Selittäisittekö mikä seksissä tuntemattoman kanssa kiihottaa joitakin ihmisiä?
Täällä on nyt muutamassakin keskustelussa viitattu siihen, miten toisilla ihmisillä halut loppuvat suhteen edetessä, kun kumppani muuttuu tutuksi. Itse olen päinvastainen enkä voisi kuvitellakaan seksiä tuntemattoman kanssa. Koska kuitenkin olen avarakatseinen mielenkiinnolla haluaisin kuulla, mikä seksissä tuntemattoman kanssa joitakin ihmisiä viehättää? Itselleni vain tutun kanssa voi syntyä nautinnon edellytys eli turvallinen henkinen yhteys. Lisäksi tietysti pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että tuntematon osaisi tehdä minulle niitä asioita, joista pidän.
Kommentit (2)
Siinä kiihottaa primitiivinen halu, jota tietysti voi syntyä vain hyvin harvojen ihmisten kanssa. Siis halu, joka ei synny mistään läheisyydestä tai siitä, että välittää toisesta. Tämäkin on ihanaa, mutta täysin erilaista. Ymmärrän toki senkin, että on paljon ihmisiä, jotka eivät voi kiihottua tuntemattomasta ihmisestä.
Ylipäätään minkään asian kiihotus ei valkene toiselle selittelemällä. Ne ovat henkilökohtaisia tunteita joiden alkuperä on mysteeri, eivät rationaalisen järkeilyn tuotoksia, päätöksiä.