Kaksi ujoa keski-ikäistä, miten edetä?

Tai siis olen tullut johtopäätökseen, että tuo toinen on yhtä ujo kuin minäkin. Työasioista voimme keskustella vapaasti ja vitsaillakin, mutta ei koskaan mistään htvin henkilökohtaisesta. Olemme molemmat vapaita, monissa liemissä keitettyjä, kaikenlaisia vastoinkäymisiä ja haasteita elämässämme kokeneita. Meistä kumpikaan on tuskin ollut nuorempanakaan suosittu, vaikka olemmekin olleet suhteissa ja naimisissa tahoillamme.

Olen itse hyvin puhelias, mutta suunnattoman ujo, kun on kyse kiinnostuksen osoittamisesta toiseen ihmiseen. Menen lukkoon ja keskityn, etten sano mitään ihan typerää ja sanon siltikin. Toki asiaan vaikuttaa, että pääsemme juttelemaan kahden kesken vain hyvin harvoin ja lyhyesti. Yleensä paikalla on työkavereita ja vain ammattimainen keskustelu on sopivaa. #metoo on herkästi yleisissä puheeenaiheissa.

Viimeksi tänään lyhyt juttelutuokiomme tuntui kahden ujon väkinäiseltä kohtaamiselta, kun tavanomaiset työasiat oli käsitelty. Lähtiessäni saan kuitenkin aina mitä ihanimman aidon hymyn ja kohteliaat saatesanat. Voiko olla, että urallaan menestyvä, lapsistaan huolehtiva nelikymppinen, ulkoiselta olemukseltaan vain harvan naisen ihannemies on naisasioissa yhtä ujo kuin minä? Tätä on jatkunut jo pitkään. Kuukausien koronatauon jälkeen hän vaikutti erittäin iloiselta nähtyään minut taas. Toivoisin jotain päänavausta, kutsua vaikka kahville töiden jälkeen, mutta ei. Mikä estää? Ujous, kiinnostuksen puute? Muualla kuin töissä emme tapaa ja sielläkin harvoin, ja etätyöaikana oli kuukausien tauko.

Lisään vielä, että minustakaan tuskin kukaan uskoo, että olen näissä asioissa ujo ja aloitetta en tee, koska pelkään saavani nolot rukkaset, joiden jälkeen yhteistyö tuntuu mahdottomalta. Miehet, olenko hakoteillä analyysissäni? Onko miehillä samanlaista, että ujous liittyy vain yksityisasioohin ja naisiin? Kuulostaa aivan teinimeiningiltä, mutta olemme tukevasti keski-ikäisiä, ilmeisen kokemattomia uusvapaita.

Miten edetä?