Esikoisen muutto tehty :(
Tiedetään, lapset pitää päästää omilleen, mutta haikea olo siitä huolimatta. Sekin tuntui niin oudolta, että sanoi puhelimessa kaverilleen olevansa kotona eikä esim. kämpillä.
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Et kai vain kohdellut häntä roskalavana ja pakottanut hänelle vanhoja huonekalujasi, astioitasi ym? Sellainen on törkeää. Ne saattavat seurata mukana roskina koko elämän.
Sai ottaa mitä halusi, loput ostettiin uutena.
Vierailija kirjoitti:
Et kai vain kohdellut häntä roskalavana ja pakottanut hänelle vanhoja huonekalujasi, astioitasi ym? Sellainen on törkeää. Ne saattavat seurata mukana roskina koko elämän.
Tämä! Tyttäreni oli auttamassa kaveriaan muutossa. Ensin tyhjensivät järjestyksessä laatikoita, joissa oli sukulaisten lahjoittamia keittiötavaroita. Kun kaapit tulivat täyteen, ja paljon tarpeellista oli vielä laatikoissa, he tyhjensivät kaapeista kaiken tarpeettoman takaisin muuttolaatikoihin, ja laittoivat kaappeihin vain sellaista, mitä yksin asuva nuori nainen oikeasti tarvitsee. Loput lähti häkkivarastoon.
Meidän teineille on myös tuputettu astioita suunnasta jos toisestakin. Olen sanonut heille, että ottakaa mitä haluatte/tarviitte, ei muuta. Pieniin tiloihin ei mahdu muuta kuin tarpeelliset, ja mielellään vieläpä mahdollisimman monikäyttöiset astiat. Mummo on ollut vähän pahoillaan, kun ei nuorille kelpaa kaikki, mitä hän tarjoaa. Mutta mummo ei tiedä, kuinka pienetä säilytystilat nykyaikaisissa opiskelija-asunnoissa on.
P.S. Lakanoita ja pyyheliinoja tytöt ovat ottaneet turhankin paljon, ja sitten niitä "rumimpia" ajautuu minun kaappiini. No, käyttävät niitä sitten kotona käydessään.
Kiva, että uusi koti tuntuu heti kodilta. Onhan noita lähes 30-vuotiaita, jotka edelleen puhuu omasta asunnostaan kämppänä ja vanhempiensa asunnosta kotina.
Voimia! Onhan se haikeeta, kun yksi lähtee pesästä. Aikaa se tottuminen vie, kun miettii ruokia ja kattauksia, niin yhdelle ei enää tarviikaan joka päivä laittaa.
Soittelette paljon ja viestittele. Meillä oli silleen kiva tilanne, että nuoret muutti lähelle. Käyvät muutamia kertoja viikossa äidin tuskaa helpottamassa.
Meillä poika puhuu vieläkin lapsuudenkodista kotinaan, mutta omasta kodista kämppänä kolmen vuoden jälkeenkin. Katotaan mitä tyttöystävän kanssa yhteen muutto tekee.. ;) Tytär taas lähti heti omaan kotiin ja meillä käy "vanhuksia moikkaamassa".
Vierailija kirjoitti:
Et kai vain kohdellut häntä roskalavana ja pakottanut hänelle vanhoja huonekalujasi, astioitasi ym? Sellainen on törkeää. Ne saattavat seurata mukana roskina koko elämän.
Mun mielestä tämä oli todella asiaton pointti tuohon vanhemman ikävään. Ymmärrän pointtisi, muttei se nyt tähän kuulu.
Oliko minkä ikäinen esikoinen? Ja ilmeisen halukas muuttamaan.
Tuntuu että sillä nuoren luonteellakin voi olla merkitystä vanhemman haikeuteen, ei pelkästään vanhemman omalla luonteella.
Kyllä niistä pitää päästää irti, hyvä vaan olisi, että nuori sekä vanhempi olisivat siihen valmiita. Välillä vaan toisen pitää tsempata toista.
Kyllä se siitä lutviutuu. Ajan myötä tottuu ja kasvaa siihen kumpikin, sekä nuori että vanhempi.
Mun sydämestä sieppaa lukea tällaisia juttuja, koska mulla ei ollut ketään, joka olisi opastanut mua maailmalle tai kaivannut kotiin. Koska mulla ei ollut sellaista. Toivottavasti teidän lapset arvostavat teitä äitejä, mummoja ja isiä:)
N23
Vierailija kirjoitti:
Mun sydämestä sieppaa lukea tällaisia juttuja, koska mulla ei ollut ketään, joka olisi opastanut mua maailmalle tai kaivannut kotiin. Koska mulla ei ollut sellaista. Toivottavasti teidän lapset arvostavat teitä äitejä, mummoja ja isiä:)
N23
Tsempit, elämä ei tosiaan kohtele tasavertaisesti. Veikkaan että ne nuoret, joilla asiat ovat hyvin ja tukea löytyy, niin saattavat pitää sitä itsestäänselvyytenä, jopa vähän ahdistua paapomisesta. Mutta kyllä he ajan myötä oppivat arvostamaan.
Meillä kaksi vanhinta ovat muuttamassa omilleen ja kyllä ollaan ohimennen juteltu, että kaikilla ei ole sama tilanne että vanhemmat auttaisivat. Jopa meidän välillä vähemmän kiitollisen tuntuinen nuori mietti, ettei osaisi/tietäisi mitä kaikkea pitäisi huomioida (eli jotain sielläkin raksuttaa) - tosin kerroin että olemme sitä varten että autamme.
Veikkaan että monen monta kertaa sinulle tulee tilanteita eteen, jolloin sydämestä sieppaa se mistä olet jäänyt paitsi ja tulet vielä jäämään (kun mietitään lapsuuden perheen tukea). Näin ainakin itselläni on tullut, välillä on miettinyt miksi se epäreiluus ei rajoitu vaan omaan lapsuuteen. Mutta se on muokannut ainakin minusta sellaisen kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun sydämestä sieppaa lukea tällaisia juttuja, koska mulla ei ollut ketään, joka olisi opastanut mua maailmalle tai kaivannut kotiin. Koska mulla ei ollut sellaista. Toivottavasti teidän lapset arvostavat teitä äitejä, mummoja ja isiä:)
N23
Tsempit, elämä ei tosiaan kohtele tasavertaisesti. Veikkaan että ne nuoret, joilla asiat ovat hyvin ja tukea löytyy, niin saattavat pitää sitä itsestäänselvyytenä, jopa vähän ahdistua paapomisesta. Mutta kyllä he ajan myötä oppivat arvostamaan.
Meillä kaksi vanhinta ovat muuttamassa omilleen ja kyllä ollaan ohimennen juteltu, että kaikilla ei ole sama tilanne että vanhemmat auttaisivat. Jopa meidän välillä vähemmän kiitollisen tuntuinen nuori mietti, ettei osaisi/tietäisi mitä kaikkea pitäisi huomioida (eli jotain sielläkin raksuttaa) - tosin kerroin että olemme sitä varten että autamme.
Veikkaan että monen monta kertaa sinulle tulee tilanteita eteen, jolloin sydämestä sieppaa se mistä olet jäänyt paitsi ja tulet vielä jäämään (kun mietitään lapsuuden perheen tukea). Näin ainakin itselläni on tullut, välillä on miettinyt miksi se epäreiluus ei rajoitu vaan omaan lapsuuteen. Mutta se on muokannut ainakin minusta sellaisen kuin olen.
Kiitos sun ihanista sanoista:) Mulle tulee monesti hetkiä, jolloin kaipaan kovasti mun varhaislapsuuden perhettä ja niitä äärettömän onnellisia aikoja. Toisinaan olen sitten hirveän kateellinen ikätovereilleni, kun he kertovat omista perheistään. Olen kuitenkin pärjännyt hyvin kaikesta huolimatta, sillä valmistuin juuri yliopistosta. Luultavasti mun läheisetkin olisivat minusta ylpeitä, jos vain kykenisivät näkemään minut aikuiseksi varttuneena. Ehkä mullakin on jonain päivänä lapsia, joista huolehdin samalla tavalla kuin äidit yleensä tekevät. Ainakin toivon niin:)
N23
Vierailija kirjoitti:
Mun sydämestä sieppaa lukea tällaisia juttuja, koska mulla ei ollut ketään, joka olisi opastanut mua maailmalle tai kaivannut kotiin. Koska mulla ei ollut sellaista. Toivottavasti teidän lapset arvostavat teitä äitejä, mummoja ja isiä:)
N23
Minut aikoinaan heitettiin ulos lapsuudenkodistani. Kyllä siitä selvisi vaikka hirveä shokki se silloin oli. Omien lasten kanssa toimin toisin, meillä onkin hyvät välit.
Et kai vain kohdellut häntä roskalavana ja pakottanut hänelle vanhoja huonekalujasi, astioitasi ym? Sellainen on törkeää. Ne saattavat seurata mukana roskina koko elämän.