppana päivähoidossa, kun säikähdyksiä tulee varmasti ihan jatkuvasti ja kiva niille muille lapsille kuunnella sitten sitä jatkuvaa kirkumista.
Autistinen lapsi myös kuormittuu ryhmässä enemmän kuin ns. normilapsi. Hänelle olisi hyvä jos päivä ei olisi liian pitkä
Avustaja hakemus ollut 9 kk vireillä eli nyrkkiä pöytään ja se käsittely päätökseen HETI. Olisi pitänyt vaatia jo ajat sitten tuota, vaikka toki ymmärrän, ettei se helppoa ole.
Avustajan saaminen on ikävä kyllä tuurista ja määrärahoista kiinni. Ei välttämättä auta vaikka lääkärit kuinka kirjaavat että lapsen saatava avustaja. Ja se avustaja voi siis olla 19v abiturientti joka työkokeilussa tms eli ei mitään kokemusta lapsista saatika erityislapsista. Mielestäni tuo 3h on sopiva päivän pituus, lapsesi stressaantuu isossa ryhmässä.
Onko se nyt sitten oikeasti kuntouttavaa, jos lapsi siellä kirkuu peloissaan monta tuntia?
Aika outo ehdotus tuo 2 tuntia. Mihin aikaan päivästä? Klo 8-10 aamupala, ohjettua toimintaa, ulkoilua. Klo 9-11 ulkoilua. Klo 10-12 hetken ulkoilua, ruokailu, ja loppu aika sen odottamista, milloin äiti tulee hakemaan. Klo 12-14 päiväunet.
3,5 tuntia on mielestäni lyhin järkevä hoitoaika, klo 8.15-11.45. Eli lapsi söisi kotona aamupalan, ja menisi hoitoon, kun siellä on juuri syöty aamupala, ja haettaisi kotiin heti lounaan jälkeen.
Se avustaja olisi myös niiden muiden ryhmän lasten etu, koska varsinaisilla hoitajilla olisi silloin enemmän aikaa heidän toiminnan ohjaamiseen. Oman lapseni ryhmässä oli erityislapsi, jolla oli avustaja, ja todellakin olen sitä mieltä, että hyvä, kun oli. Se oli kaikkien osapuolten etu.
Olisikohan lapsen paikka kuiteskin jossain kuntouttavassa laitoksessa,kun et itse pysty hoitamaan.Vai etkö vaan viitsi.
Henkilökohtaisia avustajia ei ole helposti saatavilla ainakaan kouluun. Täytyy olla näkövammainen tai kehitysvammainen. Vaadit avustajaa tottakai, mutta sen saamisesta ei ole mitään takeita.
Mä en suostuisi 2h päivään kuitenkaan. Ihana älyttön aika, eihän tuossa ajassa lapsi ehdi edes sinne tottua. 4h päivä olisi minusta ihan sopiva.
En tiedä miten nuo menee päiväkodissa mutta koulussa henkilökohtaiseen avustajaan on oikeus. Subjektiivinen oikeus eli kunta ei voi vedota siihen ettei ole rahaa. Jos siis avustajan tarve on ilmeinen. Luulisi että päiväkodissa samankaltainen tilanne? Vaatimalla vastisin tilanteeseen selvyyttä.
Itsellä erityislapsi (hyvätasoinen autisti) ja taisteltu on siitä että sai asianmukaiset terapiat sun muut.
Oletteko käyneet kelan sopeutumisvalmennuskurssilla? Sieltä saat paljon tietoa siitä mitä kaikkea teille kuuluu ja mitä palveluita mahdollista saada.
Minkä ikäinen lapsi on? Mitä apuvälineitä hänellä on käytössä?
Mikä hoitoaika teillä on sovittuna?
Onko lapsella tehostetun- / erityisen tuen päätös? Jos ei vielä ole se pitäisi saada kiireesti vireille, koska on seuraava neuropsykologinen kartoitus/käynti autismikuntouttajan luona tätä kautta saa puoltavan lausunnon erityisen tuen päätöstä varten. Tehostetun tuen lausunnon pystyy myös varhaiserityisopettaja kirjoittamaan 6 kk ajaksi.
Ryhmäavustajahakemukset nyt syksyä varten on pitänyt tehdä jo keväällä. Ja avustajan saaminen voi olla vaikeaa, mutta se täytyisi saada järjestettyä tai ainkin lapsen ryhmäkokoa pienennettyä, jos ryhmäavustajaa ei saada. Henkilökohtaisia avustajia ei juurikaan ole. Integroituja erityisryhmiä ei ole kaikissa päiväkodeissa ja näitäkin paikkoja on valitettavasti vähemmän kuin tarvetta olisi. Varhaiserityisopettaja on nyt tärkeä linkki, jotta saadaan ryhmäavustajatarve /ryhmäkoko säädettyä paremmin kohdalleen.
Yhteistyössä päivähoidon kanssa saatte toivottavasti sovittua lapsen hoitoajan. Myös teidän vanhempien on kuitenkin hyvä tietää, että lapsen hoitoaika on hyvä ajoittua aikaan jolloin myös päiväkodissa on henkilökuntaa eniten paikalla (yleensä 9-15 välille), näin kuntouttava toiminta on paremmin mahdollista järjestää. Sinun työaikasi on kuitenkin se joka määrittää myös lapsen hoitoajan jos tuo aikaikkuna ei sovellu sinun työaikoihisi. Lapselle on myös eduksi, että päivittäinen rutiini toistuu hyvin samankaltaisena, ja päivähoitoon mentäisiin aina samaan aikaan ja päivähoidon päivä olisi hyvin stukturoitu ja toistuisi samanlaisena, esim lapsi saisi aloittaa päiväkotipäivän aina samalla lapselle tärkeällä toiminalla. Autistiselle lapselle se on usein keinuminen tai musiikin kuuntelu.
Pyydä, että järjestetään palaveri, jossa mukana ryhmän henkilökuntaa, te vanhemmat, varhaiserityisopettaja ja mahdollisesti myös autismikuntouttaja, puhe-/toimintaterapeutti, jne. Tälläinen palaverihan pitää jo lakisääteisestikin järjestää, ellei kokoontumista ole jo sovittu edellisessä palaverissa.
Kirjoitit, että lapsi saa "pelkokohtauksia", joita on vaikea saada loppumaan. Pelästyy siis esim. jotain itsestään liikkuvaa lelua ja alkaa kirkumaan, eikä häneen saa mitään kontaktia, ennen kuin kantaa hänet pois tilanteesta. Kuinka usein näitä tulee? Oletteko huomanneet, onko laukaisevana tekijänä (äkillinen ) ääni, valo tai liike? Kuulonsuojainten käyttöä on hyvä harjoitella jos laukaseva tekijä on äkilliset äänet, eikä lapsi ole niitä vielä tottunut käyttämään. Valoärsykkeisiin aurinkolasit, tai päiväkodista olisi hyvä löytyä soppi, jonne lasta voi mennä rauhoittamaan.
Hei, muistan kun kirjoitit tänne joskus ennen koronaa! Olen todella pahoillani kokemuksestasi. Rehellisesti sanottuna päiväkodin toiminta kuulostaa todella epäammattimaiselta. Mielestäni sinun pitäisi jo ottaa asia puheeksi johtajan kanssa, tai jopa kannella AVI:Iin. Heillä ei ole mitään oikeutta painostaa sinua vähentämään tunteja. Se ei ole sinun syytäsi, ettei avustajaa tule. Avustajan puutteesta voi myös kannella. Onko sinun mahdollista vaihtaa päiväkotia? Ei kai vaan ole yksityinen päiväkoti?
Lapsesi hyötyisi eniten 4h päivästä nyt aluksi. Osallistuisi aamun vapaaseen leikkiin niin että ammattitaitoinen hoitaja/opettaja (jotenkin epäilen, että tätä ei kyseisessä päiväkodissa ole tarjolla) tukee hänen leikkiä ja auttaa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Sitten lapsi osallistuisi toimintaan klo 9-10 ja ennen ulos siirtymistä saisi kevyen tauon esim. kirjaa lukien. Ulkona hänen leikkiä ja toimintaa tuettaisiin ja söisi vielä lounaan muiden lasten kanssa. Kotiin hakisit päiväunille. Ja totta kai kokopäivähoidon tulee olla toimivaa myös kun menet töihin. Sinun lapsellasi on oikeus varhaiskasvatukseen siinä missä muillakin. Hän hyötyy toisten lasten leikkiseurasta, kun hänellä on siinä mukana aikuisen tuki. Voi kuulostaa että muka vaaditaan liikaa, mutta asianmukaisesti johdetussa päiväkodissa tämä on mahdollista, sillä avustajat ja ryhmäkoot ovat hoidettu lainmukaisesti.
Onko lapselle tehty asianmukainen tuen tarpeen arviointi? Ehdottomasti hänellä pitäisi olla pienennetty ryhmä. Jos kunta säästää tai päiväkodin johtaja ei osaa asiaansa niin kantele. Et ole saanut millään mittakaavalla asianmukaista kohtelua. Autistiset lapset ovat usein normaaliryhmissä, tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan näissä ryhmissä on aina avustaja. Jokin mättää ja pahasti, kun avustajaa ei kuulu, ja hoitajat käyttäytyvät kuin hoitaisivat naapurin lasta rahasta.
Päiväkodin henkilöstö ei myöskään päätä tukitoimista. He voivat ensin pyytää VEOta (varhaiskasvatuksen erityisopettaja) käymään, seuraamaan lasta yms byrokraattista. Tämän jälkeen VEO voi anoa kaupungin palaverissa, että lapsen tuentarve huomioidaan. Tämä edellyttää lausuntoja, vasua, jossa haasteet kirjattu selkeästi, diagnoosia yms. Näitä palavereja voi olla harvassa, esim kahdesti kaudessa. Keväällä korona sotkenut ja olette olleet poissa eli selkeä, miksi ei ole edennyt silloin. Kesä myös katkaisee kauden (koulussa lukuvuosi) ja anomus tehdään joka kauden alussa erikseen. Eli uusi hakemus on aikaisintaan 3.8. lähtenyt käyntiin. Eikö Suomi olekin byrokratian luvattu maa? Tuki ei muuten tarkoita automaattisesti avustajaa, kunta voi katsoa esim. kertoimen olevan riittävä toimenpide. Eli jos normaali yli 3v on "1" ja alle "1,75", voi tuen tarpeinen lapsi olla vaikka "1,5" joka vain vaikuttaa siihen, montako lasta ryhmässä saa olla. Kun lapsi vielä osa-aikainen, saadaan suhdeluvuilla ja muilla osa-aikaisilla lapsilla pelattua hallinnon osalta niin, että kerroin ei aidosti vaikuta ryhmän kokoonpanoon ja lapsimääriin.
Päiväkodin henkilöstö on kyllä tehnyt virheen prosessin etenemisen kuvauksessa, samoin paikkaperusteita läpi käydessä. Kunta päättää lapsen sijoituksesta yhdessä perheen kanssa, pkn johtaja voi teoriassa yrittää kieltäytyä ottamasta lasta vastaan, mutta yleensä nämä kunnan palveluohjauksen osalta runnotaan läpi.
Ihmettelen myös, ettette ole käyneet ennen aloitusta yhdessä tutustumassa päiväkotiin. Puhutaan myös pehmeästä aloituksesta, jossa vanhempi yhdessä lapsen kanssa viettää joitain tunteja päiväkodilla. Lapselle tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi ja vastaavasti henkilöstö tutustuu rauhassa lapsiin. Vanhempien kanssa käydään kasvatuskeslustelua ja kaikkiaan pyritään siihen, että kaikille osapuolille jäisi hyvä olo aloituksesta ja luottamus.
Näitä heti 6h/pvä ehdottavat usein juurikin ne, jotka kuvittelevat että lapset voi kertarysäyksellä karaista päiväkodin arkeen. Eli ei ole asianmukaista tietoa ja taitoa, miten lapsi totutetaan ryhmään ja ryhmäytetään osaksi sitä.
Jos joku ehdottaisi että lapsi aloittaa 3h/pvä tunneilla, niin 11/12 hoitajasta pitää sitä todella hyvänä ja toimivana ajatuksena. Kun toimintaan ja ruokailuun osallistuminen sujuu ja suhde hoitajiin on luotu, niin on helppoa myös mukautua sitten päiväunille ja iltapäiväleikkeihin.
En kehtaisi katsoa itseäni edes peiliin, jos ehdottaisin jollekin lapselle kahden tunnin päivää, koska en pärjäisi tämän kanssa. Olkoonkin erityislapsi.
T. Hoitaja
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä sanoa, että päiväkoti on kyllä ihan surkea kuntouttava toiminta tällaiselle moniongelmaiselle ja ilmeisesti ihan kunnolla autistiselle lapselle.
Integroidut päiväkotiryhmäthän on pelkkä säästötoimenpide ei mitään muuta, siitä kärsii niin ne muuta "tavalliset" lapset, kuin se autistinen/kehitysvammainen tms. runsaasti apua tarvitsevakin. Avustajakaan ei välttämättä auta, koska avustajakin on joskus sairas ja hänelläkin on lomaa yms. eikä välttämättä siis ole aina paikalla, voi olla pitkiäkin aikoja poissa, eikä avustajille oteta sijaisia.
Tämä on kyllä sikäli hyvä aihe, että ihmiset tiedostaisi tällaisenkin seikan ja voisivat ehkä äänestyskäytöksellään puuttua tähänkin tai olla jopa omiin ehdokkaisiinsa ihan yhteydessäkin, että asiaan saataisin muutos, josta kaikki hyötyisi.
Autistinen lapsi jolla on tuollaisia pelkotiloja on kyllä ihan reppana päivähoidossa, kun säikähdyksiä tulee varmasti ihan jatkuvasti ja kiva niille muille lapsille kuunnella sitten sitä jatkuvaa kirkumista.
Autistinen lapsi tarvitsee pysyvyyttä ja ennakoitavuutta elämäänsä, joten sen avustajan olisi hyvä olla sama monta vuotta. Eli joku työkokeilija on sellaisessa tilanteessa todella huono vaihtoehto: Heti kun lapsi oppii vähän luottamaan avustajaansa, tulee uusi avustaja, ja homma alkaa taas alusta.

No kyllä, mutta päiväkodissa myös lapset vaihtuu jatkuvasti ja ravaa näiden vanhempia ja muita sukulaisia, työntekijöitä on sairaana ja kulkee sijaisia, no se nyt on toki joka paikassa, siellä "hoitolaitoksessakin".
Minustakin tällaiselle lapselle oikeampi paikka olisi jonkinlainen tilapäinen asumisyksikkö, jossa työskentelee vammais-/mielenterveystyöhön erikoistuneita lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Miksi? No siksi, että tällaisessa yksikössä asukkaiden määrä on huomattavasti pienempi, jolloin ympäristö on rauhallisempi sekä henkilökunnalla on asiantuntemusta toimia autistisen lapsen kanssa.
En tiedä miten nykyään on, mutta ennenmuinoin oli mahdollista, että vanhempi sai "vapaata" omaishoitajuudesta viemällä lapsensa edes välillä tuollaiseen yksikköön, mutta en tiedä onko sellaista koskaan toiminut päiväkotiperiaatteella.
Erityisryhmien laukkattaminen oli ihan mielettömän paska juttu kaikkien kannalta. Sama myös koululuokkien kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kyllä sanoa, että päiväkoti on kyllä ihan surkea kuntouttava toiminta tällaiselle moniongelmaiselle ja ilmeisesti ihan kunnolla autistiselle lapselle.
Integroidut päiväkotiryhmäthän on pelkkä säästötoimenpide ei mitään muuta, siitä kärsii niin ne muuta "tavalliset" lapset, kuin se autistinen/kehitysvammainen tms. runsaasti apua tarvitsevakin. Avustajakaan ei välttämättä auta, koska avustajakin on joskus sairas ja hänelläkin on lomaa yms. eikä välttämättä siis ole aina paikalla, voi olla pitkiäkin aikoja poissa, eikä avustajille oteta sijaisia.
Tämä on kyllä sikäli hyvä aihe, että ihmiset tiedostaisi tällaisenkin seikan ja voisivat ehkä äänestyskäytöksellään puuttua tähänkin tai olla jopa omiin ehdokkaisiinsa ihan yhteydessäkin, että asiaan saataisin muutos, josta kaikki hyötyisi.
Autistinen lapsi jolla on tuollaisia pelkotiloja on kyllä ihan reppana päivähoidossa, kun säikähdyksiä tulee varmasti ihan jatkuvasti ja kiva niille muille lapsille kuunnella sitten sitä jatkuvaa kirkumista.
Autistinen lapsi tarvitsee pysyvyyttä ja ennakoitavuutta elämäänsä, joten sen avustajan olisi hyvä olla sama monta vuotta. Eli joku työkokeilija on sellaisessa tilanteessa todella huono vaihtoehto: Heti kun lapsi oppii vähän luottamaan avustajaansa, tulee uusi avustaja, ja homma alkaa taas alusta.
No kyllä, mutta päiväkodissa myös lapset vaihtuu jatkuvasti ja ravaa näiden vanhempia ja muita sukulaisia, työntekijöitä on sairaana ja kulkee sijaisia, no se nyt on toki joka paikassa, siellä "hoitolaitoksessakin".
Minustakin tällaiselle lapselle oikeampi paikka olisi jonkinlainen tilapäinen asumisyksikkö, jossa työskentelee vammais-/mielenterveystyöhön erikoistuneita lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Miksi? No siksi, että tällaisessa yksikössä asukkaiden määrä on huomattavasti pienempi, jolloin ympäristö on rauhallisempi sekä henkilökunnalla on asiantuntemusta toimia autistisen lapsen kanssa.En tiedä miten nykyään on, mutta ennenmuinoin oli mahdollista, että vanhempi sai "vapaata" omaishoitajuudesta viemällä lapsensa edes välillä tuollaiseen yksikköön, mutta en tiedä onko sellaista koskaan toiminut päiväkotiperiaatteella.
Erityisryhmien laukkattaminen oli ihan mielettömän paska juttu kaikkien kannalta. Sama myös koululuokkien kohdalla.
No ei näin. En ymmärrä miksi ihmiset, jotka eivät tiedä mitään autismista, heittävät mututuntumalla kaikenlaisia aivopieruja. Kaikista erityislapsista juuri autistiset lapset hyötyvät eniten tavallisten lasten kanssa tuetusta leikistä ja päiväkodin ennakoitavasta rytmistä. Kunhan tukitoimenpiteet ovat kohdallaan. Kun diagnoosina on lapsuusiän autismi, niin ne kyllä pääsääntöisesti ovat Suomessa kohdallaan. Toista on lievemmillä tapauksilla, kuten aspergereillä.
Aikaa jolloin oli erityiskoulut ja laitokset ei enää tule. Olisi helpompaa elää ja antaa tukea kaikenlaisille lapsille, jos ihmiset ymmärtäisivät tämän. Autistin eristäminen laitokseen tarkoittaa käytännössä hänen kehityksensä ja oppimisensa pysähtymistä.
Tämä voi järkyttää sinua, mutta autistisia lapsia on hyvin eri tasoisia ja heitä on aivan normaaleissa koululuokissakin. Nähdessäsi et välttämättä edes tunnistaisi autistiksi.
Vaikea tilanne. Voisiko asiasta pitää pian jonkinlaisen palaverin päiväkodissa?