Lue keskustelun säännöt.
Vihaan itseäni ja elämääni
25.07.2020 |
Olen niin tyytymätön. Menneisyys on täynnä virheitä. En näe, että tulevaisuudessa voisi tapahtua mitään hyvää. Moitin myös itseäni kykenemättömyydestä asioihin, rohkeuden puutteesta, tyhmyydestä ja nollatasoisesta itsetunnosta.
En jaksaisi olla minä... en jaksaisi olla. En saa mitään muuttumaan.
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se sinusta johdu, kuten ei tämän palstan häiriköintikään johdu kirjoittajista.
Zincc
Elämässä tulee aina vastaan assholeja, tyhmintä mitä voit tehdä, että syyttelet heidän virheistään itseäsi.
Set ei kannata !
Zincc
you are entirely up to you. make your life. make yourself.
Virheitä on kahdenlaisia, niitä missä vahingoittaa muita ja niitä missä vahingoittaa vaan itseä.
Jos olet vahingoittanut muita, sinun kuuluukin voida huonosti. Jos olet vahingoittanut muita, pyydä anteeksi, häpeä ja ota opiksi.
Jos olet vahingoittanut vain itseä, itselle täytyy antaa anteeksi. Heikkoa itsetuntoa on mahdollista vahvistaa.
On erittäin tärkeä tajuta mikä on omaa syytä, jotta näkee mikä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
I feel you!
Minä en saa elämästä kiinni eikä minusta tule kunnollista, normaalia ihmistä enkä jaksa enää yrittää.
Aamuyöllä ajattelin tekeväni suiciden ja googletin hyviä hírttotyylejä, sitten tuli vastaan tämä https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/itsemurhan-tiella ja tajusin et mulla noi vaiheet 1-4 on pitkittyneet kymmenen vuoden jaksoksi ja välillä sahaan tonne seuraaville portaille, ja että en ehkä niinkään halua cuolla kuin vaan päästä eroon psykologisesta kivusta (vaikka tuntuu ettei jaksaisi enää yrittää päästä siitä eroon, kaikki kokeiltu enkä vain osaa olla normaali tai esim. rutiinit ei onnistu).
Artikkeli valaisi myös sitä, miksi maailma ja muut ihmiset tuntuu asioilta joiden kanssa en halua olla tekemisissä (vaikka tavallaan haluaisin vain olla normaali ja osa kaikkea).
Toivottavasti tätä ei poisteta kuten yleensä tällä palstalla tällaiset, kyllähän tällaisestakin pitäisi voida puhua etenkin kun ottaa huomioon, ettei tämä edes ole mikään hyvän mielen paikka vaan paljon on ilkeyttä, kiusaa, haukkumista ja halventamista.
Oletko varannut aikaa lääkärille? Tämän koronakevään ja -kesän myötä tämä palsta on täynnä pahoinvoivia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12.33 su ohjelma Olen rinnallasi hetken,perusluottamuksen puuttuminen ja siitä parantuminen.Raija Henttonen Radio Patmos (tulee sieltä muutakin avartavaa ja auttavaa koko ajan)
Opettele kaikesta huolimatta rakastamaan itseäsi ja elämääsi ehdoitta, se ei ole helppoa, mutta kannattaa. Turha heittää omaa elämää menemään, olemme kuitenkin voittajia kaikki ja äitimme ovat meidät tänne pusertaneet, taistelu jatkuu ja joskus se ei ole helppoa, voimia sinulle ja kaikille muille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MOT kirjoitti:
Opettele kaikesta huolimatta rakastamaan itseäsi ja elämääsi ehdoitta, se ei ole helppoa, mutta kannattaa. Turha heittää omaa elämää menemään, olemme kuitenkin voittajia kaikki ja äitimme ovat meidät tänne pusertaneet, taistelu jatkuu ja joskus se ei ole helppoa, voimia sinulle ja kaikille muille ihmisille.
”Äitimme ovat meidät tänne pusertaneet” :D
Se on ehkä se helpoin (vaikkakin vaarallisin) osuus äitiydestä, mutta hauska ilmaus vakavassa viestissä.
Itse ainakin mietin jo valmiiksi äitini tuskaa, vaikka en edes ole hänen kanssaan emotionaalisesti läheinen.
Äiti on kuitenkin äiti, ellei ole joku hirviö (minun äitini ei).
7, täytyy lukea tuo artikkeli. Virheistä on jo paljon aikaa, vuosia, osasta melkein vuosikymmen. Osa ei edes ole merkittäviä. Olen hävennyt ja huono omatunto seurannut pitkään. On minuakin satutettu paljon. Tämä korona-aika ei ole muuttanut mitään. Tai no, nyt kun huonosti käyttäytyviä ihmisiä on reilusti liikenteessä, niin se masentaa entisestään.
Olen vain liian erilainen kenellekään. Monet niin nauttivat muiden asioista juoruilemisesta, haluaisin keskusteluja aiheista, joissa muista ei puhuta negatiiviseen sävyyn. Olen yksinäinen, mutta harvoin tapaan seuraa, joka ei harmistuta minua jollain tapaa. Olisi edes yksi ihminen, jonka kanssa olisi kunnon yhteys.
Kuolen varmaan yksin, lapsia haluaisin joskus, mutta toisaalta.. miksi näin surkealle planeetalle kannattaisi edes niitä tehdä?
En tule ikinä olemaan "normaali" tai sosiaalinen. Olen aina ollut muiden seurasta vetäytyvä. Pienenä siksi, että pidin kanssatovereitani huonosti käyttäytyvinä (halusivat rikkoa sääntöjä jne).
Kauhea stressi muutenkin. Jokaisella osa-alueella jotain. Luulin, että ainoa hyvä jäljellä oleva asia olisi edes fyysinen terveyteni, mutta ei. Senkin piti pirstalouitua.
Itkettää joka paikassa. Ap
Miksei voi tapahtua hyvää?