Olenko ainoa, joka on kyllästynyt poliittisiin ideologioihin?
Ideologiat synnyttävät turhia jakolinjoja. Poliitikkojen pitää olla ideologian mukaista mieltä, vaikka siinä ei jonkun tietyn kysymyksen kohdalla olisi mitään järkeä. Politiikka ei ole enää yhteisten asioiden hoitoa, vaan ideologista pelleilyä.
Kommentit (28)
Olen yrittänyt löytää vaalien alla aina ehdokasta jota äänestää. Jos löytyy ok ehdokas, puolue on jotain mitä en halua äänestää. Kaikki tuntuvat kusevan muroihini jollain tapaa ideologiaansa vedoten.
Kuka perustaisi sitoutumattomien puolueen ilman mitään yhtenäistä soopaa?
Mihin politiikka sitten perustuisi, jos ei ideologioihin? Miksi ihmiset eivät saisi haluta viedä yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan? Vai miten päätettäisiin verotuksen ja etuisuuksien suuruudesta? Entä miten määriteltäisiin rangaistuksten taso tai vaikka päätettäisiin jonkun rakennushankkeen tekemisestä?
Politiikka on sama asia kuin poliittinen ideologia. Manuaalinen ohjeiden noudattaminen, pelkät paperihommat jne. on sitten virkamiestyötä. Tosin sielläkin vaikuttaa politiikka taustalla.
Ihan uteliaisuudesta kirjoitti:
Mihin politiikka sitten perustuisi, jos ei ideologioihin? Miksi ihmiset eivät saisi haluta viedä yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan? Vai miten päätettäisiin verotuksen ja etuisuuksien suuruudesta? Entä miten määriteltäisiin rangaistuksten taso tai vaikka päätettäisiin jonkun rakennushankkeen tekemisestä?
Minä en ainakaan uskaltaisi äänestää jotain tyyppiä, jonka toimintaa ei voisi mitenkään ennustaa, äänestyspäätökset olisivat ihan random.
Päin vastoin. Politiikka ei ole enää rehellisesti ja näkyvästi ideologian mukaista, vaan marginaali-ideologiatkin mielistelee äänestäjäkunnan suuria massoja.
Vierailija kirjoitti:

Onko yllättävää, ettei äärilaidoilta löydy äänestäjiä? Kyllä sen politikotkin ymmärtävät.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt löytää vaalien alla aina ehdokasta jota äänestää. Jos löytyy ok ehdokas, puolue on jotain mitä en halua äänestää. Kaikki tuntuvat kusevan muroihini jollain tapaa ideologiaansa vedoten.
Kuka perustaisi sitoutumattomien puolueen ilman mitään yhtenäistä soopaa?
Ei pidä katsoa yksittäisten ehdokkaiden tavotteita, sillä niillä pyyhitään hanuria valinnan jälkeen ja noudatetaan puolueohjelmaa. Ensin valitaan puolue ja sitten sieltä ehdokas. Sitoutumattomiakin löytyy. Ne jotka eivät tiedä mitä asiaa ajavat, ovat sitoutumattomissa.
Vaalikarja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päin vastoin. Politiikka ei ole enää rehellisesti ja näkyvästi ideologian mukaista, vaan marginaali-ideologiatkin mielistelee äänestäjäkunnan suuria massoja.
Onko yllättävää, ettei äärilaidoilta löydy äänestäjiä? Kyllä sen politikotkin ymmärtävät.
No esimerkiksi yksi suurimmista, eli Kokoomus on näytellyt välillä työväen puoluetta, joka on säälittävää.
Politiikka on työpaikka poliitikoille. Siksi heidän tulee ensisijaisesti saada äänestäjiä. Muulla ei ole väliä.
Esim demarit saa lisää äänestäjiä tekemällä suomalaisita köyhiiä. Kokkarit saa äänestäjiä tekemällä suomalaisista osakkeenomistajia. Vihreät saa äänestäjiä lupaamalla yhteiskuntahömppää. Jne jne
Vierailija kirjoitti:
Vaalikarja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päin vastoin. Politiikka ei ole enää rehellisesti ja näkyvästi ideologian mukaista, vaan marginaali-ideologiatkin mielistelee äänestäjäkunnan suuria massoja.
Onko yllättävää, ettei äärilaidoilta löydy äänestäjiä? Kyllä sen politikotkin ymmärtävät.
No esimerkiksi yksi suurimmista, eli Kokoomus on näytellyt välillä työväen puoluetta, joka on säälittävää.
Vaalimainokset on vähän eri asia kuin todellisuus. Kokoomuksen äänestäjistä suurin osa on kuitenkin palkansaajia, joiden unohtaminen tietää oppositiossa jatkamista. Kokoomuksen kannattaisi tehdä suurempi hajurako työnantajajärjestöihin.

Kokoomuksen äänestäjistä suuri osa on osakkeenomistajia. Kokoomuksen tehtävänänä on ylläpitää mahdollisimman laajaa työvoiman tarjontaa eli työttömyyttä, ohjata valtion rahaa yksityisen sektorin yrityksille ja estää yritysten välistä kilpailua.

Niin varmaan, koska minullakin on paljon osakkeita. Osakekurssit silti tuskin on kovin monelle äänestysperuste.

On ne ovelia. En olis itsekään keksinyt noin katalaa juonta.
Poliittisesta ideologiasta on tullut uskonto.
Kyllä, ne on niin tarkkaan jo kahtiajakautuneet täälläkin.
Ei sellaista puoluetta löydy jossa ajateltaisiin kaikista asioista samanlailla kuin minä, koska en ole ideologisesti mustavalkoinen.
Sekä oikealla että vasemmalla on asioita, joita kannatan, ja en kannata.
Et ole ainoa. Meillä on oikein puoluekin kaltaisillesi. Keskustapuolue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaalikarja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päin vastoin. Politiikka ei ole enää rehellisesti ja näkyvästi ideologian mukaista, vaan marginaali-ideologiatkin mielistelee äänestäjäkunnan suuria massoja.
Onko yllättävää, ettei äärilaidoilta löydy äänestäjiä? Kyllä sen politikotkin ymmärtävät.
No esimerkiksi yksi suurimmista, eli Kokoomus on näytellyt välillä työväen puoluetta, joka on säälittävää.
Vaalimainokset on vähän eri asia kuin todellisuus. Kokoomuksen äänestäjistä suurin osa on kuitenkin palkansaajia, joiden unohtaminen tietää oppositiossa jatkamista. Kokoomuksen kannattaisi tehdä suurempi hajurako työnantajajärjestöihin.
Kokoomuksen äänestäjistä suuri osa on osakkeenomistajia. Kokoomuksen tehtävänänä on ylläpitää mahdollisimman laajaa työvoiman tarjontaa eli työttömyyttä, ohjata valtion rahaa yksityisen sektorin yrityksille ja estää yritysten välistä kilpailua.
Niin varmaan, koska minullakin on paljon osakkeita. Osakekurssit silti tuskin on kovin monelle äänestysperuste.
Minä ainakin äänestän sitä puoluetta josta hyödyn. Ja se hyöty on yleisesti raha. En keksi muutakaan syytä.
Et tod. ole ainoa...
Uskonnot ja aatteet kun perustuvat hyvin pitkälle mielipiteisiin, ei kivikoviin faktoihin.