Minkälainen ihminen ei koskaan leuhki sillä, että häntä joku kehui jossain tai että hän on hyvä asiassa X?
Paljon on ihmisiä, jotka leuhkivat ja tuovat itseään ja taitojaan esille toivoen muiden ihailua/kateutta, mutta minkälainen ihminen EI tee näin?
Kommentit (14)
Ihminen, joka ei tarvitse ihailua ja ei halua kateutta.
Keskivertoihmistä korkeammalla tasolla oleva. Tällaisilla ihmisillä valitettavasti esiintyy masennusta ja ahdistusta useammin kuin muilla.
Ihminen joka ei tarvi muiden ihailua pönkittääkseen egoaan
tavallinen ihminen. useimmat tuntemani ihmiset eivät leuhki tuollaisella, itse asiassa en muista koskaan kuulleeni jonkun leuhkivan.
Someselfieitä harrastavan vastakohta, eli ihminen, joka on sosiaalisesti älykäs ja älykäs todennäköisesti muutenkin.
Suurin osa ei koskaan leuhki. Eri asia kertoa onnistumisista ja positiivisista tapahtumista.
Yleensä kun keskustellaan jostain asiasta on ihan tavallista mainita olevansa hyvä siinä, samalla tavalla kuin joku muu voi mainita olevansa huono ja joku muu ettei ole koskaan tehnyt. Ei mielestäni ole mitenkään leuhkimista sellainen. Yleensä, jos on hyvä jossain voi antaa muille neuvoja ja apua. Minua ainakin ärsyttäisi jos kertoisin, etten jotain asiaa osaa ja toinen olisi siinä hyvä, mutta ei kohteliaisuuttaan voisi sitä kertoa tai antaa neuvoja.
Eri asia on tietysti jos puhutaan vaikka ruuanlaitosta, niin tulee kertomaan että on todella hyvä pianonsoittaja ja soitto-opettajakin maailmankuulu x kehuu koko ajan. Silloin on idiootti.
No minua ei koskaan kehuta enkä ole missään hyvä.
Milloin kyse on leuhkimisesta ja milloin ihan muuten vain mainitsemisesta?
Kaverini on kyllä kehunut itseään asiassa x.
En kestänyt sitä kehua koska tiesin itseni paremmaksi asiassa x, en jaksanut leuhkia omista x kokemuksistani.
Suomalaiseen kulttuuriin ei leuhkiminen oikein kuulu. Paremminkin pitää sanoa, että ei ei, en minä ole hyvä siinä enkä siinä.
Vierailija kirjoitti:
Milloin kyse on leuhkimisesta ja milloin ihan muuten vain mainitsemisesta?
Silloin se on leuhkimista kuin asia x on niin jalo että leuhkia kertoo omista kokemuksista x:stä jaloa x:ää parempina kysymättä että saanko x:ää. X on jo jaloa mutta aina on parempaa ja se ketä ei leuhki niin elää sen toivossa antaen muille mahdollisuuden x:ään ja se on silloin myös vain mainitsemista, ei leuhkimista. Ei voi sanoa ja leuhkia että minun x on parempi jos ei ole kokeillut x:ää.
Ihminen, joka on oikeasti hyvä.