Kannustinloukku, sukupolvien väliset suhteelliset erot toimeentulossa ja ostovoimassa?

Minusta jotenkin vaikuttaisi siltä, että nykysukupolven tarvitsee tehdä enemmän työtä saavuttaakseen vähemmän kuin vanhempiensa tai isovanhempiensa sukupolven. Esimerkiksi autot ja talot on saatu maksettua paljon nopeammin pois ennen kuin nykyisin, ja useammalla peruspalkkaa saavalla on ollut mahdollisuus ostaa omistusasunto.

Luin jonkin Bristolilaisen artikkelin, jossa verrattiin saman perheen vanhempien ja lasten ensiasunnon hankintaa. Vanhempien pariskuntana tienaama yhteisvuosipalkka oli muistaakseni kolmannes tai neljännes ensiasunnon hinnasta, kun taas heidän poikansa ja tämän tyttöystävän tienaama yhteisvuosipalkka oli vain kahdeksas- tai yhdeksäsosa ensiasunnon hinnasta. ( Jos löydän niin linkitän artikkelin, pahoittelut epätarkasta muistelumutuilusta )

Toki inflaatio, kaupungin suosio, kaupungin populaation kasvu jne. vaikuttavat.

Onko näkemykseni asiassa täysin tunnepohjaisen vääristynyt, ja tosiasiassa uudemmilla sukupolvilla on aina vain yhä enemmän ja menee paremmin tai vähintään yhtä hyvin?

Opiskelen teknistä alaa korkeakoulussa ja olen alani töissä osa-aikaisesti. Sillä välin palvelualan ammatissa oleva tuttavani tienaa työttömänä vain pari kolme sataa vähemmän kuin minä. En pitänyt itseäni tyhmänä, mutta tällaisen ilmeisesti kannustinloukkuna tunnetun systemaattisen hulluuden ymmärtämättömyys kieltämättä saa tuntemaan itsensä hölmöksi.

Tuntuu myös että kehitystrendi on ollut se, että taloudellinen kasvu niin valtio- kuin yksilötasolla nojaa jatkuvasti enemmän ja enemmän suurempaan ja suurempaan velkavipuun. Nykyinen maailmantilanne (korona) on hieman heittänyt mustakaapumaista varjoa edellä kuvatun pelityylin päälle viime aikoina, eikö?

Mistä repiä motivaatiota asettaa mitään tavoitteita tai ponnistella mitään kohti, kun tuntuu, että kaikki on jo jonkun omistamaa ja hintamanipuloimaa, ja tekemättä mitään saa käteen liki samat asiat kuin tekemällä vähän?

Jos tekniselle, hyvin työllistävälle ja koronan kestävälle alalle korkeakouluttautuvalla nuorella on näin motivaatiottomat ja dystooppiset lasit päässä, entäs sitten huonompiosaisella?

Kuulostaa myös hurjalta ottaa maksettavakseen 20-30 vuoden velkataakka, jotta saa asuinrakennuksen, jonka sijainti tulee aina olemaan sama, ja jonka tarpeen tullen myymisestä ei ole mitään takuita? Ja tämä velkataakka yleensä starttaa elämän hyvälaatuisen ja itsenäisen vaiheen alkuvaiheessa, ja kestää melkein sen loppuun asti.

Tuntuu että aihe on kaikille tuttu ja siitä puhutaan jatkuvasti, mutta ikinä ei näe edellä mainitun yhteydessä konkreettisia lukuja.

Tämä on tunnepohjaista ounastelua ja mutuilua, otan kiitollisena vastaan suosituksia aiheeseen liittyvästä faktatiedosta ja lukemisesta.