Minkä ikäisen lapsen jättäisit pariksi tunniksi yksin kotiin?
Kommentit (12)
ja mihin vuorokauden aikaan.
Käydäkseni alkuillasta kaupassa niin 7-8 v, joka osaa jo käyttää puhelinta ja poistua kämpästä jos tulee tulipalo jne.
Tiedän, että mahdollisesti tulen joutumaan jättämään ekaluokkalaisen koulun jälkeen, mutta ainakin nyt näyttää siltä että meidän esikko pääsee koulun jälkeen ip-kerhoon, joka loppuu niin että tulen itse samaan aikaan kotiin töistä.
Itse olen ollut jo heti eka luokan alusta yksin kotona, mutta ajat oli toiset silloin. =) enkä mä muista että se herkkua olisi ollut, pelkäsin olla yksin omakotitalossa.
Pidän nyt 30 min maksimiaikana olla yksin. Ehkä vuoden tai kahden päästä jo kaksi tuntia menisi.
Siis sanon, että 9-10-vuotiaana.
Joutuu parina aamuna väkisin olemaan tuon pari tuntia yksin ennen kouluun lähtöä kun kymmeneen meno. Jos lukujärjestyksen olisi saanut aiemmin tietoon, niin oltaisiin kyllä totutettu lasta jo ennen koulun alkua olemaan kotona pidempiä aikoja. Tuohon asti oli ollu max 30-45 min kotona, minkä nyt kaupassa käynti kesti. Loppuvuodesta syntynyt poika joutui olemaan nuo aamut kotona siis jo 6,5 vuotiaana, täällä ei ainakaan aamuhoitoa ole järjestetty mitenkään, iltapäivisin tietty on ip-kerho.
Riippuu lapsesta se tarkempi ikä :)
9.5 vuotias juuri opetellut olemaan yksin kotona, on ollut maksimissaan 2 tuntia.
mulla on 5,5 vuotias RAUHALLINEN ja fiksu kaveri, mutta en tod jättäisi häntä yksin kotiin kahdeksi tunniksi!!
Eskari-ikäinen on joskus korkeintaan puolisen tuntia kotona, osaa käyttää puhelinta.
meilla aika varovainen tytto 5 v mutta kylla kaikenlaista kahdessa tunnissa hanellekin kerkeaisi sattua jos huonosti kavisi.
että tuo tietysti riippuu lapsesta, joku 7v voi vielä olla liian pieni olemaan yksin kotona.
Riippuu kuitenkin kehityksestä, en voi ymmärtää, että joku jättäisi 5-vuotiaan!!!
Itselläni pian 5v poika, enkä voisi kuvitellakkaan jättäväni sitä pariks tunniks YKSIN kotiin.. hohhoijjaa..
Mut uskoisin, että 7v saattaisin jättää hänet kuitenkin siksi aikaa, kun puhelimetkin on keksitty.
mutta ehkä joskus 7-vuotiaana.