Voiko akateeminen ja työmies olla onnellisia?

molemmat. sekä erikseen että yhdessä.

Onnellinen parisuhde ei ole verrannollinen asianosaisten ammattiin.

autonasentaja, tekee jotain myyntihommia nyt. olleet yhdessä iät ja ajat. tosin me kaveriporukassa aina ihmetellään, että ovat, mutta mies kai niin mukava muuten.



ja vanha luokkakaveri on puheterapeutti ja jotakin tilbehööriä siihen päälle ja sen mies taas katsastusinssi. nekin aina vaan yhdessä.



mä tarttisin tosi ihmeellisen duunarimiehen, että löytäsin sen kanssa yhteiset jutunjuuret iltasin. olen mä niin luokkatietoinen.

Mun exä ei kestänyt.

"olen mä niin luokkatietoinen"...

Me ollaan!!!



Meillä kyllä "työmiehellä" huomattavasti parempi palkka kuin mulla "akateemisella". Mut ei se raha eikä ammatti meitä teineinä yhteen saanu...

Lähes kaikenlaisista aiheista löytyy analyyttistä keskusteltavaa ja voin sanoa, etten tiedä monestakaan asiasta yhtä paljon kuin mieheni, vaikka itselläni korkeampi koulutus onkin. Duunarilla voi olla myös "sivistyneitä" harrastuksia, jotka vaativat tiedollista pääomaa ja laaja-alaista osaamista.

Ei ainakaan meillä. Mies on ns. duunari ja minä olen akateemisesti koulutettu (sekä AMK- että yliopistotutkinto). Meillä minä olen se joka saan paskaa niskaan siitä kun olen ollut opiskelija ja en tienaa sellaisia rahoja kuin hän. Olen sukuni ensimmäinen ylioppilas ja suvustani ainoa joka on valmistunut (tai ylipäätään edes opiskellut) yliopistossa. Mieheni ei ole minua vielä tähän päiväänkään mennessä onnitellut valmistumisen johdosta, joka oli viime heinäkuussa...

aivan ihania, toiset aivan kamalia ja loput siltä väliltä. Joidenkin kanssa liitto toimii, toisten kanssa ei - kuinka hämmästyttävää!

on luokkatietoinen. Jos itse tiedostaa sen, että on luokkatietoinen, myöntää varmasti että siinä suhteessa on siis tyhmä ja ahdasmielinen, vai miten se meni.

Että on edes jonkinlaiset edellytykset tulla onnelliseksi ja elää tyytyväisenä.

Toivottavasti on sitten jotain muitakin yhdistäviä tekijöitä, ettei elämästä tule yhtä helvettiä "paperilla hyvän" miehen kanssa.

Itse olen ollut kouluaikoina melkoinen nörtti, kiinnostunut kamalasti kaikesta teoreettisesta, ja lukenut paljon kaikenlaista. Ja sitä viihtyy samanlaisessa seurassa. Ja tosiasia on, että keskimäärin ihmiset, jotka lukevat paljon, ja ovat kiinnostuneet pohtimaan politiikkaa ja historiaa ja kulttuuria jne, hakeutuvat myös opiskelemaan teoreettisia aloja. Ja itse olen ajatunut naimisiin tohtorismiehen kanssa, jolla on opintoja monilta eri aloilta. En minkään statuksen tai muun vastaavan takia, vaan siksi, että nimenomaan hänen älynsä ja monipuolisuutensa (teoreettisissa asioissa) kiinnosti minua.

Nykyisin ns. työmiehetkin ovat koulutettuja, monella on opistotason tutkinto, joten silloin ero koulutustasossa ei ole merkittävä avioliiton kannalta.

Itse olen akateeminen ja mies ilman mitään koulutusta. Yhdessä ollaan oltu ihan nuoresta asti. Mua ei haittaa muuta kuin se, että joskus toivoisin mieheni osaavan vieraita kieliä. Tämän hetkinen palkkakaan ei haittaa, koska se on viisinkertainen mun yläluokkien ja lukion opettajan palkkaan verrattuna :)!

ei ole riippunut meidän ammatillisesta asemasta. Tai siis minä olen akateeminen ja mies työmies, ja avioliiton aikana on ollut sekä onnellisempia että onnettomampia vaiheita. Riitamme eivät mitenkään liity ammatillisiin asioihin vaan ihan niihin perinteisiin - kotitöihin, omiin menoihin jne.