Turvaväleistä....
Miksi jatkuvasti kehoitetaan pitämään turvavälit, myös ulkona kun samanaikaisesti lavatansseja kuitenkin saa järjestää? Nehän tapahtuvat sisätiloissa, ilman turväväliä...
Kommentit (18)
Kehoitukset ja rajoitukset on kaksi eri asiaa.
Juu, ei kaikki mene yks yhteen, mutta siellä missä voi pidetään turvavälit.
Ihan turhia koko turvavälit saati kaupoissa olevat pleksit. Oikeestiko joku kuvittelee et joku metrin muovinpala estää ilmassa kulkevaa virusta etenemästä.
Joo toki rajoitus ja kehoitus ovat eri asioista, mutta silti tuntuu hullunkuriselta että kehoitus os pitää turvavälit, mutta samanaikaisesti sallitaan lavojen olla auki?! Just eilen oli uutisissa että mahdollinen kakkosaalto on pitkälti ihmisten omasta käytöksestä kiinni, eli pidämmekö kaikkialla riittävät turvavälit vai emme? Lisäksi esim kaupoissa asioidessa harva viettää siellä useita tunteja kerrallaa, toisin kuin tansseissa. Eikä kai kukaan kaupassa mene ihan liki muita asiakkaita, toisin kuin tanssiessa....
onks leffateatterit avautuneet? niissähän vietetään vaan muutama tunti kerrallaan Vertaa tansseihin joissa ollaan yleensä useita tunteja kerrallaan
Tutkimusten mukaan 10 vuotiaat levittää koronaa samalla tavalla kuin aikuiset. Kohta aukeaa koulut ja korona saa mahdollisuuden levitä. Tansseissa ei ole pakko käydä.
Mä puolestani luin että lapset eivät levitä koronaa aikuisten tavoin, se on peruste koulujen avaamiselle.
Mitä tulee tansseihin...niin ei tietenkään ole pakko käydä. En itse edes tanssi, vaan kyse oli hämmästelystä miksi lavat saavat olla auki ja samaan aikaan kehoitetaan pitämään turvavälit esim. kaupoissa asioidessaan? Kaupassa käynti vie taatusti vähemmän aikaa kuin lavalla,jossa kuulemma ollaan useita tunteja, ja vieläpä ilman turvavälejä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan turhia koko turvavälit saati kaupoissa olevat pleksit. Oikeestiko joku kuvittelee et joku metrin muovinpala estää ilmassa kulkevaa virusta etenemästä.
Keväällähän uutisoitiin, että virus leviää hienosti kaupassa vierekkäiselle käytävällekin.
Niin olihan siitä uutisissa juttua kuinka se leviää pisaroina useita metrejä ihmisen aivastaessa....Siksikin on outoa että voidaan järjestää tansseja, joissa ei todellakaan ole minkäänlaisia turvavälejä. Mietityttää että paljon on uutisissa juuri sanottu että on kaikkien omasta käytöksestä kiinni tuleeko kakkosaalto. Eli jos noudatamme turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa niin tilanne tulee olemaan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Mä puolestani luin että lapset eivät levitä koronaa aikuisten tavoin, se on peruste koulujen avaamiselle.
Mitä tulee tansseihin...niin ei tietenkään ole pakko käydä. En itse edes tanssi, vaan kyse oli hämmästelystä miksi lavat saavat olla auki ja samaan aikaan kehoitetaan pitämään turvavälit esim. kaupoissa asioidessaan? Kaupassa käynti vie taatusti vähemmän aikaa kuin lavalla,jossa kuulemma ollaan useita tunteja, ja vieläpä ilman turvavälejä.
Luehan uusimmat tutkimukset asiasta. Suomessa on pakko ottaa huomioon, että jo 10-vuotias levittää koronaa yhtä pahasti kun aikuiset.
Tässä uutinen.
https://www.verkkouutiset.fi/varoitus-koronasta-10-19-vuotiaat-tartutta…
Huh. Heinäkuussahan valmistui tutkimus jonka mukaan lapset eivät levitä koronaa juurikaan. Eli tämän perusteella tutkimuksen kumoavat toinen toisensa.
Miksi sitten ravintolat saa olla auki?? Ihmiset istuvat vierekkäin ja ovat juovuksissa, siinä vasta vaara piilee!! Vähemmän vaaraa on oman puolison kanssa tanssiessa, kun muutenkin ollaan lähekkäin. Ja tanssipaikoille otetaan normaalia vähemmän väkeä, joten tilaa riittää.
Lähikauppaan asennettu hyvät pleksit, yritin arpaa ostaa niin myyjä kumartuu pleksin sivulle että voisitko tilata täältä kun hän ei mitään tämän läpi kuule.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten ravintolat saa olla auki?? Ihmiset istuvat vierekkäin ja ovat juovuksissa, siinä vasta vaara piilee!! Vähemmän vaaraa on oman puolison kanssa tanssiessa, kun muutenkin ollaan lähekkäin. Ja tanssipaikoille otetaan normaalia vähemmän väkeä, joten tilaa riittää.
Istuessa jonkun vieressä versus tanssiessa kontaktissa, poski poskea vasten...Eiköhän tanssiessa olla "hieman" lähempänä kuin tuoleilla istuessa... Toisekseen eihän kaikki ole puolisonsa kanssa tanssimassa. Osalla on puoliso joka ei tanssi, toisilla on tanssiva puoliso, mutta se ei tietysti tarkoita sitä että vain oman puolison kanssa tanssisi koko illan. Toisekseen osa pariskunnista tanssii valtaosan illasta erikseen. Sit vielä ei puolisoa omaavat tanssijat. Eli eiköhän ole ilmiselvää että tanssiminen on riski korona-aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä puolestani luin että lapset eivät levitä koronaa aikuisten tavoin, se on peruste koulujen avaamiselle.
Mitä tulee tansseihin...niin ei tietenkään ole pakko käydä. En itse edes tanssi, vaan kyse oli hämmästelystä miksi lavat saavat olla auki ja samaan aikaan kehoitetaan pitämään turvavälit esim. kaupoissa asioidessaan? Kaupassa käynti vie taatusti vähemmän aikaa kuin lavalla,jossa kuulemma ollaan useita tunteja, ja vieläpä ilman turvavälejä.
Luehan uusimmat tutkimukset asiasta. Suomessa on pakko ottaa huomioon, että jo 10-vuotias levittää koronaa yhtä pahasti kun aikuiset.
Tässä uutinen.
https://www.verkkouutiset.fi/varoitus-koronasta-10-19-vuotiaat-tartutta…
31.7. klo 10.25 THL:n selvitys: Lieväoireinen koronatartunnan saanut lapsi ei aiheuttanut jatkotartuntoja kuten aikuinen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Helsingin kaupunki selvittivät kahdessa helsinkiläisessä koulussa todettujen koronatartuntojen altistus- ja jatkotartuntojen määrää.
Selvityksessä testattiin sekä koronatartunnalle altistuneita koululaisia että koulujen henkilökuntaa. Selvityksen tulokset ovat linjassa aiempien raporttien kanssa siitä, että lapset tartuttaisivat koronaa vähemmän kuin aikuiset. Se ei kuitenkaan sulje pois lapsen aiheuttaman jatkotartunnan mahdollisuutta.
Hengityssuojaimen kanssa lienee hankalaa tanssia?